torstai 31. heinäkuuta 2014

Jyväskylän asuntomessut - uusi yritys

Tällä kertaa menimme miehen kanssa kahden ja saimme viettää rauhassa reilut viisi tuntia hiostavalla Äijälänrannassa.

Ennen varsinaisia kohteita vilkaisimme pienen puutarha-alueen, josta silmää miellytti heinäistutus ja etenkin hieno halkoseinämä, jonka läpi näkyy kaunis riukuaita.





Aloitimme varsinaisen kohteiden kiertämisen käänteisessä järjestyksessä ja itselleni jäi kaikista asunnoista parhaiten mieleen toisena katsomamme Luck (kohde 35). Se kiinnitti huomiotani jo Villa Muuramen (kohde 38) parvekkeelta taloja katsellessani. Talon ulkoseinät ovat mustat ja se ikään kuin häipyy maisemasta, kuin jokin musta aukko. Sisäpuolelta talo taas on valoisa ja valkoinen. Talo oli kuin musta paketti, joka pitää avata, että sitä voi ihailla.



Talon sisustuksesta 95% on toteutettu kierrättämällä, mikä kuulostaa todella kunnianhimoiselta haasteelta. Itse sisustusta katsellessa kierrätys ei mitenkään pompannut silmille, vaikka oleskelun punainen nahkasohva ja raanu selvästi olivatkin vanhoja. Eniten ihmetytti keittiöratkaisu, jossa keittiö oli häivytetty olohuoneen takaseinälle ja jotkut toiminnot sijoitettu apukeittiöön. Ruokapöytää ei ollut, mutta ilmeisesti sellainen on kuitenkin tulossa. Alaslaskettavan hanan oli joku (urpo) messukävijä jo saanut rikki. Toisten kotiin kurkkimaan pääseminen herättää joissakin ilmeisesti jotain primitiivireaktioita. Yksikin mies kopautti erään talon seinää nyrkillään - mahtoiko vastata autonostajan renkaanpotkimista, tiedä häntä.


Toinen mielestäni erikoinen kohde ulkomateriaalinsa ansiosta oli Skammin talo (kohde 23), jonka julkisivut ovat ladottua tiiltä.  Kauempaa ladonta tuo mieleen paanukatot ja on hyvin luonnollisen näköinen. Myös tumman ja tummankeltaisen yhdistelmä tuntui kodikkaalta. Luonnollisuus jatkuu myös sisällä, jossa on käytetty paljon käsittelemättömiä puupintoja. Työpöydissä kylläkin käytännöllisyys on saanut uhrautua muotoilulle, sillä kolmionmuotoiset säilytyskolot sopivat huonosti oikein muuhun kuin rullien säilytykseen.







Veden johtaminen suurelta katolta pihavajan ohi pieniin päällekkäisiin laatikoihin ja edelleen imeytysalueelle on kaunis yksityiskohta. 


Sitten alkoivat jo silmät harittaa ja aivot ottaa vastaan satunnaisesti, mitä huvitti. Lopusta muistan vain yksityiskohtia, enkä välttämättä edes tiedä, mistä kohteesta on kyse.

Maailmanmestarihiihtäjä Matti Heikkisen taloon on suksia varten  tulossa  autotalliin suksihuoltohuone. Sisätiloista jäi mieleen betoniseinä, jossa hiihtäjät lykkivät menemään.


Alueella oli somistettu muuntajat ja sähkökeskus (?) kuvaleikatuin metallilevyin. Samanlaista levyä oli käytetty myös penkkeihin.

Vessakäynnillä silmäni harhailivat jo asuntomessujen ulkopuolelle ihailemaan vanhaa ja kaunista: naapuritontin Rauhaniemen rakennusta.
Selkeä karkausyritys messujen valkoista-kiiltävää-uutta-hienoa-steriiliä-maailmasta.
Kierrätettyä puuta - valmistaja Lösung
Toiseksi viimeinen käymämme kohde oli Honkarakenteen Cube (kohde 2). Sen keittiössä miellytti takaseinän kaapiston huonekalumaisuus. Sivuseinä taas oli huomaamattomasti täynnä kaappeja.


Elämän Lanka -talossa (kohde 3) oli mielenkiintoinen pingoitusrakenne teräsrungolle. Sisäänheittohoukutuksena Remu Aaltosen sisustamat huoneet ja Henrik Schüttin Hurriganes-valokuvanäyttely. Remun estetiikka ei kuitenkaan purrut meihin.


Äijäreitille emme lähteneet, joten äijätalo jäi ehkä onneksi näkemättä. Koko juttu vaikutti jo valmiiksi huonolta idealta. Vaikka Äijälänrannassa oltiinkin, ei suomalaista miestä tarvitse kosiskella jollain äijäkamalla. Miehet kun eivät ole yhtä äijämassaa yhtä vähän kuin kaikki naiset haluaisivat vain Bling-blingiä ja höyhenbuduaareja.

Messubussista hyppäsimme pois Toivolan Vanhan Pihan kohdalla. Kahvilla emme käyneet, mutta ihailimme rakennuksia ja teimme tuliaisostokset.



Titityyn kohdalla iski runsaudenpula, vaikka olen niin monasti haaveillut lankametsästysretkestä itse kauppaan netin sijaan, että voisi hypistellä lankoja. No, täytyy varmaan tehdä uusi Jyväskylän retki.



Vanhalla synnytyslaitoksella on mielenkiintoinen historia: Entisen Kauppakadulla sijainneen synnytyslaitoksen tuhouduttua tulipalossa tarjosi vapaapalokuntalainen Toivola talostaan osaa synnytyslaitoksen käyttöön.

Pihamakasiinissa sijaitsevasta Manalanpajasta emme päässeet ilman ostoksia. Taontatyöt olivat makeita, mutta mukaan lähti kuitenkin neljä turkulaisen Kimmo Tulimetsän pronssivalukorua, kullekin perheenjäsenelle oma. Niistä kuvat vaikka ensi kerralla. Mutta katsokaapa tuota Manalanpajan lahjakorttia - Mahtava!


Manalanpajan kouriintuntuva lahjakortti.

maanantai 28. heinäkuuta 2014

Me EI käyty Jyväskylän asuntomessuilla, vaikka käsilaukussa on alueen kartta

Lauantaina oli tarkoitus aloittaa keittiön kevyttä pintaremppaa - maalia seiniin ja yhdelle paneelia. Talkoisiin kutsuttu oli kuitenkin estynyt, joten muutimme sitten lennossa suunnitelmia ja ajelimme Jyväskylään asuntomessuille ja tapaamaan kivaa tuttavaperhettä.

Meillä lähtö venähti niin, että olimme helteisessä Keski-Suomessa vasta lounasaikaan. Tuttavaperhe taas oli suunnistanut asuntomessuille jo avaamisaikaan ja olivat nuorimmaisensa kanssa ihan läkähdyksissä. Sovimme siis, että tapaammekin messualueen sijaan kaupungilla lounaan merkeissä. Söimme Figarossa ja olin positiivisesti yllättynyt, kun perunoiden tilalle pyytämäni salaatti oli mansikoin höystetty, eikä pelkkä tomaatti-kurkku-salaatti. Miehen jälkiruokajätskilauta oli hieno!

Vasemmalta: Vanilja, pistaasia, lakritsi ja mustikka. Myös tuutit olivat jäätelön värisiä.
Mietimme, miten laudan muruset syödään, mutta tuttavaperheen mies sen keksi: dipataan jäätelöllä.
Ruokailun lomassa tuttavamme näyttivät kehnohkoja kännykkäkuvia parhaista asuntomessukohteista ja vitsailimme, että eihän meidän nyt sitten tarvitse messuilla käydäkään. Alueen kartankin saimme, että löydämme ne talot helposti.

Ruuan jälkeen kävimme naisväellä ihan parissa kaupassa vaan. Esikoinen oli reissussa mukana, ja kauppakierroksen jälkeen häntä ei lopulta huvittanut lainkaan ajatus kuumalla messualueella kiertelystä ja vielä kuumempiin taloihin jonottelusta. Kellokin alkoi olla yli neljän, joten ruokaillessa vitsinä heitetty lausahdus pääsi toteutumaan. Meille oli kuitenkin täysin okei, että tämän reissun pääasia oli kivojen ihmisten tapaaminen. Ennen kotiin ajelua kiertelimme vielä näyttämässä (meille) nostalgisia paikkoja esikoiselle (jolle ne olivat tietenkin vain paikkoja :D).

Elosen (?) kahvilassa kahvittelimme tuoreet kihlasormukset sormissa.
Nyt siellä on jotain ihan muuta, joten muistelukahvit eivät enää onnistu.

Villa Ranassa on tullut istuttua eräänkin kerran luennoilla.
Ja nyt vasta rekisteröin nuo hienot istutukset rakennuksen ympärillä.
Päärakennuksen kahvio eli Pähviö oli remontissa, samoin Lozzi. Pähviössä tapahtui iso osa luentojen välistä sosiaalista (päivä)elämää - opiskelimmehan aikaa ennen kännyköitä! (Iltaelämästä joku toinen kerta)

Näistä vanhoista tiilirakennuksista pidän todella paljon.

Miehen entisellä opiskelijakämpilläkin kävimme kääntymässä. Ei ole remontoitu ei.
(Olen kirjoittanut aiemmin Kortepohjasta tuolla.) Oli kiva nähdä vanhoja paikkoja, sillä niihin liittyi paljon mukavia muistoja, mutta on myös kivaa olla nyt tässä.

sunnuntai 27. heinäkuuta 2014

Ei lintu- tai haikammoisille


Los Angelesin akvaariossa pääsi muutamia lajeja todella lähelle: Lintuhäkissä voi ruokkia australialaisia lureja (lorikeet) medellä. Ei varmaan sovi lintuja arasteleville ihmisille, mutta meistä se oli kivaa.


Haiden silittäminen taas oli minusta vähän epäilyttävä juttu, toisin kuin tyttöjen mielestä. Joten olihan minunkin sitten sitä koetettava. Olin juuri ehtinyt laskea käteni altaaseen odottamaan ohi uivaa pikkuhaita, kun vieressä seisova mies varoitti, että viereinen rausku saattaa pistää. No hui, vedin käden pois altaasta ja vähän äkkiä! Rauskujakin ihmiset kyllä saivat silitellä, joten minulle jäi vähän epäselväksi, miksi tuosta rauskusta varoitettiin. Oliko ongelma siinä, että se lähestyi minua ilman, että itse huomasin sitä? Altaiden viereisessä kyltissä neuvottiin koskettamaan rauskuja ja haita kahdella sormella.

Tuosta rauskusta voi vähän arvioida pikkuhain kokoa.



Ostamalla kombilipun pääsi eläintarhaan edullisesti. Siellä oli kovin kuuma verrattuna akvaarioon, joten pari tuntia oli enemmän kuin tarpeeksi.

Uinuva koala
Onneksi ihanasti ilmastoituja ostareita löytyy joka paikasta viilentämään läkähtymäisillään olevaa pohjoismaista turistiraukkaa. Kalifornian tarinat olivat tässä. Kiitos, jos jaksoit lukea! Lopettelen kuvaan sarjasta "tällainen olis kiva omaan kotiin".


P.S. Navigaattorimme luki kaikki paikannimet hauskan kirjaimellisesti - "Los ang - geles". Lyhenteen LA navi tulkitsi lauantaiksi, ha ha ha!

torstai 24. heinäkuuta 2014

Hipahtava Ojain laakso

Ojain [Ouhai] laakso on vain noin viisi kilometriä leveä, 16 km pitkä. Se on saanut nimensä Chumash-intiaanien sanasta kuu, mutta laakso ei ole mikään intiaanireservaatti vaan ennemminkin hieman hipahtava pikkuliikkeiden kylä; ei yhtään ainoaa ostaria, mäkkäriä tai isoa ketjuliikettä. Olimme asettaneet navigaattorin löytämään Ojain keskustan ja navi eksytteli meidät ohi pienen keskustan keskelle mandariinifarmia. Se oli kuitenkin ihana eksytys. Oli pakko pysähtyä ihailemaan mandariineja luonnollisessa olotilassaan. Tien laidalla oli pieni myyntikojukin, niin pääsimme maistamaan näitä mehukkaita Keiju-mandariineja eli Pixie Tangerines.



Mandariineilla herkutellen ajelimme takaisin espanjalaistyyliseen keskustaan. Ohitimme useammankin New Age- kaupan ja kädestä luentaa, terveysruokaa ja joogaa oli tarjolla.

Ojain pääkadun Spanish Colonial Revival -tyyliset rakennukset ovat vuodelta 1917.
Kadun päässä postitoimiston torni.

Ensin suuntasimme Farmer´s Marketille. Ostimme mansikoita ja ihailimme kaikenlaista luomutuotannon satoa lihasta hedelmiin, marjoihin, yrtteihin ja kukkiin. Eräs mies tarjosi kyltissään jopa ilmaisia halauksia.

Laventelikojun äärellä tuoksui oikein hyvältä.

Poislähtiessä pysähdyimme juttelemaan pyörätuolissa istuvan naisen kanssa, joka soitti didgeridoota keräten rahaa taisteluun syöpää vastaan. Hänellä oli happiviikset ja hän kertoi tarvitsevansa rahaa toisen keuhkon leikkaukseen, toinen oli jo leikattu. Annoimme avustusta ja kiitimme mielessämme Suomen terveyspalveluita. Vaikka puutteita toki on meilläkin, ei täällä kuitenkaan tarvitse kerätä leikkausrahoja katusoittajana.


Piipahdimme pikaisesti paikalliseen taidekeskukseen, jossa oli esillä Amy Lynn Stevensonin värikkäitä töitä.


Viimeinen Ojain kohteemme oli mielenkiintoinen Bartin kirjakauppa, joka on saanut alkunsa vuonna 1964 Richard Bartinsdalen kotinsa ääreen perustamasta ulkoilmakirjakaupasta. Hän sai vaikutteita ranskalaisista torikirjakaupoista ja harrasti alusta saakka kirjojen vaihtoa myynnin lisäksi. Yhä edelleen voi kaupassa myös vaihtaa kirjan tai saada luottoa kirjaa vastaan. Ja jos kauppa on kiinni, voi ulkoseinän hyllyistä valita mieleisensä ja maksaa ostoksensa oven rahaboksiin. Rakennuksessa oli jokainen huone täpötäynnä kirjoja, myös entinen keittiö, jonne oli huoneen teemaan sopivasti sijoitettu keittokirjoja. Täällä olisi voinut viipyä pidempäänkin, mutta olimme luvanneet tytöille rantaretken iltapäiväksi.

Bart´s Books, auki auringonlaskuun saakka.

Nämä palikat eivät olleet myynnissä, harmi vain.

Entinen keittiö keittokirjakokoelmineen. Hyllyjä oli myös molemmilla sivuseinillä.

Kirjakauppiaan vaimo liisteröi kuulemma vanhoja kirjansivuja seiniin.

Point Mugun ranta kutsui uimaan. Perille päästyä vain oli sen verran tuulinen keli, että ei tehnyt mieli veteen: aallot kävivät korkeina, oli viileää, eikä rantavahtikaan (elämänvartija, kuten tytöt sanoivat) ollut töissä. Mugu-kallion luona oli tsunamivaroituskyltti: jos tulee tsunami, pitää pyrkiä korkeammalle. Itse Mugu-kalliolta ovat suuret aallot pyyhkäisseet varomattomia maisemanihailijoita mukaansa, viimeksi vuonna 2008.



Tällaisia tunnelmia tällä kertaa. Seuraava retki vei Los Angelesin Akvaarioon, jossa silittelin hain poikasta. Hui! Siitä lisää ensi kerralla.


keskiviikko 23. heinäkuuta 2014

Biitsiä ja kulttuuria mahtuu samaan päivään

Ranta kutsui meitä. Olin lukenut netistä rantojen kuvauksia ja ajattelimme kokeilla erilaisia (Tuolta voi aloittaa: The Guide to Eight Great Beaches in Los Angeles). El Matador Beachin kuvaus kuulosti hienolta: hieman erillään muista rannoista, puhdasta vettä, upeat kalliot ja poukamia. Perillä totesimme kuitenkin lähteneemme liikkeelle liian myöhään: El Matadorilla on hyvin pieni parkkipaikka, joten sinne olisi pitänyt tulla heti aamun koitteessa. Siirryimme siksi läheiselle Zuma Beachille. Tien varteen olisi voinut ilmaiseksikin pysäköidä, mutta halusimme, että auto on hieman lähempänä rantaa ja vartioidulla alueella, joten maksoimme 8 dollaria ihan mielellämme. Ranta oli iso ja tilaa riitti hyvin. Näin turistina olisi tietysti ollut kiva, jos olisi voinut vuokrata varjon suojaamaan pahimmalta paahteelta. Koska varjoa ei ollut, emme uskaltaneet viettää koko päivää auringossa. Pieni ruokapaikkakin rannalla oli, mutta ketään ei kiehtonut ajatus ranskalaisista, joten suuntasimme muualle syömään.


Ruuan jälkeen ravitsimme sielua Getty Villassa. Paikkaan olisi pysäköintipaikkojen rajallisuuden vuoksi pitänyt varata aika etukäteen netissä, mutta ystävällinen portinvartija päästi meidät silti sisään. Itse Villa on ilmainen, mutta pysäköinnistä piti maksaa 15 dollaria.

Jo rakennus ja sen puutarhat sinällään ovat näkemisen arvoisia: J. Paul Getty rakennutti Villan roomalainen Villa dei Papiri esikuvanaan upealle paikalle kukkulalle, josta avautuu merinäköala. Tällä hetkellä oli menossa Heaven and Earth: Art of Byzantium from Greek Collections -näyttely. Katsottavaa ja koettavaa oli paljon, liiankin paljon, sillä perheen nuoriso väsyi jossain vaiheessa vitriini- ja patsasmereen ja liukeni kivipihalle aikuisia odottelemaan.

Villassa on neljä puutarhaa, joiden istutuksiin on haettu vaikutteita Rooman ajalta. Yrttitarhassa kasvaa monia kasveja, joita käytettiin ruuanlaitossa ja lääkitykseen. Sisäpihan granaattipuu oli vaikuttava näky ja itäisessä puutarhassa oli hieno pieni lummeallas sekä mosaiikkikoristeinen allas, jossa vesi suihkuaa hahmojen suista.

Sisäpiha altaineen, muotoistutuksineen ja patsaineen. Patsaat ovat jäljennöksiä.
Suihkulähteet eivät olleet toiminnassa, sillä Kaliforniassa säästetään vettä kuivuuden vuoksi.

Granaattipuu eksoottisen näköisine hedelmineen.
Eikö Hyvän ja pahan tiedon puu olisi voinut olla juuri tämän näköinen?

Tässä söpönen pöllö. (Terkut Tainalle Mansikkatilan mailla -blogiin ;D)

Muusa, n. 200 jaa. Kyseessä on Polyhymnia, mimiikan muusa.
Hiukset ovat alunperin olleet kokonaan kullatut.
Minua viehättivät tytön ajatuksiin vaipunut olemus, vaatteen laskokset ja ajaton kampaus. 

Nemesis, n. 130 jaa. Koston jumala pitää kostettavaa tiukasti päkiän alla.
Valitettavasti kokokuva tästä patsaasta tärähti.

Itäisen puutarhan lummeallas taustallaan mosaiikkiallas.


Pyöreän oleskelualueen reunaa kiersi kivipenkki, jolla istuen saattoi ihailla silmiä vilisyttävää kuviota.

Yksityiskohta yläkerran lattiasta. Tämä väri sopii minusta hyvin Kaliforniaan.

Tämä kanoja ruokkiva nainen on vain noin kymmenen sentin korkuinen.

Pieni kreikkalainen terrakottanukke, n. 500-400 eaa.

Muumio Herakleides, n. 150 jaa. Muumiota on tutkittu CT-kuvauksella ja luut ja hampaat ovat hyvässä kunnossa, mikä viittaa nuoreen mieheen. Sama näkyy maalatuista kasvoista.

Olipa mielenkiintoista. Aikaa Getty Villassa olisi voinut viettää enemmänkin. Vinkkinä, jos matkailette tuolla päin: näyttelyyn on saatavilla ilmainen sovellus ääniopastuksineen.

Seuraavana päivänä retkeilimme Ojain laaksoon. Siitä ensi kerralla.