maanantai 25. elokuuta 2014

Luovuutta ei voi pakottaa

Olen kypsytellyt työjuttuun erästä luovaa kirjoitusta nyt viidettä päivää. Alkuvaiheessa kuljettelin tehtävää mielessäni mukana tarkastellen sitä ja yrittäen löytää jonkun oman vinkkelin aiheeseen. Ei ole mitään mieltä kirjoittaa jotain, joka maistuu Wikipedialta. Siis sellaista läpipureksittua juttua, josta kyllä asiat löytyvät, mutta ei lukemiseen houkuttavaa koukkua tai tarinaa.



Ja se koukku ja tarina onkin sitten vaikeaa. Pääsin viimein kirjoittamisen alkuun. Jokin netissä näkemäni artikkeli sai mielikuvituksen lentämään ja näin tarinan sieluni silmin. Etsin vähän lisää asiatietoa tukemaan tarinan miljöötä ja samalla itse tarina vankistui ja alkoi tuntua todelliselta. Jopa keksimäni henkilöt heräsivät mielessäni eloon. Tätä kirjoitusta varten ei ollut tarpeen kuvailla heidän ulkoasuaan, mutta olisin senkin voinut jo tehdä, samoin kuin kertoa heidän kiinnostuksen kohteistaan. Mukava tunne. 

Itse teksti ei silti syntynyt yhdellä istumalla. Hioin ja parantelin montaa kohtaa. Ja usein kävi niin, että kun muutin yhtä kohtaa, ei jokin muu samassa kappaleessa enää toiminutkaan, vaan jouduin kirjoittamaan koko kappaleen uusiksi. Luovuutta ei voi pakottaa, mutta luova työ ei myöskään synny vain haaveilemalla, vaan vaatii vaivaa ja työstämistä.

Tämä oli ontuvan aasin silta ja johdanto inspiroivaan ja innostavaan arvontaan Kirpparikeijun kotona -blogissa. Tervemenoa sinne, jos kirja "Innostu & Onnistu, Ideoita & tuunauksia kauniiseen kotiin" kiinnostaa.

Mitä ihmettä, neuletta pukkaa

Olin jo luullut, ettei neulotuta ollenkaan. Sitten kävin Sokkarilla ja ihastuin alelaarissa lojuneeseen Puro batikiin (väri 856). Ostin muutaman kerän välittämättä lainkaan siitä, että se on täyttä akryyliä. En nimittäin voi tehdä keinokuitulangasta mitään neuletakkeja tai -puseroita, sillä ne hiostavat. Tästä tulee kuitenkin sukat ja keinokuitu auttaa sukkia kestämään hieman pidempään. Lisäksi Puro on ihanan pehmeää! Eniten minua kiinnosti kuitenkin herkullisen syksyinen väriyhdistelmä. Aloitin Cozy socksit eli mukavat sukat. En tiedä vielä kuka näissä tulee astelemaan, sillä esikoisen mielestä lanka on liian värikästä. Saatan siis saada pitää nämä itse, nam! Esikoiselle päätin tehdä mustat sukat, niin sopivat hänen tämän hetken värimaailmaansa.

Lanka: Puro batik, väri 856
Puikot: 4
Malli: Cozy socks Ravelrystä.

sunnuntai 24. elokuuta 2014

Viikonlopun heijastuksia

Aikakäsitys on todella subjektiivinen. Viikonloput vilahtavat ohi vips vain, kun taas maanantait kestävät ainakin puoli viikkoa - no, vähän liioitellen tietysti. Perjantaina kävin irrottautumassa työfiiliksistä Galleria Kipinässä. Etummaisessa huoneessa eli Kulmassa oli Jari Koskimäen mielenkiintoisen näköisiä puu- ja graniittitöitä. Forma näytti vähän kalalta ja graniittityöt olivat kuin jättimäisiä siemenkotia tai eksoottisia hedelmiä. Sellaisen voisin ottaa vaikka omaan puutarhaan.

Taaemmista huoneista kahdessa oli valokuvia. Matti Salmen Lahti-kuvista monet olivat tuttuja Roku vai poppari -näyttelystä. Jari Tiluksen katukuvat olivat mielenkiintoisia. Monissa niistä oli hieno oivallus; kuten kuvassa, jossa vanha totinen mies ohittaa katumainosta, jonka kuvassa nauraa suu ammollaan toinen vanha mies. 

Anni-Sofia Knuuttilan ja Reeta Leinosen työt olivat värimaailmaltaan samaa maata. Tarkastelin pitkään Anni-Sofian kala-aiheisia ihmissuhteita kuvaavia töitä. "Valo-valo-kala" ja vuokkokala toivat mieleen Nemo-elokuvan. Töiden nimet antoivat suuntaa sille, miten taiteilija oli kalat nähnyt ja saivat minutkin näkemään eräässä kalassa iljettävän seksuaalisen hyväksikäyttäjän. 

Tiluksen innoittamana nappasin gallerian ulkopuolelta kuvan galleriavieraista katselemassa Lahti-kuvia Lahden heijastuessa ikkunan ulkopinnasta.


Tämä seuraava heijastuskuva on otettu aiemmin viikolla. Kävin Pelastusarmeijan kirppiksellä ja jäin ikkunan ääreen ihastelemaan 60-70-lukulaista kolmipyörää. Luulenpa, että minulla tai siskollani on ollut tällainen pyörä.


Viikolta on myös soikeaa ikkunaa imitoiva pilvi.



Vielä yhdet heijastumat viikonlopulta: ulpukoita Pikkuveskulla lauantaina. Satuimme sinne juuri Funrunin Väriestejuoksun aikaan ja saimme väistellä kirjavasuttupaitaisia juoksijoita silloilla.


Hauskaa alkavaa viikkoa, etenkin maanantaita!

keskiviikko 20. elokuuta 2014

Loveliness is...

Ihanuutta on oma rakas puoliso!


Ennen naimisiinmenoa tuli luettua kaikenlaisia häälehtiä ja luin kerran myös ohjeet siitä, kuinka sormuksia pitäisi käsitellä, että ne eivät kuluisi. Olen kuitenkin aina ihaillut vanhojen ihmisten kuluneita vihkisormuksia ja ajattelin lukiessani, että omat sormukseni saisivat rauhassa kulua hiukan. Se kertoisi pitkästä yhteisestä elämästä.

Me emme ole viettäneet hääpäiviämme millään vakiintuneella kaavalla. Lasten ollessa pieniä kävi kerran niinkin, että tajusimme kesken Muumimaa-retken, että on hääpäivämme. Mutta se ei haitannut menoa - tärkein oli siinä ympärillä: oma perhe. Perhe-elämä on välillä arkista, mutta arkinen ei ole synonyymi harmaalle tai ankealle. Tavallisena arkipäivänä juuri saattaa joskus pysähtyä huokaisemaan kiitollisena tästä perheestä. Lapset huomaavat yleensä, jos jään katselemaan heitä sillä ylpeyden ja liikutuksen kuorruttamalla hellyys-ilmeellä. Heistä se on höpsöä ja kai noloakin. Odottakoot vain, kun ovat itse vanhempia!

Häälahjoja ei ole meillä teemoitettu tyyliin 1. vuosi paperihäät - paperiset lahjat. Kaksikymmenvuotispäivään on hieman aikaa, mutta vilkaisin kuitenkin, mitä posliinihääpäivän lahjavinkkilistalla oli tarjolla (linkki). Pitäisikö toivoa Kiinan-matkaa? Voisimme tietenkin matkata katsomaan tsekkiläistä posliinia ja muistella häämatkaamme. Silloin näimme Prahaa vain yhden päivän retken verran, joten Prahaan voisin mielelläni palata. Me molemmat pidämme Alphonse Muchasta, joten siitä saa yhden retkikohteen: Prahan Mucha-museo.

Ihanuutta on haaveilu ja suunnittelu!





tiistai 19. elokuuta 2014

Punaista ja vihreää

Ihailin viikonloppuna Lahden satamassa tyrnejä ja punatähkiä kimalaisineen.



En minä kyllä ole ihan satavarma, että nuo ovat punatähkiä, joten korjatkaa, jos olen väärässä.

Iltakävelyllä nautin kävyn kauneudesta ja huomasin, että pihlajan marjat eivät ole enää kellanoransseja, vaan punaisia. Kaunista!



maanantai 18. elokuuta 2014

Melkein mölkähdin

Sunnuntaina piipahdin seuraamassa Mölkyn MM-kisojen semifinaaliottelua suomalaisen Team Kaadon ja ranskalaisen Baton-Mouche Parisin välillä ja melkein mölkähdin (Mölk. huom. Langeta pelin lumoihin / jäädä koukkuun). Viimeinen vuoro eteni ranskalaisten johtaessa reippaasti, kunnes tuomari langetti Mölkkaaren yliastumisesta ranskalaisille pisteiden pudotuksen kahteenkymmeneenviiteen. Yleisö kohahti ja ranskalaisjoukkue ei pystynyt virheensä jälkeen enää nousemaan, joten Kaato voitti lopulta koko ottelun. Ranskalaiset saivat tyytyä neljänteen sijaan, kun loppuottelut menivät suomalaisille: kultaa Pullistus, hopeaa Kaato ja pronssia Konna & Koukku.

Tämä heitto yliastuttiin, mikä ei kyllä tästä kuvasta vielä käy ilmi.

Kansainvälistä menoa Kisiksellä
Enpä olisi menomatkalla uskonut, että peli olisi voinut kiinnostaa minua näin paljon. Törmäsin tuttuihin ja sain kuulla heidän olleen jo lauantaina seuraamassa mölkkyä. Alkupeleissä oli huomiota kiinnittänyt jonkun suomalaisjoukkueen kiellettyjen aineiden (etanolin) käyttö. Mölkky ei ole nähtävästi vielä niin vakiintunut vakavastiotettavien lajien joukkoon, että moisilta ylilyönneiltä vältyttäisiin. Mukana on kuitenkin joukkueita ihan tosimielellä muun muassa Ranskasta, Saksasta ja Japanista. 

Mölkyn MM-kisat järjestetään täysin vapaa-ehtoisvoimin ja pelejä pääsee seuraamaan ilmaiseksi. Ilma oli ihana ja tunnelma hyvä; mikäs sen mukavampaa!

Mölkky-uutisia

maanantai 11. elokuuta 2014

Toven synttäriä juhlimassa

Toven syntymän 100-vuotispäivää oli hyvä juhlistaa vierailemalla Tove Janssonin juhlanäyttelyssä. Mukana koko perhe ja oma äitinikin vielä. Olipa mukavaa. Minusta on aina kiva käydä näyttelyissä, konserteissa tai elokuvissa niin, että on joku, jonka kanssa jakaa kokemus tuoreeltaan.


Niin kuin minulle usein käy, aloitin taaskin näyttelyn väärästä kohtaa  jäin katsomaan kaitafilminpätkää sileillä rantakallioilla tanssahtelevasta Tovesta valkoisessa palmikkovillapaidassa. Hän näytti filmillä todella onnelliselta ja innostuneelta. Filmin luota päädyin suoraan 40-50-luvulle ja katsoin alkuvuodet käänteisessä järjestyksessä. Alkutuotannosta minua kiinnostivat eniten henkilökohtaiset kuvitetut kirjeet Eva Konikoffille, joita jäin lukemaan (olipa selkeää kaunokirjoitusta!) sekä Garm-lehden kansikuvitukset, jotka olivat poliittisesti kantaa ottavia ja sotaa kritisoivia.  Maaliskuun 1940 Stalin-kuvan alla luki "Censurerades, fick inte tryckas" eli kuvaa ei ollut saanut painaa. Uuden vuoden 1942-43 kannessa raihnaisella vanhalla vuodella on nuorelle uudelle vuodelle lahjaksi vain aseita, säännöstelykortteja ja korviketta.

Toven tuotanto oli monipuolisempaa, kuin mitä minulla on ollut tiedossa. Maalaustyyli oli värikästä ja "muumimaisten" satumaisemien lisäksi oli paljon eri tyylisiä ja tekniikoiltaan erilaisia töitä. Pidin kovasti auringon punaiseksi värjäämiä rantakallioita kuvaavasta maalauksesta 60-luvulta sekä Eight Beaufort (1966) -työn tuulen tuiverruksesta.

Äidin kanssa viivyimme hieman pidempään Teuvan kirkon alttaritaulun luonnoksen äärellä. Meillä on sukua Teuvalla ja kyllä nyt täytyy varmaan tehdä taulunkatseluretki Teuvalle. Luonnoksen vieressä oli valtava seinäfresko. Löysin Toven maalamista seinämaalauksista Juhlat kaupungissa / juhlat maalla (1947) livenä helposti Toven pienet muumimaiset alter egot, toisin kuin aiemmin lehtikuvaa katsellessani.

Tutkin tarkasti Toven pienellä selvällä käsialalla tekemiä muistiinpanoja kuvituksissa ja hänen omistuskirjoituksiaan Tootille (Tuulikki Pietilälle) sekä allekirjoituksia Hermelin-hahmolla (kärppä). Nämä kirjoitin muistiin:
Till Tooticki som gjorde mig mindre osynlig, Tove 
(Tuutikille, joka teit minut vähemmän näkymättömäksi, Tove)
Trollvinter-kirjan kuvitukseen oli kirjoitettu muistiinpano:

Låt barnen själva tänka sig hur snöfrun ser ut.
(Anna lasten itse kuvitella, miltä lumirouva näyttää)

Ajatus siitä, että Jäärouvaa ei kuvata, ei ole kuitenkaan toteutunut, onhan Taikatalvesta tehty animaatiokin. Tämä seuraava korttiin kirjoitettu allekirjoitus on mielestäni innostava elämänilossaan.

Jag skulle gärna vilja veta vad som kan hindra mig att känna mig vårligt triumferande.
(Haluaisin mielelläni tietää, mikä voi estää minua tuntemasta itseäni keväisen voitokkaaksi.)

Ateneumin kahvilassa saimme lukea vielä yhden Tove-sitaatin kahvilan työntekijöiden paidasta "Rakasta ja tee työtä."

Katselin tietenkin kotiin päästyäni vielä Yle Areenalta ja Elävästä arkistosta Tove-aiheisia ohjelmia. Hän tuntui eräässä niistä olleen kovin ahdistunut yleisön suuresta mielenkiinnosta ja pienen hahmonsa tuotteistamiskoneistosta, jotka ryöstivät häneltä aikaa taiteen tekemiseltä. Hän manasi muun muassa niitä hirveitä opettajattaria (ja opettajia), jotka usuttavat kokonaisen luokallisen lapsia kirjoittamaan kirjailijalle; ja jokainen näistä lapsista vilpittömästi odottaa vastausta.
– Eivätkö he ymmärrä, mitä he tekevät!
Tove kieltäytyi kertomasta, mitä tekisi mielellään sellaisille opettajille, ei nyt aivan kuristaisi heitä kumihanskoilla mutta jotain sinne päin! Toven toive oli, että lapset kohtaisivat kirjailijan kirjan sivujen kautta. Taiteilija sai kuitenkin vuosittain parituhatta ihailevaa kirjettä ympäri maailmaa. Taitaisi Tove ahdistua nykymaailman some-elämän viserryksestä ja tökkäilystä. Suomalaisista hän oli siinä mielessä ylpeä, että heiltä kirjeitä tuli paljon vähemmän  meillä on vielä ainakin Toven elinaikana ymmärretty pitää kohteliasta etäisyyttä ihailtuihin henkilöihin.

Tove mainitsee ohjelmassa pari liikuttavaa kirjettä lapsilta. Toisessa eräs tyttö oli kirjoittanut pienellä hennolla käsialalla keskelle suurta paperia ainoastaan "Kiitos, että teit minut taas näkyväksi." Toinen kirje taas oli laitettu pullopostina Australiasta (ystävällisesti postin eteenpäin laittamana). Pullokirjeessä pieni poika halusi lohduttaa Nyytiä kutsumalla tämän juhliinsa. Poika vielä neuvoi, että jos kirje on pullopostissa kastunut, voi Nyyti pyytää mammaa silittämään sen kuivaksi.

Toven upea poistuminen näyttämöltä sarjakuvastripin avulla meni pieleen, kun viimeiseksi tarkoitettua osaa ei julkaistukaan viimeisenä. Sarjakuvassa Muumipeikko kiittelee yleisöä saamastaan ihailusta kultaista häntäänsä kohtaan. Ruutu ruudulta Muumipeikon kiitostekstit lyhenevät hänen väsyessään vastailemaan ihailijapostiin.

Vielä ehtii tutustua Tove Jansson-näyttelyyn - aikaa on 7. syyskuun saakka!


tiistai 5. elokuuta 2014

Puutarhatunnelmia ja peräkonttikirppis

Kävimme heinäkuun puolella Sibeliustalon vieressä Pianopaviljongissa kahvilla. Siellä on terassi mukavasti veden äärellä. Pianopaviljongin ja kerrostalojen välissä on viheralue, jonka reunamassa on pitkä istutus jotain pensasta. Katselin ihmetellen ihmisiä, jotka loikkivat pensaikon keskelle; kunnes oivalsin, että istutukset olivat pensasmustikoita. Miten viisas kasvivalinta! Pensaita on niin pitkä rivi, että varmasti riittää maisteltavaa kaikille satunnaisille kulkijoille.


Kahvit juotuamme sain kammettua miehen kanssani Isomäen puutarhalle mustikantaimia hakemaan. Eikä haitannut helle, kun piti saada kaksi North Blue:ta ja yksi Patriot maahan. Satoa odotellen.



Kävin vilkaisemassa leikkimökin kuntoa pikkuvieraiden jäljiltä ja sain todeta, että kantaaottava anarkistinalku on vieraillut mökissä. Vähän huvitti.



Tiikerinlilja on juuri availlut kukkaturbaaninsa. Muistaisinkohan tänä vuonna viimein ottaa itusilmuja ja lisätä kasvia? Näitä saisi mielellään olla paljon.


 Huh hellettä. Poikkesin pikaisesti Lahden satamaan peräkonttikirppikselle. Kaikenlaista oli tarjolla, mutta mukaan lähti vain yksi paita. Tällä myyjällä oli hauskasti oranssi auto, asu ja pöytäliina.




lauantai 2. elokuuta 2014

Manalanpajasta Tulimetsän koruja

Jos kaipaatte taottuja ihanuuksia rouheuksia, käykää Jyväskylässä Manalanpajassa. Mieleen jäi kytemään kaikenlaisia takosuunnitelmia kotiin. Voisi vaikka tilata juuri oikean kokoisen naulakon seinälle. Olisi paikkakin valmiina: meillä on tällä hetkellä pyyhkeitä varten valmisnaulakko, joka on ärsyttänyt alusta saakka, sillä sen koukut ovat sen verran lyhyet, että pyyhe ei kunnolla pysy roikkumassa siinä. Jos koukusta ottaaa pyyhkeen, tippuu naapuripyyhe samalla.

Jos asuisin hirsitalossa, haluaisin ehdottomasti sellaisen hirsikoukun, joka lyödään terävä pää edellä hirsien väliin ja toisessa päässä on koukku.

Nyt esittelen kuitenkin meidän heräteostoksemme. Mies ihastui turkulaisen Kimmo Tulimetsän pronssivalukoruihin ja valitsi esikoiselle Ilmattaren ja kuopukselle Henkilinnun. Minä sain valita omani itse. Otin Maahisen; sillä on minusta veikeä ilme - vähän samanlainen kuin miehelläni, kun yritän ottaa hänestä valokuvaa. Oltiin jo kassalla, kun kysyin, eikö mies halua itselleen mitään ja koska olin sitä mieltä, että jotain hänenkin on saatava, valitsi hän rummun.




Arvostan käsityötä!