maanantai 29. syyskuuta 2014

Vielä kukkii

Kohta on lokakuu, mutta vielä on jälkikukintaa luonnossa ja puutarhassa. Luulin jo jokin aika sitten, että puutarhatyöt tältä syksyltä on tehty, mutta vielä on ehtinyt istuttaa uuttakin. Kiertelin puutarhassa ja kuvasin aikaansaannoksiani. Ja vähän muutakin.

Männyllä on kampaus ihan sekaisin.

Kääpiövuorimänty ja vaaleanpunainen syyshortensia Vanille fraise

Meillä oli aiemmin pihassa Maikki. Sen omenissa oli ihana maku, mutta ne olivat toivottoman arkoja muumiotaudille. Tänä syksynä saimme ehkä kymmenen hyvää omenaa. Loput olivat syömäkelvottomia itiökasoja, joita piti poimia pois ja hävittää. Tänä syksynä kyllästyin, tutkin omenalajeja ja päädyin Pekkaan: kestää hyvin muumiotautia ja melko hyvin rupea.

Uusi omenakaverimme

Syysmaksaruoho Septemberglut

Kartiovalkokuusien ja tuijan kainaloon kätkin yhden kesällä ruukkuja koristaneista kärhöistä. Tänä syksynä se ehti vasta polven korkeudelle, mutta ensi kesänä se varmasti jo yllättää kurkkimalla havujen latvojen yli. Tuskin maltan odottaa.


Enpäs muistakaan, mikä tämä oli. Kukkii ihanan myöhään kuitenkin.

Pekat on suljettu nyt pupuverkkovankiloihinsa ja varmuuden vuoksi suojattu runkosuojilla siltä varalta,  että myyrät keksivät jonkin sisäänpääsyreitin. Lisähämäykseksi katkoin tuomen oksia omenapuun juurelle. Havujen alle istutin lisää narsisseja. Tulppaaneja en jaksakaan enää myyrien ruuaksi istuttaa.

lauantai 27. syyskuuta 2014

Autiotalossa ei kukat enää lakastu

Iltapäiväretken kunniaksi seepiakuvia. Sen verran vanha on autiotalo, jolle Taina minut houkutteli, ettei ikkunoilla ole kukkia lakastumassa. Pihassa kasvaa mahtavia tammia ja muita isoja puita. Molemmilla talon kulmilla on villiksi ryöpsähtänyt ylisuuri Siperianhernepensas puoliksi maahan lamaantuneena.






Talossa on kaksi kuistia ja kummassakin päädyssä erilliset asunnot: tupa ja peräkamari. Ehkäpä kartanon työväki on asunut täällä, pehtoori tai joku muu tärkeä. 





Talon takana ammottaa entisen kellarin suuaukko. Lapsena olisin oitis ryöminyt sitä tutkimaan, mutta aikuinen minäni ymmärtää pysyä maan pinnalla.

perjantai 26. syyskuuta 2014

Kätköjä ja taidetta

Tarkoitus oli pläjäyttää taas aivojen virkitykseksi tuhti annos taidetta, mutta uusia näyttelyitä ei ollut oikein tarjolla. Kipaisin kyllä co/Malski:lle Kulmakadulle katsomaan muotoilija Ari Korolaisen
OLGA-laukkua ja ruukkua, jotka ovat voittaneet maailmalla kultaa ja pronssia. Se näyttely oli nopeasti katsottu. Yllätyin ruukun suurta kokoa. Ajattelin palata co/Malskille lokakuussa alkavaa Tiina-Liisa Kaalamon ja Vesa-Antti Puumalaisen Helvetti-näyttelyä katsomaan.

Valokuvateos ruukusta.

Kun kaupungilla kerran olin, yritin vähän geokätköilläkin, mutta oli kirkas päivä ja citykätköjen vaivihkainen hakeminen ilman jästien (asiaan vihkiytymättömien) huomion herättämistä osoittautui ainakin minulle täysin mahdottomaksi. Heti kun pysähdyin jonnekin hengailemaan ja odottamaan tilaisuutta penkoa kätköä, alkoi tuntua siltä kuin koko Lahti olisi parveilemassa juuri siellä ja tuijottamassa juuri minua; alkoi vähän ujostuttaa. Ei mitään mahdollisuutta penkoa mitään - kolme kätköä jäi löytymättä. Yksi mikrokätkö jäi löytymättä muuten vain ja yksi kiipeilykätkö hakematta siksi, etten aio kiivetä minnekään. Lopulta kuitenkin onnistuin löytämään yhden kätkön. Kävelyä oli tullut kätköillä haahuilussa puolitoista tuntia.

Olkoon seuraava kuva oma perjantain taidepläjäykseni. Arvaatko mitä kuva esittää?

Kuvattu erästä kätköä etsiskellessä.




Illalla oli vuorossa yllätysbalettia. Yllätys siksi, etten vielä eilen tiennyt meneväni tänään balettiin. Sain kutsuvieraslipun ja onneksi taistelin perjantailagausta vastaan ja menin katsomaan Georgialaista modernia ja perinteisempääkin balettia. Kokemus oli erittäin paljon parempi kuin edellinen katsomani baletti Sibeliustalossa. Näyttämön rajoitukset oli otettu huomioon, eikä yritettykään esittää mitään kokonaista balettia, vaan esitys koostui useammasta modernista pitkästä tanssiesityksestä.


Hetki vain ja terälehdet ovat poissa.

Edessäni istuvat pienet tytöt huokailivat ihastuneina etenkin teokse Gelino (musiikki - ,,Shini'', koreografia - Sasha Evtimova), joka alkoi sillä, että lava täytettiin kirkkaanpunaisilla ruusun terälehdillä. Naistanssijat saapuivat lavalle kynttilät käsissään pukeutuneina morsiuspukuja muistuttaviin valkoisiin mekkoihin. Ruusun terälehdet tarttuivat pukuihin, kun tanssissa käytiin lattialla. Kauempaa vaikutelma oli kuin isoja veripisaroita. Terälehtiä myös potkaistiin ja heitettiin tanssissa ilmaan. Olipa kaunista. Puhumattakaan itse tansseista. Pari ensimmäistä tanssia oli täynnä ei-perinteistä liikkumista - broken doll -liikekieltä. Tanssijat olivat todella taitavia ja mietin, millaista olisi omistaa tuollainen lihaksisto, joka pystyy kaikkeen, mitä kantajansa siltä vaatii. Omat lihakseni ovat edelleen kipeät keskiviikon body pump -jumpasta, joten tanssijoiden täydelliseltä vaikuttava lihaskoneisto tuntui siksikin käsittämättömän tehokkaalta.

Mukavaa viikonloppua!

tiistai 23. syyskuuta 2014

Puutarhalöytöjä

Meillä on vanha talo - alkuperäinen osa on rakennettu viisikymmentäluvulla. Pihaa kaivaessa huomaa sen, että ennen aikaan ei ollut tapana viedä jätteitä kaatopaikalle, vaan ne haudattiin kompostiin tai ihan vaan pihaan maan sisään. Välillä on olo kuin arkeologilla puutarhaa kaivellessa. Vastaan on tullut lukuisia posliininpalasia, kaljapullolasia, kirkasta lasia (viinapulloista?) ja muovisia lasten leluja. Ei kuitenkaan mitään isompaa, kuten hetekaa tai jouhipatjaa. Isoin esiin kaivamani esine on ollut ehjä vanha kaljapullo. Ihmettelin kovasti, miten se oli säilynyt ehjänä.

Parin vuoden takainen puutarhalöytö

Viikonlopun puutarhasessiossa löytyi lasten muovinen lelulautanen vanhempaa perua ja omien lasten jäljiltä pintamaan joukosta pitkältä retkeltään palannut Nuuskamuikkunen. Varsinkin esikoisella pienenä tapanaan kuljetella pikku nyrkkinsä sisällä jotain pientä - Muumihahmoa, yöpaitahiiren poikasta tai muuta nyrkkiin sopivaa.


Kerro, oi Muikkunen, mitä näit retkilläsi!

maanantai 22. syyskuuta 2014

Viikonloppu tuli, oli ja meni

Perjantai meni pihapuuhissa. Iski pieni paniikinpoikanen, kun säätiedotuksissa alettiin puhua kylmenevistä illoista. Lauantainkin aloitin pihalta, mutta ilta meni mukavissa merkeissä Helsingissä. Söimme ensin kavereiden kanssa Weeruskassa. Emme olleet varanneet pöytää etukäteen, mutta pienellä jonottelulla pääsimme istumaan. Reilua ruokaa jo vuodesta 1984. No, ainakin annokset olivat reiluja ja tarjoiluotekin oli reilu, vai pitäisikö sanoa ronski. Tilasin maksaa ja sain sen "Kuka maksaa?"-vitsin kera tarjoiltuna. Hehe. Maksa oli kuitenkin hyvää! Muusia vaan oli aivan liikaa. Ei nykyään edes rekkamiehet syö sen kokoisia annoksia. Harmittavaa tuhlausta. Kaverin iso lohikeitto oli pienen perheen ateria kahden litran kattilassa.

Lohikeitto, tuore ruisleipä ja oikeaa voita.

Maksaa, pekonia, maustekurkkua, puolukoita ja muusivuori.
Ravintolan kotisivuja voisi joku englantia taitava ruopata, mutta Weeruskan edeltäjän Kaaren Baarin historia on mielenkiintoinen ja loppu surkea:
1980’s Kaaren Baari had a lot of bad luck due to bad fire in premises and a jealous customer murdered the door man. (Lähde)
Loppuilta kuluikin Tavastialla kuumissa ja kuumemmissa tunnelmissa (It.s getting hot, hot, hotter than hell". Tavastialla en ollutkaan aiemmin käynyt. Jostain syystä Ollin suu muistutti minua Cameron Diazista, joka oli edellisiltana katsomassani elokuvassa Se toinen nainen pääosassa.



Rockimovesit oli kohdillaan ja paitakin lensi pois odotetusti.


Joku kulki Helsingin yössä pitkällä kyydillä.


Hauskaa oli - hyvää ruokaa ja seuraa.

lauantai 20. syyskuuta 2014

Pelottavaa, inhottavaa vai kiehtovaa?

Perjantain taidepläjäys tässä taas! Kuljin ensin taidetta etsien ulkotiloissa. Markettien luona ei tuntunut taiteen värinää, vaikka kaikessa varmaan voisi taiteellista nähdä, kun osaisi oikein silmin katsoa. Taide- ja muotoilukoulu Taikan luona pysähdyin ihailemaan laattoja, joilla oli peitetty jokin konehuoneen tapainen rakennelma. Laatoista tuli mieleen isoäidin tilkkutäkki ja monen laatan pinta houkutteli koskettamaan ja seuraamaan sormilla pinnan muotoja.



Rakennuksen seinäkoristeita katselin myös Kasisalin päädyssä ja Vesijärvenkatu 38. Sammonkadulla näkyy tiiliseinässä vielä himmeä teksti Häkli - Häklin Huonekalutehtaan jäljiltä, jossa sijaitsi ennen LSK:ta muun muassa Siropuku Oy ja Luoman pukutehdas. Elävästä arkistosta löytyy hauska mainospätkä vuodelta 1958 (alkaa 2:52). Luoman Pukutehtaassa valmistettiin "korkealuokkaisista raaka-aineista" leninkejä, joita pidettiin "Hangosta Lappiin" ja jonka mallisto täytti meidän "Arvoisat naiset korkeimmatkin vaatimukset".




Kuljeskelin pikkuhiljaa kohti Galleria Kipinää. Olin päättänyt käydä katsomassa Maija Tammen valokuvia, vaikka Etlarin toimittajan kirjoituksesta päätellen saattaisinkin tuntea jopa inhoa. Matti Koskelan Paragrafi-veistoksen (2002) luo pysähdyin ihailemaan vaahteroiden aikaansaamaa valoleikkiä. Paragrafi on kaupunginjohtaja, valtiosihteeri Teemu Hiltusen muistomerkkiveistos.



Sitten varovaisin mielin galleriaan. Kulmahuoneessa oli Nuku ry:n monenlaisia teoksia, joista pidin eniten vanhoja valokuvia ja hyönteisiä yhdistelevistä töistä ja ihmishahmoista. Pike Kokkosen viehkot bambit ohitin nopeasti, vaikka ne kauniita olivatkin. En osannut oikein keskittyä muihin töihin, kun mietin, millaisia kuvia Maija Tammen näyttelyssä olisi. Pelkäisinkö? Inhottaisiko minua?

Keskellä huonetta oli valtava kasa sädehoidossa käytettyjä entisiä muoviverkkomaskeja. Jokainen niistä oli ollut potilaan kasvoilla sädehoidon aikana. Minua ei pelottanut. Olin utelias ja mietteliäs. Ajattelin niitä lukemattomia muutaman minuutin kestäviä hoitokertoja, joissa sädehoidettavat käyvät. Seinällä oli englanninkielinen vuoropuhelu kasvaimen ja ihmisen välillä. Ihminen yrittää kysellä, missä ja miten kohtaa kasvaimen, tunnistaisiko tämän. Kasvain lupaa löytävänsä kyllä ihmisen ja se ihmistä eniten huolestuttaakin. Mietin TAYSin tupakoivia syöpäpotilaita. Käsivarteen kiinnitetty letku, johon virtaa sytostaattia tippatelineessä roikkuvasta pussista nakuttavan ajastimen määräämässä tahdissa. Vaikka pahaa tekee ja tukka on lähtenyt, on tupakan himo jäljellä ja tippapullo rullataan osaston parvekkeelle tupakkataukoa varten. Eikö mikään kuolemanpelko voita nikotiininhimoa? mietin aikanaan sitä touhua seuraillessani. Onko tupakoiminen elämänuskon merkki - kyllä tästäkin vielä selvitään ja kohtaloa voi uhmata tupakoimalla? Vai onko sittenkin kyseessä alistuminen - peli on menetetty, miksi kiusata itseään vieroitusoireilla kaikkien muiden oireiden lisäksi?

Järkyttävin osa näyttelyä eivät ole valokuvat ihmisistä sädetysmaski päällään, vaan kuvakirjan Removals anti: kokoelma värikylläisiä valokuvia poistetuista ruumiinosista ja kasvaimista kiiltävissä kaarimaljoissa. Kuvien kanssa vuoropuhelua käyvät kolmen kirurgin kommentit. He ovat katselleet kuvia ja pohtineet, mitä niissä on. Jokin pieni pyöreä kuulalta tai kiveltä näyttävä osanen on saanut yhden heistä miettimään sen aiheuttamaa ääntä kaarimaljassa "Plonk!", jonkun elimenosan tunnistaminen on kirurgillekin vaikeaa - "jauhelihaa". Omasta mielestäni järkyttävimmät kuvat olivat irrotetut raajanosat. Ne ovat niin inhimillisiä. Kirjan anti ei varmaan sovi kaikille, mutta minusta kuvat olivat mielenkiintoisia ja pysähdyttäviä, mutta eivät inhottavia. Lähdin kotiin hyvin hiljaisena ja elämästäni kiitollisena.


keskiviikko 17. syyskuuta 2014

Keskiviikko, nytkö jo?


No, on tuo Bruiser kuitenkin karvan verran (heh) komeampi kuin torstain Weasel.


Alkaa olla mehut poissa, sillä olen huhkinut puutarhassa jo monena iltana töiden jälkeen kunnostamassa paikkoja parille Pekalle ja Tuijalle (omenapuita ja no, tuija). Tänään revin itseni sinne suoraan sohvalta, johon olin urvahtanut keppijumpan jälkeen. Jumpassa oli niin makeat venyttelyt lopuksi, että olisin voinut mennä yöpuulle jo kuudelta illalla. Koetan saada taimet maahan viimeistään viikonloppuna, niin voin esitellä töiden tuloksia täälläkin.

Joku aika sitten kävin koulutuksessa erittäin kivassa paikassa: Yli-Marolan tilan entisessä päärakennuksessa. Nykyään rakennuksessa toimii kerhoja, mm. 4h, ja alakerrassa kahvila Kilipukki kotieläinpihan yhteydessä.

Vetäisin koulutuksen alkajaisiksi villasukat jalkaani ja istuskelin mukavasti keinutuolissa kuuntelemassa koulutuksen antia. Tauolla ihailin kauniita vanhoja lastenvaatteita seinällä sekä kaappiin kerättyä esineistöä.



4H-kerholaisten satoisa kasvimaa


Kun lapset olivat pieniä, kävimme Yli-Marolassa joka kesä. Nyt on kulunut jo jokunen vuosi edellisestä käynnistä. Ulpuka-lehmää piti aina mennä katsomaan. Se ei ollut lainkaan pelottava, vaikka olikin isokokoinen lasten silmin. Löysin kotieläinpihan edesmenneistä eläimistä Ulpukan nimen ja mukavaa tarinaa, käykääpä lukemassa.

sunnuntai 14. syyskuuta 2014

Kätköjen lisäksi löytyi elämyksiä

Ystäväni Pauska sai minut houkuteltua geokätköilemään ja sepä olikin mukavaa. Paukkasimme innoissamme pitkin poikin Villähdettä ja löysin kuusi kätköä. Ihka ensimmäisen löytöni lähellä kasvoi kauniita auringonkukkia.



Numero kakkosen kanssa meinasi Vanhankartanon ulkoilualueella loppua usko; luulin jo, että kätkön on joku vienyt pois, mutta niin vain lopulta löytyi lopulta sekin kätkö. Turhauttavan etsinnän palkitsi kätkön löytymisen lisäksi hieno sää ja joutsenien trööttäilyt läheiseltä järveltä. Vaikka syksy jo kellastuttaa lehtiä, kukki puiden juurella kurjenkello. Puun kyljessä kasvoi kääpärykelmä.



Erstan koulun luona olevalla kätköllä näin maassa vanhoja tiiliä ja ihailin vanhaa keltaista puukoulua.




Matonpesupaikalla näin kauniin sudenkorennon.




Lisää kaunista rakennuskantaa saimme ihailla Engelin makasiinilla. Siellä olikin päivän viimeinen kätkö - piti lähteä hakemaan kotona tuhisevalle flunssapotilaalle pitsaa ja irtokarkkeja.



 Geokätköily vaikuttaa hauskalta; aarteenetsintää, pelaamista ja suunnistusta yhdistettynä. En ota mitään paineita löytämisistä, eikä tavoitteena ole sadat tai tuhannet löydöt, mutta lisää tekee mieli.

tiistai 9. syyskuuta 2014

Punaista, keltaista, ruskeaa ja mustaa

Tiistai, viikko rullaa jo painollaan. Tänään kävelin töistä lähes kotiin saakka. En alunperin kylläkään vapaaehtoisesti, sillä lompakko bussikortteineen oli jäänyt toisen laukun uumeniin ja kävelin nelisen kilometriä kotia kohti. Loppumatkan pääsin miehen kyydissä. Olo oli kuitenkin parempi kuin aamulla, jolloin olin väärällä jalalla sängystä noussut aamumörökölli. Sen siitä saa, kun nukkuu huonosti yöllä muutaman tunnin välein heräillen.

Kotimatkalla ihailin kauniita kärpässienipalleroita ja ensimmäisiä keltaisia lehtiä.


Mitä on mahtanut toukka yrittää viestillään sanoa... Yc - You´re cute!? - Young and Chic? - Yacht Club?

 Illalla pihallamme istuskeli eräs, jolle olin näköjään tartuttanut aamufiilikseni. Ei irronnut hymyä eikä poseerausta, vaikka kuinka kuvasin.


Puikoilla kilisee Niki Voglerin "Got twist" Ravelrystä.
Ohje: Got twist?, Ravelry
Puikot: 2,5
Lanka: (Luultavasti) Novita Florica

Kyllä se tästä; huomenaamulla ei enää murinaa vaan hyrinää!

Tervetuloa lukijaksi, Ninnu!