keskiviikko 30. huhtikuuta 2014

Iloista vappua!

Eilen illalla oli kaunis sininen iltataivas.


Vapunaatto on sujunut arkisesti ja rennosti. Lattiat ja pölyt on pyyhitty, kaupassa käyty. Katselin lyhytelokuvan "Jäminkipohja". Melko hauska, mutta ei ihmeellinen. Eniten kiinnosti katsoa ruoveteläisiä maisemia, sillä olen viettänyt aikanaan yhden kesän Ruovedellä. Pitkät peltotiet ja se, että missään ei oikein ole mitään, oli tuttua. Talvella vaikutelma varmaan vielä korostuu.


Oikein iloista vappua!

tiistai 29. huhtikuuta 2014

11+11+11

Haaste pamahti tänne Tainalta Mansikkatilan mailta päin. Huh, huh sentään (käärii hihoja). Tässä säännöt:

Haasteen tarkoitus on löytää uusia blogeja ja auttaa huomaamaan heitä, joilla on alle 200 lukijaa.
1. Jokaisen haastetun pitää kertoa 11 asiaa itsestään.
2. Pitää vastata haastajan 11 kysymykseen.
3. Haastetun pitää keksiä 11 kysymystä uusille haastetuille.
4. Heidän tulee valita 11 bloggaajaa, joilla on alle 200 lukijaa.
5. Sinun tulee kertoa kenet olet haastanut.
6. Ei takaisin haastamista.

11 ASIAA ITSESTÄNI


1) Minulla oli luonnonkihara tukka kolmevuotiaaksi saakka. Silloin löysin sakset, leikkasin kutrini, eivätkä enkelinkiharat enää palanneet. Nykyisin voi kai sanoa, että tukkani on taipuisa. Tai sitten voisi sanoa, että se on itsepäinen.

2) Osaan lukea tekstiä ylösalaisin. Huvittelin pienenä lukemalla isän sanomalehteä aamiaispöydän toiselta puolelta ja silmä harjaantui vähitellen nurinlukemiseen.

3) Kaikki viisaudenhampaani ovat vielä tallella. Olen siis tosi viisas.

4) Inhoan maitoa. Lakkasin juomasta sitä heti, kun sain äidiltä luvan. Yritän muistaa syödä kalkkia.

5) Lempipaikkani on veden äärellä. Purokin kelpaa, mutta vielä hienompaa on päästä aurinkoiselle merenrantakalliolle. Pidän siitä, että edessäni aukeaa rajaton näkymä.

6) Olen käynyt Saksan korkeimmalla huipulla 2962 metrin korkeudessa meren pinnasta. Vesistöjen jälkeen eniten pidänkin vuoristosta, jossa silmän kulkua ei myöskään mikään estä.

7) Sukujuureni ovat pohjalaiset. Aakea latomeri on kolmanneksi mieluisin silmilleni. Murretta en itse osaa uskottavasti, mutta kuuntelen kyllä.

8) Luin 10-12 -vuotiaana jonkin Kari Vaijärven kirjan. Takakannessa oli kustantajan osoite ja kehoitus kirjoittaa kirjailijalle. Lähetinkin kirjeen, jossa kommentoin lukemaani ja kyselinkin jotain. Saamani vastaus oli jokseenkin hämmentävä. Kari oli kirjoittanut runon, joka alkoi "Rintavillaviini tule, juovu". Ei tainnut Kari ymmärtää, minkä ikäiseltä nuorelta oli saanut fanipostia.

9) Olen hajuaisti-ihminen. Pikku koululaisena (ja vähän isompanakin) nuuskin aina syksyisin uusia koulukirjoja, hajukumeja ja koululaukkua. Meidän perheessäni minä olen yleensä se, joka alkaa ensimmäisenä nuuhkuttaa ja kysellä, jos jostain kantautuu vaikka savun hajua.

10) Saan kieleni rullalle ja taitettua kahtia. Osaan myös nostella kulmakarvojani yksi kerrallaan, levitellä sieraimiani sekä heiluttaa korviani. Kulmakarvojen nostelua keksin alkaa harjoitella Akun Ankan hahmojen innoittamana.

11) Soitin lapsena trumpettia, mutta harrastus jäi. Viimeksi olen "esiintynyt" 18 vuotta sitten työpaikan kykybändissä, jossa soitimme "Mustasukkaisuutta".

11 "UUTTA" KYSYMYSTÄ


Taina lainasi kysymyksensä Niinalta, joka puolestaan lainasi ne Jaanalta, joten vastaanpa siis niihin. Todellisia kierrätyskysymyksiä.

1. Mikä on parasta ajanvietettä, kun olet yksin? - Lukeminen, käsityöt ja teeveen katselu.

2. Mikä on paras kirppislöytösi ikinä? -Oikeastaan kyseessä on huutokauppalöytö, mutta sanon kuitenkin tämän: vanha seinäpeili, viisikymmentä mummoa. Takaosasta näkyy, että peili on joskus ollut osa peilipöytä- tai -senkki -kokonaisuutta.



3. Kenet julkkiksen ottaisit mukaasi autiolle saarelle? -Pirjo Heikkilän. Hänellä on kirpakka, mutta raikas huumorintaju.

4. Minkä kirjan olet lukenut useampaan kertaan? -Lapsille ainakin satoja - ellei tuhansia - kertoja Debi Gliorin Karhuherra-sarjan kirjat. Niihin ihastuimme mieheni ja esikoisemme kanssa yhdessä. Debi Gliorilla on kaunis piirrostyyli. Toinen kestosuosikki olivat Kuningas Rollo -kirjat, joista saatamme vieläkin miehemme kanssa heitellä viisauksia tyyliin: "Sillä nythän on kesä, toteaa Kuningas Rollo".



5. Milloin olet viimeksi saanut olla ylpeä itsestäsi? -Kun sain kovasti kehuja tekemästäni suuresta työstä.

6. Mikä on mielenkiintoisin omistamasi esine? -Vanha hopeinen riipus ei ole mitenkään mielenkiintoinen kenellekään muulle, mutta minua kiehtoo se, että en tiedä, mistä koru on isälleni päätynyt. Yksi versio kertoo, että hän olisi ostanut sen joltakin romaninaiselta. 



7. Mikä on päähänpinttymäsi? -Minulla on paha tapa pyrkiä sanomaan viimeinen sana. Se koituu turmiolliseksi väittelyissä tyttäreni kanssa, joka on perinyt piirteen minulta.

8. Mikä nyppii eniten tavallisena arkipäivänä? -Kiire, kiire, kiire.

9. Mitä tekisit toisin? -Je ne regrette rien! Opin viimein aikuisena, että jossittelu syö elinvoimaa ja on aivan turhaa. Yritän kuitenkin oppia virheistäni.

10. Mikä on ollut mieleenpainuvin matkasi ja miksi? -Gotlannin matka. Luonto siellä on jotain satumaista. Sinne haaveilen vielä palaavani. Matkalla olivat minulle tärkeimmät ihmiset: mies ja lapset.



11. Mitä haluaisit kysyä itseltäsi ja vastaus siihen? -Missä näet itsesi kymmenen vuoden kuluttua. -Edelleen elossa ja onnellisena pitäen mielessä, että elämää ei voi pitää itsestään selvänä. 

11 UUTTA KYSYMYSTÄ


1) Minkä taidon haluaisit oppia?
2) Mikä on ensimmäinen muistikuvasi lapsuudesta?
3) Mihin aikaan matkustaisit, jos saisit mahdollisuuden?
4) Onko perheessäsi ikiomia sanoja? 
5) Millainen huumori uppoo sinuun parhaiten?
6) Onko sinulla omaa luottokampaajaa?
7) Miten torjut puhelinmyyjän?
8) Missä asiassa sinun pitäisi ryhdistäytyä?
9) Mitä kuuntelet liikkeellä ollessasi, autolla, lenkillä tai muualla?
10) Uskotko enteisiin tai uniin?
11) Jos et asuisi Suomessa, mikä olisi kotimaasi?

HAASTETUT BLOGIT



Ja jos ei taho, ei oo pakko :D



maanantai 28. huhtikuuta 2014

Kevätjuhlaa

Kaikissa kevätjuhlissa ei tarvitse pohtia, saako laulaa Suvivirttä vai ei. Harrastusten kevätjuhlat ovat yksi varma kevään merkki. Viimeistään siinä kohtaa, kun kotona aletaan hössöttää esiintymisasuja, havahtuu huomaamaan, että taas on yksi harrastuskausi ohi. Kuljetusrumba helpottaa hetkeksi. Mutta ensin rauhoitumme ihailemaan, mitä taakse jääneellä kaudella on opittu.


Lahden Naisvoimistelijoiden kevätjuhlissa eilen oli esiintyjien ikähaarukka noin 3-vuotiaasta eläkeläiseen saakka. Näimme vauhtia ja sattumuksia. Eräästä pienten ryhmästä jäi yksi pikkutyttö ujosti seisomaan, kun ryhmä tanssahteli jo eteenpäin kuviotaan. Ohjaaja haki hänet muutaman kerran mukaan ja esitys saatiin vietyä läpi. Vanhempi-lapsi-ryhmässä taas oli yksi villi pieni tyttö, joka pyrskähti vähän väliä isältään karkuun. Isän pokka piti ja hän haki tytön yhä uudelleen mukaan esityksen koreografiaa noudattamaan. Tytön karkailut sopivat esitykseen hyvin, sillä ryhmän aiheena olivat hattivattien sähköiset purkaukset. Joillekin pikkuesiintyjille oli riemastuttavaa päästä parrasvaloihin ja he jäivät paistattelemaan aplodien valoon. Nähtiinpä yksi esiintyjän poistumiseen johtanut kaatuminenkin sekä yhdet alas valahtaneet leggingsitkin. Onneksi itse pikkuesiintyjä ei ollut vaateonnettomuudesta moksiskaan. Milloinkaan ei voi tietää, mitä live-esityksessä tapahtuu.

Isompien esityksistä jäi erityisesti mieleen duon tanssi sekä ryhmä, joka käytti tanssissaan keppejä. Niillä koputeltiin taitavasti niin lattiaan kuin toisiinkin keppeihin. Hieno juhla!


torstai 24. huhtikuuta 2014

Kirkonmäellä

Uudempikin kirkko voi olla hieno ja tunnelmallinen. Tähän kirkkoon liittyy rakkaita hää-, ristiäis- ja konfirmaatiomuistoja.


Joutjärven kirkko on Unto Ojosen käsialaa vuodelta 1962. Pidän kellotapulin ilmavuudesta ja luonnonkivipintojen elävyydestä. Läheltä katsottuna kivissä löytyy paljon sävyjä ja kimallusta. Itse kirkkosaliosa on levollinen suuri kolmio. Torni näkyy kirkkoa Ahtialasta päin lähestyttäessä ensimmäisenä mäeltä, niin kuin kirkon tornin kuuluukin.







Päätykolmio ristisyvennyksiin kiinnittää huomiota vasta lähempää katsellessa. Sisätiloissa valo pääsee paistamaan kattoikkunoista vinosti alttariseinälle. Ikkunoista näkyy vain puita ja ruohoa, mikä on arkkitehdiltä taidonnäyte, kun tietää, että aivan kirkon vieressä kulkee vilkas tie.

Kuparikatto on komea ja löysin mielenkiintoista muistelua katon teosta eräältä keskustelupalstalta(Lähde on tietenkin mikä on, mutta tuntui uskottavalta kuitenkin.)  On varmasti ollut melkoinen urakka naulata 3000 neliötä kuparilevyä paikalleen helposti taipuvilla kuparinauloilla. Mutta huolella tehty kestää tulevillekin polville. Kirkkoa on uudistettu vuonna 2006 ja se on nyt siistissä kunnossa. Omista häistä muistan, miten kiviportaiden reunat olivat lohkeilleet, mutta nyt nekin on korjattu.

Ainoa miinus on kirkon sijainti. Tontti on pieni etenkin kirkon molemmilta sivuilta ja takaa ja risteys toisella puolella sijaitsevine kauppoineen ei juuri silmäiloa tarjoa. Hassu yksityiskohta on mielestäni kirkontornia imitoiva kaupan katto.

keskiviikko 23. huhtikuuta 2014

Tärkeitä juttuja

Mies raahasi tänään varastosta päivänvaloon vanhan jatkettavan pöydän. Se pääsee kuulemma kuvausalustaksi - älkää kysykö, minne. Pöydän ovat omat vanhempani hankkineet osto- ja myyntiliikkeestä silloin kun minä olen ollut alle kouluikäinen. Pöytälevyn jatko-osaa en ole ikinä nähnyt, mutta pöytälevyssä on liukumekanismi. Alun perin pinta on ollut tummemmalla petsillä käsitelty, mutta siinä vaiheessa kun pöytä tuli minun ja mieheni ensimmäiseen kotiin, hioimme kärsineen lakkapinnan ja lakkasimme pöydän uudelleen läpikuultavalla lakalla. Lopputulos oli kiva, sillä nyt pinnasta erottuvat päätyjen eriväriset puuosat. Pöytä on minulle tärkeä, mutta harmi vain, sille ei tällä hetkellä ole meillä mitään käyttöä. Olipas kuitenkin kiva nähdä se pöytä, olin ihan unohtanut, miten kiva se on.



Isoäitini kuoli vuosi sitten keväällä. Hän oli sairastanut jo pitkään muistisairautta ja ikääkin oli yli 90, joten väistämättömään eroon oli ajatuksen tasolla vähitellen jo tottunut. Hautajaiset olivat silti tietenkin surullinen muistelujuhla. Juhlan jälkeen poikkesimme vielä mamman mökillä. Kaivoin kukkapenkistä palasen maatiaispionia ja istutin omaan puutarhaan muistoksi isoäidistäni. Kastelin tainta istutusvaiheessa hyvin, mutta silti näytti siltä, kuin pioni olisi kitunut koko viime kesän. Pelkäsin jo, että koko perintöpioni on kuollut. Tänä keväänä penkistä nousee kuitenkin terhakka pionintaimi. Voin vakuuttaa, että siinä on yksi puutarhani tärkeimmistä kasveista! Kukintaa en uskalla vielä muutamaan vuoteen toivoa - pioni kun närkästyy siirtelystä - mutta laitan tänne kuvia aikanaan.



sunnuntai 20. huhtikuuta 2014

Kevättä kurkkimassa

Flunssa alkaa hellittää. On jo aikakin - yli kaksi viikkoa on mennyt yskiessä. Kävelin hissuksiin, ettei lopu jaksaminen kesken. Kotipihassa kukkii vuokkoja ja krookuksia. Käenrieskat ja esikot ovat ihan kohta kukassa myös.

Keväästä hullaantunut kimalainen
 Suuntasin lähimetsään. Siellä on monenlaista maisemaa lyhyellä etäisyydellä. Jylhiä siirtolohkareita ja linnunlaulua puronrantapuissa. Varjopaikoissa oli vielä jäisiä ojia ja notkoja.




Purolla istuksi naurulokki vaanimassa saalista, mutta pelästyi minua ja lehahti pois. Eikä pikkukaloja kyllä näkynyt ainakaan minun silmääni. Sinisorsapari lipui tyynesti samalla kohtaa puroa sekä mennessäni, että palatessani. Ehkä niillä on pesä lähettyvillä.


Tyynessä poukamassa luisteli veden pinnalla vesikirppuja. Pohjassa erottui kasvuaan aloitteleva ulpukan lehti.




Luonnossa rakastan keväistä leskenlehden keltaista. Se muistuttaa pikkuruista maahan pudonnutta aurinkoa. Puutarhaan en ole kuitenkaan huolinut mitään keltaista, sillä siellä keltainen tuo mieleen voikukan ja ikuisen kitkemissavotan. Ristiriitaista, eikö?




Muurahaiset olivat jo täydessä työn touhussa, niillä ei ole pääsiäistä tai pyhää ja arkea.  Seisoskelin liian likellä sosiaalista jättirakennelmaa ja varpailleni alkoi nousta uhkarohkea sotilas toisensa perään vinkkaamaan, että kannattaisi kaikota takavasemmalle. Ilmassa leijui ärhäkkä murkunpissan lemu. Nappasin pikaisesti kuvani ja peräännyin kunnioittavasti.



torstai 17. huhtikuuta 2014

Rauhallista pääsiäistä!

Pääsiäiskirkko. Lapset lauloivat kuulaan kauniisti ja nokkisryhmä muisti sormituksensa. Pappi kertoili pääsiäisen ajan päivistä ja tapahtumista. Mistä tulee kiirastorstain nimi? Kiira on tarkoittanut pahaa olentoa, joka on karkoitettu pihapiiristä huutamalla "Kiira pois!" Näin kertoi pappi, mutta ei tullut ajatelleeksi sitä, että joku lapsista olisi saattanut olla nimeltään Kiira. Onneksi ei ollut.



Viettelemme rauhallisen pääsiäisen yhden jos toisenkin potiessa. Minun flunssani alkaa viimein puolentoista viikon köhimisen ansiosta olla ohi, mutta miehellä tauti on vasta hyvällä alullaan. Jos pääsisi kuitenkin vaikka ulkoilemaan ja kevätsäistä nauttimaan - siinä vaatimaton tavoite.

Rauhallista pääsiäistä itse kullekin!


Heittäkää ensimmäinen kivi...

Kukaan teistä ei tietenkään ikinä tartu kännykkään ajaessa? Hyvä, en minäkään! On klassinen iltapäiväkiire: Auto on saapunut pihaan vartti sitten, nuori pitää hakea harrastuksesta vartin päästä ja apteekkiinkin pitäisi ehtiä ensin. Ajelen pää flunssasumussa (siitä saisi oman postauksen, mutta säästän teidät) kohti kauppasta. Puhelin soi ja meinasin juuri nostaa sen korvalle, kun tajusin, että olen autossa ja perässäni ajaa Musta-Maija. Mikähän mun nopeuteni oli? Varmaan 63 kuudenkympin alueella. Paniikki. Puhelin pois! Mietin jo selityksiä lainvalvojille: "Anteeksi, konstaapeli! Olin niin ajatuksissani, snif, lapselle hakemassa lääkettä ja... Ei, en meinannut vastata ollenkaan. Piti laittaa Hands free, mutta en sitten muistanutkaan, miten se tulee tässä autossa, kun tässä on ratissa tällainen..." Voi ei, ne seuraa minua edelleen, vaikka käännyin. Puhelin soi sitkeästi. Käännyn vasemmalle ja ajelen huolettoman huolellisesti kolme kilsaa alle rajoituksen. Äh, vieläkin seuraavat. Kyllä ne nyt varmaan on minua tulossa puhuttamaan. Käännyn taas - vieläkin on Maija perässä! Puhelin soi ja soi. No en kyllä vastaa! Miksei se soittaja jo usko! Puhelu loppuu ja viestiääniä pongahtelee tietoisuuteen Plili-ling! Plili-ling! Plili-ling! Siis mitä ihmettä on tapahtunut, ettekö te nyt usko, etten voi vastata tai edes katsoa mitään nyt.

Kaarran otsa flunssa- ja tuskanhiessä kaupan parkkiin. No helpotus! Poliisit olivat viimein kaikonneet näköpiiristä ja saatoin vastata kärsimättömästi soivaan puhelimeen. "Yrititkö soittaa?" kyseli viaton Mieheni. "EN!" vastasin ja löin luurin korvaan. No, pakko oli tekstata selitystä perään; olihan se lievästi sanottuna ihmeissään. Luen viestit ja saan puoli tuntia lisäaikaa hakureissuun, sillä nuori on mennyt katsomaan kaverinsa harkkoja.

Kuva ei liity tarinaan mitenkään.

perjantai 11. huhtikuuta 2014

Voi kaipaus ja ärsytys!

Saksassakaan ei vielä ollut kovin vihreää, mutta sentään jo hitusen värikkäämpää kuin täällä. Koreanonnenpensaat, mangoliat ja sireenit kukkivat siellä jo. Voi kaipaus!


Tänään katselin vihreänkaipuussani jo ihaillen bussin töhrytägiä. Saisi kevät jo tulla eikä mitkään takatalvipuhurit. Ei näistä sprayvihreistä ole kevääksi.


Kevätflunssa on iskenyt täysillä. Yskin keuhkoja pellolle. Sen verran kiristää pinnaa moinen jatkuva yskiminen, että meinasin tänään rynnätä pihalle lopettamaan naapurin moottorisahaleikit tykkänään. Kuinka ihmeen kauan niitä puita oikein pitää jurruttaa poikki? Y-yyn, yyyyyn, y-yyyyyyyyn! Vai mahtoiko olla tehoton saha? Hain youtubesta Brechtin Dreigroschenoperin ja laitoin kuulokkeet korville. Tahallinen nuotin vierestä laulaminen rauhoitti - kannattaa kokeilla joskus. Lopun harmin puhalsin pois vanhoilla Solsidaneilla! Ove tuo juhannusjuhlien nyyttäreille savuankeriaan sijaan Matjessilliä ja suolaa Lidlistä. Sitä suolaa Anette sitten tarjoilee pöydässä, niin kuin arvokkaampaakin herkkua.

maanantai 7. huhtikuuta 2014

Amazing April

Varoitan jo valmiiksi, että tämä huhtikuu-pohdinta kääntyy aprillipilojen ääreltä vakavampaan suuntaan. Haluan kuitenkin säilyttää molemmat navat, sillä elämä on juuri tätä; iloa ja surua.

April, april, din dumma sill...


Pikkutyttönä oli kivaa, kun joku aikuinen omistautui aprillipilan tekoon oikein huolella ja sai meidät lapset retkutettua kunnolla. Vaikka ensireaktio oli tietenkin raivo, kääntyi tunne huvitukseksi ja kekseliään pilan ihailuksi. Itsekin koetimme varsinkin alaluokilla huijata opettajia, mutta taisivat olla niin monissa aprillipilaliemissä keiteltyjä konkareita, että korkeintaan he esittivät pahaa-aavistamatonta uhria. Klassikkoja olivat tietenkin seinäkellon kääntely ja rehtorin soittopyyntö kansliassa (aikaan ennen kännyköitä...). Paikallislehtien pilat piti tietenkin myös etsiä. Ja vaikka kuinka muisti vielä aamulehden äärellä, että tänään pitää olla varuillaan, saattoi joku onnistua myöhemmin päivällä vetämään höplästä.


Kevät keikkuen tulevi


Kevätsäät ovat arvaamattomia. Yhtenä päivänä ollaan kesätunnelmissa, sitten saattaa taas sataa valkoinen peite maahan. Mutta jokainen valoisampi päivä vie lähemmäs kesää, joten mieli on iloinen. Juhliakin on keväälle ripoteltu tiheään. Aloitellaan Runebergin tortuilla ja laskiaispullilla, jatketaan monilla syntymäpäiväkakuilla ja mämmillä, herkutellaan simalla ja tippaleivillä ja vielä äitienpäivänkin kunniaksi kakutellaan. Kevättä leimaa odottaminen, mutta yritän muistaa elää päivä kerrallaan.

Muutama vuosi sitten kevättä ja kesää leimasi sairastumiseni; juhlapäivät menivät pilalle yksi kerrallaan: vapun aattona alettiin epäillä syöpää. Odottavan aika oli tuskaisen pitkä. Äitienpäivän vietin lasten kanssa äiti-lapsi-leirillä ja itkin salaa, sillä emme olleet kertoneet lapsille vielä mitään; saattaisihan olla, että selviäisimme säikähdyksellä. Helatorstain jälkeen epäilyt kuitenkin varmistuivat ja jouduimme rikkomaan lasten perusturvallisuuden tunteen syöpäuutisella. Juhannuksen vietin sairaalassa leikkauksesta toipuen. Loppukesästä alkoivat sytostaattihoidot, eikä toinen lapsista halunnut viettää kunnolla syntymäpäiviään. Syksy meni epävarmuudessa: lapset eivät voineet milloinkaan tietää, onko äiti vielä kotona, kun he tulevat koulusta vai joutunut osastolle matalien veriarvojen takia. Jouluna podin sädehoidon jälkeisiä kipuja ja itkin sitä, etten jaksanut järjestellä joulua. Uutena vuotena odottelin jo tammikuun viimeistä hoitokertaa; olimme selvinneet pahimmasta. Paljon on tapahtunut noiden päivien jälkeen ja olemme hitaasti saaneet takaisin elämänilomme ja varovaisen luottamuksen tulevaan. Vuodenajoista kevät on yhä edelleen suosikkini.

Kiitos Mrs K:lle ja Marylle haasteesta.

sunnuntai 6. huhtikuuta 2014

Weißensee-järvi

Weißensee-järven uimarannalla on unohtunut ilmapiiri. Strandbadin rakennus, josta saa tarjoilua ja josta löytyvät suihkut, on rakennuksena kaunis, mutta sen takaseinä on rumasti spreijattu. Hiekkaranta-alue on aidattu uimareille ja rantabaarin asukkaille. Ilmassa leijuu Bratwurstin tuoksu. Tutkin seiniltä rannan loistokasta uimahistoriaa valokuvista.







Järven ympäri pääsee kävelemään ja polkua pitkin tulee vastaan lenkkeilijöitä, pyöräilijöitä ja koiranulkoiluttajia. Nurmilla istuu ihmisiä piknikillä ja pelailemassa palloa. Ihailen auringonlaskua, mutta käännän kameran linssin ujosti pois alastomana veteen laskeutuvasta keski-ikäisestä miehestä.

Rock mursi muureja

Kävin Berliinin Weißenseessä historian äärellä. 19. heinäkuuta 1988 lauloi Bruce Springsteen harvinaisessa Itä-Saksalaisessa rockkonsertissa Weißenseen urheilukentällä. Saksan sosialistinen nuorisojärjestö FDJ oli joutunut tekemään myönnytyksiä pitääkseen yhä tyytymättömämmän nuorison tyytyväisenä. Bruce Springsteeniä pidettiin sopivana esikuvana työläistaustansa takia.  Hän luki konsertissa murteellisella saksalla paperista toiveensa, että kaikki rajat eräänä päivänä murtuisivat. Bruce lauloi muun muassa "Badlands", "Born to run" ja yleisön laulaessa mukana "Born in the USA". Tilanne oli absurdi, sillä oltiin muurien takana Itä-Saksassa. Konsertti oli kuitenkin omiaan nostamaan nuorison toivoa ja uskoa tulevaan. Kuusitoista kuukautta myöhemmin muuri murtui ja Saksojen yhdistyminen alkoi.

Alla kuvia Weißenseen kilparadan osin raunioituneista rakenteista. Sisällä alueella on nykyään pallokenttä ja yleisurheilurata, mutta vanhat pyöräradan (sitä ennen hevosurheiluradan) portit ovat jäljellä.







Taivaalla keväinen muuttolintuaura





Lähteet: 1: video, 2, 3,

lauantai 5. huhtikuuta 2014

(Un)ordnung

Maailman kaaoksellisuutta pystyy hallitsemaan järjestelemällä ja luokittelemalla. Monessa saksalaisessa kaupungissa on jo käytössä puiden tilastointijärjestelmä. Kaupunkiin istutettu puu numeroidaan. Puut tarkistetaan kahdesti vuodessa - lehtiaikaan ja lehdettömään aikaan. Puusta kirjataan muistiin puulaji, istutusaika, tietoja puun kunnosta, hoitotoimenpiteet ja niiden kustannukset, riskiarvio yleiselle turvallisuudelle ja paljon muuta. Myrskyn jälkeen puut tarkastetaan ja tiedot päivitetään.
Ordnung muss sein!




Olen usein Saksassa matkaillessa saanut kuulla, kuinka suomalaiset ovat "wortkarg und schüchtern" eli harvasanaisia ja ujoja. En tunnista tuosta yleistyksestä suomalaisia, sillä meitä on niin moneen junaan. Siksi vastustan myös saksalaisten kyltittämistä järjestelmällisyydellä - epäjärjestelmällisyydestäkin löytyy esimerkkejä. Niin tuoreimmalta reissultakin. Katutyö hidasti liikennettä haitaksi asti ja aiheutti kilometrien jonon. Näkyikö poliiseja ohjaamassa liikennettä vaihtoehtoisille reiteille? Eipä näkynyt. Vasta kun olimme seisseet autojonossa puolitoista tuntia, ohitimme ruuhkan syyn. Välittömästi tulppakohdan jälkeen liikenne taas soljui normaalisti.


Itse työ tapahtui jalkakäytävän puolella, mutta voihan sen toisen autokaistan silti sulkea liikenteeltä. Unordnung kann sein!