maanantai 31. maaliskuuta 2014

Kesätyömuisto: jos joku on jäänyt kaduttamaan...

Nuorempi polvi saa hakea kesätyöt, meikäläinen aikoo lomailla. Mutta kesätyömuistoja riittää vielä. Eräänä keväänä 90-luvun laman keskellä näytti jo hetken ihan siltä, että jää kesätyö kokonaan saamatta. Se olisi ollut kummallinen kesä, sillä olin ollut kuusitoistavuotiaasta lähtien yhtäjaksoisesti joka kesä jonkinlaisisissa kesätienesteissä. Olin niinkin epätoivoinen, että päädyin hakemaan paikkaa myymäläauton kuljettajana Pikku-Paikkakunnalla. Vaatimuksina olivat kuorma-autokortti ja kokemusta myyntityöstä. Molemmat oli, joten hakemus vaan vetämään. Pääsin haastatteluun ja kauppias oli minusta oikein kiinnostunut. Siihen saakka hakijat olivat kuulemma lähinnä olleet vaikka mitä hiihtäjiä, joille ei voisi autoa luottaa käsiin. Sain kuin sainkin paikan ja sovittiin alustavasti aloituspäiväkin. Silloin vaan astui tätini kuvaan: Hän kuuli kesätyöstäni ja voivotteli "Ethän sinä tyttökulta voi sellaista isoa autonrohjoa alkaa ajamaan. Mitäs jos jäät sillä tien päälle. Tai ajat vaikka ojaan. Annapas kun soitan tutulle Kauppias Kauppaselle." Niinpä löysin itseni sinä kesänä Markkamarketin kassalta. Yhä tänäkin päivänä pikkuisen kaduttaa, että annoin tätini ylipuhua minut. Olen yhtä kesäseikkailua köyhempi. (Sitä en tiedä, kuka sitä myymäläautoa lopulta ajeli sen kesän.)

Kuva: Kimmo Virtanen, CC BY-SA 3.0

Markkamarketissa sattui vain yksi mielenkiintoinen asia: Herra Asiakas yritti maksaa ostoksensa vaimonsa pankkikortilla, sillä elettiin ysäriä ja niin oli aina tehty sillä kylällä. Minä heittäydyin kesätyöntekijäksi enkä suostunut korttia vinguttamaan, sillä kortissa luki rouvan nimi ja asiakas oli herra. Sen verran nyt minäkin erotin. No, Kauppias Kauppanen sen kortin sitten lopulta vingutti. Totesi vain, että toimin oikein, mutta ettei hänellä ole varaa menettää yhtäkään Herra Asiakasta, Rouvista puhumattakaan.*






*(Vastuuvapauslauseke: Kaikki tässä postauksessa esiintyvät nimeltä mainitut henkilöt ja yritykset ovat kuvitteellisia. Kaikki yhtäläisyydet todellisiin henkilöihin, eläviin tai kuolleisiin, ovat puhtaasti sattumia.) 

Enää 3 kuvaa kesään

Vähän on hassua hehkutella kesän tuloa, kun ei takana ole oikein kunnon talveakaan, mutta lämpimämpää voisi tietenkin olla, joten kuvahaasteet kehiin taas. Viikonloppuna kuuntelin kiurun laulua, tänään taas on satanut lunta. Ailahtelevainen on kevät. Suomen Luonnon sivuilla on Havaintokirja, josta voi ihailla etenevän kevään merkkejä ja jonne voi vaikka itsekin lähettää havainnoistaan kuvia.

Ikkunanäkymä ei ole maaliskuun alusta muuttunut, sillä paisuvat silmut ja muu varovainen kevään heräily ei erotu ikkunalle saakka vielä. Tuskin maltan odottaa ensimmäistä vihreän värin huntua lehvistöihin.



Tervetuloa lukijaksi nainen.kuvastimessa!

sunnuntai 30. maaliskuuta 2014

Backtracking: sattuipa kerran kesätöissä

Jos on valmistunut parikymmentä vuotta sitten, ei voi kaikkea enää muistaa. Jotain sentään kuitenkin.

Olin nuorena kerran kesällä Upsalassa hoitamassa vanhuksia. Se oli sen verran henkisesti ja fyysisesti rankkaa työtä, että kesä jäi aika hyvin mieleen. Asuin ruotsalaisen ystäväni luona ja sain ruotsin harjoittelua sekä työssä, että vapaa-ajalla. Loppukesästä kaverini jo totesikin, että puheeseeni oli paikoin jo löytynyt oikea nuotti. Se ilmeni varsinkin silloin, kun leikin ystäväni sukulaislasten kanssa. Lasten kanssa kun ei ollut samanlaisia suorituspaineita, kuin aikuisten kanssa puhuessa.

Sanx, CC by 3.0

Hoitamamme vanhukset asuivat osin vanhusten palvelutalossa, osin omissa kodeissaan. Sain kokeilla sekä kierroksia talossa että autokierroksia kaupungilla. Eräs talossa asuva vanha pappa oli hyvin vähäsanainen eikä yleensä kommentoinut jutusteluyrityksiäni. Hän söi aina välipalaksi näkkileivän purjosipulilla ja Kalles Kaviarilla. Kerran kehuin papan olohuoneen kaunista orkideaa ja kysyin, oliko se vaikea hoitaa. Kyselyni saivat viimeinkin hymyn papan kasvoille. Vastaus tosin oli edelleen lyhyt, "Eipä juuri". Luulin jo avanneeni tien papan sydämeen rakkaan harrastuksen kautta, mutta seuraavana päivänä tajusin saaneeni naurut tahattomasta vitsistä: orkidea oli näet tekokukka.

Mitäs te muistatte vuosien takaa?

lauantai 29. maaliskuuta 2014

Hipstamatic-leikkejä

Otin eilen Hipstamatic-kuvia ja vaihtelin filmiä ja linssiä. Osa kuvista onnistui kivasti, osa taas lensi suoraan sovelluksen roskakoriin. Kun kuvissa on valkoiset reunukset tai risareunat, se kärsii jälkikäsittelystä; sitä ei kannata esimerkiksi oikaista tai leikata reunoistaan. Kuvaushetkellä täytyy siis suunnitella kuvaa jo sen verran hyvin, että reunoihin ei tarvitse koskea.


Ensimmäinen kuva on näkymä Upon sillalta radiomastoille päin. Aurinko on laskemassa ja taivaalla on jänniä pilviviiruja.
28.3.2014
Linssi: John S
Ei salamaa
Filmi: Kodot XGrizzled



Launeella liikennevaloissa Uudenmaan- ja Saksalankadun risteyksessä, joku variskin päässyt filmille. Ajelimme hakemaan videota videovuokraamosta, sillä leffateatterin tarjonta oli mieheni mukaan sellainen, että en olisi tykännyt. Katsoimme sitten Sandra Bullockin ja Melissa McCarthyn tähdittämän Heatin. Se oli todella hauska - nauroimme ääneen monessa kohtaa. Nyt tekee mieli nähdä lisää McCarthy-elokuvia, sillä hän kyllä varasti shown Bullockilta. Suunnitelmissa onkin katsoa ainakin tämänvuotinen uutuus Tammy (traileri).
28.3.2014
Linssi: Kaimal Mark II
Ei salamaa
Filmi: Ina´s 1982



Vuokraamolta palatessa seurailimme hetken paloautoa Vesijärvenkadulla. Ei uskoisi, että linssi ja filmi ovat täysin samat kuin edellisessä kuvassa. Vähän tärähtikin tuo otos, mutta menköön näin - siinä on sitä kasariaitoutta. Silloin ei voinut tärähtäneitä kuvia poistaa etukäteen, koska ne näkyivät vasta kehityksen jälkeen.
28.3.2014
Linssi: Kaimal Mark II
Ei salamaa
Filmi: Ina´s 1982


Käväisimme pikaisesti Karismassa. Mieheni oli kultainen: hän otti kuvausintoni huomioon ja ajoi auton ylätasanteelle, että voin kuvata pinkkiä taivasta. Taivaanrantaa pitäisi kuvassa vähän oikaista, mutta se on nyt myöhäistä, kehitetty mikä kehitetty. Pidän vaaleamman keskustan muodostamasta polttopisteestä, jota lyhtypylväät kehystävät. Omaa draamaa tuo sivukeskellä seisova mänty. Taivas oli pinkkiraitainen, mutta tässä värit eivät toistu lainkaan samoina kuin luonnossa. Epäilen kyllä muutenkin, ettei iPhonella olisi saanut pinkkiraitataivaasta aitoa kuvaa.

28.3.2014
Linssi: John S
Ei Salamaa
Filmi Ina´s 1982


Ulkona lirkuttaa kiuru ja kelloja käännellään huomiseksi. Kesä tulee taas.

tiistai 25. maaliskuuta 2014

Sanakirja.org ja Google translate pulassa

Lueskelin Hääräämön mielenkiintoista postausta saamelaisesta nykytaiteen näyttelystä ja pysähdyin tulitikkuaski-työn kohtaan. Olisin halunnut kääntää sanan riššadoassa, mutta huomasin suuren puutteen sanakirja.org -palvelussa: tarjolla ei ole vaihtoehtoa saame. Sama vika on Google translator -palvelussa. Kuvissa näette kielivalikoiman.



Molemmista palveluista löytyy jopa esperanto, keinotekoinen kieli, jolla tätä nykyä on jopa syntyperäisiäkin puhujia arviolta tuhat, mutta jota joka tapauksessa puhuu sujuvasti vain noin 10 000 ihmistä (lähde Wikipedia). Ymmärrettävästi saamen lisääminen edellä mainittuihin palveluihin olisi vaikeaa, sillä saamen kieliä on useita, mutta onhan suurimman kieliryhmän eli pohjoissaamen puhujia kuitenkin parikymmentä tuhatta (lähde). Lisäksi kielen huomioiminen sanastoissa olisi tällä nurkalla Eurooppaa kulttuuriteko.

Löysin lopulta riššadoassan eli tulitikkurasian Sami Grammar - Vocabularysta ja norjalaisesta Din Ordbokista. Lapin matkailijoille löytyy Wikitravelistä pieni Saamen matkasanakirja.

maanantai 24. maaliskuuta 2014

If Barack was a Finn

What would your name be, If you were a Finn...?

Visit Finland has a funny Finngenerator, but I found it silly to "Finnify" my name, because it already is really Finnish. But I wanted to help some well known men and women find their inner Finn. So here we go:

Barack Obama would be Otso Rinne.


Carl XVI Gustaf, King of Sweden is Pyry Susi.


And Vladimir Putin is..... also Pyry, Pyry Mäki.


Angela Merkel must be related to Vladimir, because she is Virva Mäki.


I could play with this all night long, but I´ll save you some, too: Go on and try, what Silvio Berlusconi would be named, if Donald J. Trump will get a humble name, how your favourite film star, for example Matt Damon, would be named. Have fun!

Nappeja menneestä

Katselin Areenalta viimeisimmän osan Hakekaa kätilöstä. Sen tallentaminen ei jostain syystä onnistu ajastamalla, sillä tekstitys jää uupumaan eikä äänikään kuulu, mies selitti jotain DVB-tekstityksestä ja diudiu... Luin netistä, että kaikki on tietenkin laitteenhaltijan vastuulla; hanki päivitys digiboksillesi. Miten tästä televisio-ohjelmien tallentamisesta on tullut näin vaikeaa? Ja jos on ongelmia, niin miksi kukaan ei palvele maksavaa asiakasta? No, Areena on kyllä ihan hyvä palvelu, jos vain muistaa katsoa ohjelman annetun ajan sisällä.

Hakekaa kätilön tämän kertaisessa osassa käsiteltiin muun muassa äiti-tytär-suhteita ja sitä, että asiat kannattaisi selvittää, niin kauan kuin ollaan elossa ja on aikaa. En ole juuri Kätilö-sarjan aikana itkenyt, mutta äitiys ja tyttäryys ja kuolema saivat kyllä liikuttumaan. Sen kunniaksi tänään vanhoja asetakin leijonanappeja. Ne on isoäitini niputtanut langalla myöhempää käyttöä varten. En tiedä, kenelle napit ovat kuuluneet, luultavasti isoisälle. Minulla on mummon perintönä muitakin nappeja iso Löfbergs Lila -pöntöllinen. Osa napeista on niin vanhaa muovia, että ovat jo hapertuneet käyttökelvottomiksi. Napit eivät kestä ompelua tai käyttöä, vaan napsahtavat helposti poikki. Olenkin lähinnä katsellut nappeja ja miettinyt, millaisesta vaatteesta ne ovat peräisin. Muistan, miten nappivarastolla leikittiin jo pienenä mummolassa käydessä.






sunnuntai 23. maaliskuuta 2014

Lankun pää ja kakkamurinaa

Voihan lankku!
Plankan också!
Verdammte Planke!
That damn plank!

Siihen se tyssäsi, kahteen minuuttiin. Lisäksi aloin lukea lankku-linkkejä, joissa selitettiin, miten asento voi olla ihan pielessä; peppu liian ylhäällä tai käsivarret väärässä kulmassa ja jaadijaadi. Ja että tietokoneasennon rasittamille hartioille tekisikin hyvää lankuttaa kämmenet ylöspäin. Mitäs vielä?

No, koska edistystä kerran ei haasteessa tullut, keskeytin sen. Nyt keskityn opettelemaan puhdasta suoritusta ja pidennän asennossaoloaikaa pienemmin portain kuin haasteessa. Kerron väliaikatietoja sitten, kun on jotain kerrottavaa.



Syöminen on sentään pysynyt siellä maltin puolella. Olen vähän herkutellutkin, mutta ei ole tullut mitään jokapäiväisiä jättisyöminkejä. Eilen maistelin jätskejäkin vain lusikallisen verran.

Rapsuttelin pihaa tänään. Joku oli kakattanut koiransa pihamme tuijan juurelle. Kasan koosta päätellen iso koira. Veisittekö nyt vaan rakkaat koiraihmiset ne jätökset mennessänne. Ne eivät ole kiva aamutervehdys postilaatikon juurella tai puutarhahommissa kengänpohjassa. Onneksi ei lapset ole enää pieniä, silloin joutui ajoittain siivoamaan haalarinpeppua tai mitä milloinkin ällöistä haisevista liejuista. Kerran nuorempi sulki polkupyörän jalan käsillään, sillä hän ei osannut tehdä sitä vielä jalalla. Paha vaan, että pyörän tukijalka oli nojaillut koiranläjään.

Viveca Stenit on nyt kaikki luettu; pitäisi tilata uusin I farans riktning (ei tuonut pukki sitä minulle...). Lisäksi ajattelin jatkaa Fossumeita. Ja Dagens Nyheteristä luin mielenkiintoisesta dekkarista, joka sijoittuu asuntonäyttöön: Sofie Sarenbrant: Visning pågår. Niin paljon kirjoja, niin vähän aikaa!

lauantai 22. maaliskuuta 2014

Tää on tätä

Jätimme auton Kisiksen viereen ja kävelimme Pikkuveskun viertä satamaan. Kahvila Karirannan eteinen oli täynnä jonottajia, eikä jono tuntunut oikein edistyvän. Hetken seisoskeltuamme lähdimme katsomaan, josko Pianopaviljonki olisi jo auki. Eipä ollut - terassin sisääntulon eteen oli viritetty kettingit. Oli siellä terassilla tosin rannan puolella istuksimassa yksi anarkisti-mummo, joka oli kettinkejä uhmaten mennyt sinne auringonpaisteesta nauttimaan. Menimme sitten Casseliin kahville ja kakkuselle. Tarjoilija kertoi, että Pianopaviljonkia pyritään pitämään sään salliessa auki sunnuntaisin, mutta ei vielä tähän aikaan vuodesta lauantaisin; on kauppapäivä ja ihmiset marketeissa ja keskustassa. Espanja-viikon kunniaksi otin mantelikakun, mies juustokakkua. Ei ollut jonoja eikä ruuhkaa ja saimme istua rauhassa.



Mennessä oli ollut alakulo päällä; viime aikoina on ollut paljon mieltä painamassa ja väkisinkin tulee sellainen olo, että negatiivinen lotto-onni vaivaa. Kahvit ja mun ikioma seitsemän-oikein-mies kaksine lisänumeroineen kyllä paransi fiilikset täysin. Taas jaksaa uskoa siihen, että asiat järjestyvät.

Tämän puun sylissä on istuttu paljon, sen näkee rungosta.



Ostimmepa sitten kaupasta Eurojackpottiin onnenvarauksen. Eihän sitä koskaan tiedä, jos se lotto-onni koskisi rahaakin.

perjantai 21. maaliskuuta 2014

Välähdyksiä

Joskus näkee jotain, josta syntyy hauska mielleyhtymä, jota jää hihittelemään pidemmäksi aikaa. Tänään tuli pari sellaista vastaan. Mutta ensin muutama muu ajatus tältä päivältä. Oli kivan keväinen olo, vaikka aurinko ei taivaalla killottanutkaan. Lumi suli ja sulavesi pulputteli iloisesti viemäreihin.


Kävin katselemassa eri puolilta, miten hyvin kaupungintalon viereen pykätty uudisrakennus istuu ympäristöön ja pakko myöntää, että kaupungintalon puolelta julkisivu sopii hyvin arvokkaaseen ympäristöönsä. Poliisitalon puoleinen pääty on ankean vankilamuurimainen.



Tässä on taas näitä alkukevään väriyhdistelmiä, joista pidän.

Tirran ja Torven rakennus on mielestäni todella kaunis. Itse ravintolat eivät sykäytä, mutta katsokaa nyt noita isoja kaari-ikkunoita ja seinäkoristeita. Vieressä vain on aivan kamala lättänä rakennus. Keltaisen talon pääty aivan huutelee kaveria viereensä; jotain yhtä korkeaa ja laadukkaista materiaaleista hyvällä maulla toteutettua. Ja pakko kyllä hymähtää lättänätalon yrittäjällekin. Miten Pariisi ja halppispitsat liittyvät yhteen? Ikkunoissa huutelee keltaisia epätoivon julistuksia amatööritekstauksin. Ihan kuin se tanssien viimeinen hakija, joka alkaa valomerkin jälkeen sitkeän ruinaamisensa: Aaantasit ny!

Tirran talon vasemmalla puolella on palanen rakennushistoriaa: entisen Lahden kirjapaino- ja sanomalehti Oy:n talon portaali ja sisällä Pikkuteatterin sali. Olen joskus pienenä käynyt siellä koulun teatteriretkellä.


Rakastan torneja. Ne ovat niin ylellisiä turhuuksia, mutta lapsena katselin aina torneja ja haaveilin omasta pikku tornikamarista. Henrik Helinin piirtämän Lahden kansanopiston torni on valmistuessaan ollut kaupungin korkein, sillä kaupungintaloa ei vielä ollut vuonna 1905. Rakennus itsekin on muuttunut, niin ettei alkuperäistä kansallisromanttista kokonaisilmettä enää ole. Vertailukuva tuolla.


Siinähän se betonitulppaani on. Lahden kaupunginsairaalan pihalla alunperin ollut Liisa Ruusuvaaran Kukkatervehdyksen yksi kukkanen on noussut sairaalan puistoon odottamaan kavereitaan. Ruduksella on meneillään koko viisikukkaisen teoksen korjaus, hieno juttu.


Onnelantien päiväkodilla on hieno rakennus, josta en onnistunut löytämään netistä historiaa.


Tässä on ne yhdet portaat, jotka ei vie minnekään. Portti on kaunis, kumpa se joku päivä kunnostettaisiin ja portaikko avattaisiin käyttöön. Voisihan portaiden yläpäähän asentaa kunnollisen lukollisen portin, jos pointtina on lasten turvallisuus.


No niin, viimein niihin hihityttäviin juttuihin. Lapiomies ei tänä talvena ole paljon joutunut uurastamaan. Siitä ehkä johtuukin, että kun lunta viimein tuli reippaammin, ei kaivuukunto ollut kohdillaan, vaan työmies hukkui työtaakkaansa.


Puussa killui takki. Näytti punaiselta nahkatakilta, tyttöjen takilta. Onkohan poikaystävä nyt ex ja muutakin tavaraa lentänyt ikkunasta? Takki vain jäi puun oksille muistoksi.


Semmoista sekalaista tänään. Hyvää viikonloppua!


Viisi kysymystä ja melkein viisi vastausta

Mansikkatilan Taina haastoi minut vastailemaan viiteen kysymykseen. Saa nähdä, syntyykö yhtä montaa vastausta. Niille, joilla on halua (elämän) pikakelaukseen, olen tummentanut vastaukseni avainsanat.

1. Lempiväri sisustuksessa?

Lempivärit ovat vaihdelleet vuosien mittaan. Opiskelukämpässäni oli yhdessä vaiheessa raflaavasti mustaa, kromia ja punaista, sitten kyllästymisen jälkeen valkoista ja pastellisävyjä, muun muassa vaaleaa sinistä, mutta vanhemmiten ovat luonnonvärit vähitellen voittaneet. Täytyy kuitenkin sanoa, että isoissa pinnoissa on aina pysytty hillityn vaaleissa väreissä. Lapsuuden kodin seinät olivat oranssia ja kirkkaan vaalean keltaista, eikä niihin väreihin ole ollut minkäänlaista hinkua omassa kodissa. Nykykodin seinät ovat harmaan eri sävyissä, lattiat tummempaa harmaata. Puun sävyistä on tammi mieluisin - pyökkikausi on onneksi taakse jäänyttä aikaa. Mutta koska kodin kuuluu kerrostua aikojen saatossa, löytyy meiltä edelleen myös pikkuisen pastellia ja kirkasta vihreääkin. Eli mitä mä siis vastasin? Harmaa!

Tässä kuvassa on kaikkia kivoja sisustusvärejä, paitsi tuo paperinarun sininen.


2. Desing-esine/huonekalu, joka ei ikinä tule meille

Meille ei tule mitään designia, joka ei ole tarpeeksi käytännöllistä pieneen tavallisen perheen kotiin. Ei tule tuolia, jolla ei voi istua, ei sohvaa, jolla ei voi maata, eikä lamppua, jonka sisälle pikkukärpäset eksyvät löytämättä enää pois. Esimerkiksi Pepe Heycoopin Skin collectionin tuoli on vaikean puhdistettavuutensa lisäksi vielä rumakin. Saatte tietenkin olla eri mieltä.

3. Hurmaavimmat roolihahmot televisiossa

Komppaan ensin vähän Tainaa, sillä Solsidanin Alex ja Mickan ovat hahmoja, joita en väsy seuraamaan. Niin, kas kummaa, heidän puolisonsa eivät kiinnosta niinkään; heissä ei hahmon ominaispiirteitä ole viety äärimmilleen. Komediaosastolla olen nyt käkättänyt Pirjo Heikkilän, Niina Lahtisen, Krisse Salmisen ja Sanna Stellanin Siskonpetille. Siskonpetillä ei kaihdeta mitään naisena olon osa-aluetta. Varsinaisena vastauksenani on kuitenkin "Law & Order: Criminal Intent" -sarjan etsivä Robert Eames, jota on kymmenen vuoden ajan esittänyt taitava ja karismaattinen Vincent D'Onofrio. Etsivähahmolla on tietty pää ja ylävartalo -kallistus, jota käytetään silloin, kun Eames tietää kuulusteltavan olevan syyllinen. Asento huokuu itsevarman vastustamatonta näen-nahkasi-läpi -asennetta.

4. Suosikkini leivonnassa

Tämä laji ei iske kyllä yhtään. En välitä leipomisesta. Syömisosastolla pidän enemmän suolaisesta, joten sanon, että voileipäkakku. Sellainen pitää tehdä jokaiseen isompaan perhejuhlaan. Aikanaan mentyämme kihloihin mieheni kanssa kutsuimme vanhempiani käymään. Eivät ensin olleet tulossa; eivät vielä tienneet kihloista mitään, mutta isäni arvasi viimein, kun sanoin, että tulkaa nyt, olen tehnyt voileipäkakkuakin.

5. Viisi suosikkiblogia

Suosikkini näkyvät tuolla sivussa. Osa heistä on tämän haasteen jo saanut, joten ottakoon haasteen ken tahtoo. Jos Pauska innostut, niin ota vastaan!




maanantai 17. maaliskuuta 2014

Lumessa näkyy jäljet

Jotain hyvää oli tänään lumessakin: auringon killotuksessa syntyi Alppi-fiilis - piti ihan siristellä silmiään. Kotipihalla olivat kai varikset ja oravat riehuneet; lumen reunamilla oli pemmastettu sammalta ja ruohoa esiin. Puuhun johtivat kurren tassunjäljet.



Ihana aurinko 
Helppo-Heikkinä häikäisit. 
Ostin onni-olon.
Unohdin tunkkaisen mielen.

sunnuntai 16. maaliskuuta 2014

Blääh-päivä

Joskus on blääh-päivä heti aamusta. Tänään ei ole huvittanut tehdä yhtikäs mitään.



Nukuin ensin ihan liian pitkään ja missasin aamuhetken. Sitten makasin ja luin Viveca Stenin I natt är du död! -dekkarin loppuun, vaikka ihan oikeita hommiakin olisi ollut. Olisi myös kannattanut lähteä lenkille, mutta rötväsin college-housuissa koko päivän. Suklaatakin söin. Sen lisäksi lankku-haaste pysähtyi kuin seinään. Olin päässyt sitkeällä työllä kahteen minuuttiin ja tänään olisi ollut luvassa kaksi ja puoli minuuttia. Eipä skulannut. Tänään ei lankututtanut enempää kuin minuutin verran. Taitaa olla ihan korvien välistä kiinni tänään. Täytyy varmaan mennä aikaisin nukkumaan ja toivoa parempaa päivää huomiseksi.

lauantai 15. maaliskuuta 2014

Valkoista ja vaniljaa

Päivä alkoi valkoista maanpintaa kaihtimenraosta kurkistaen. Nuoriso tilasi kaupasta jätskit, joten olkoon sitten vaniljaa sään kunniaksi. Luin joskus kesällä kolmen kaveruksen jäätelötehtaasta, joka oli alkanut tosi pienestä. Nyt sitä Kolmen Kaverin Jäätelöä oli tullut jo lähisittariinkin. Heikki, Sauli ja Ilkka olivat oikeen nimmarit raapustaneet paketin kylkeen. Nettisivullaan kaverukset lupaavat, että heidän jäätelöönsä ei ole erikseen lisätty ilmaa. Jäinkin pohtimaan, miten teollinen jäätelö mahdetaan tehdä. Osaako joku kertoa?



Hyvää oli - vanilja oli oikeasti vaniljainen ja väriltään beigeä, niin kuin kuuluu ollakin. Olen eräänkin kerran saanut selittää Saksan matkalla lapsille, että vitivalkoinen jäätelö ei ole vaniljaa, vaan sitruunaa ja että vaniljan kuuluu oikeasti olla kellertävää. Ja pilkkujakin siinä pitää olla. Syökää pois vaan.

perjantai 14. maaliskuuta 2014

Ei niin harmaata

grått, grey, grau, серый

Istuin päivällä kirjaston lukusalissa ja katselin lasten lumimaailman harmaita raunioita harmaata teatteria vasten. Halusin ottaa harmaatunnelmaisia kuvia. Ulos päästyäni tajusin kuitenkin, että ulkona oli kaikkea muuta kuin harmaata. Harmaassa oli ruskean ja sinisen sävyjä. Ihania värejä vaikkapa villatakkiin.



Harmailla variksilla oli vaaleat eväät. Kuntoilulaitteiden kalsarinsini pisti ikävästi silmään. Tällä kertaa olen sitä mieltä, että spreijjaaja olisi saanut tehdä kattavampaa työtä.

Muistisääntö harakan ja variksen erottamiseen: harakka on harmaa - eipäs kun varis!



torstai 13. maaliskuuta 2014

Industrial chic

Lahdessa on paljon tuhottu ja purettu, vielä 2000-luvullakin on purettu rakennuksia, jotka mielestäni ovat olleet Lahden kulttuurihistorialle merkittäviä ja siksi säästämisen arvoisia; esimerkiksi Urkki ja Puu-Kotila. Muutamia mukavia poikkeuksiakin on kuitenkin. Sataman alueella on monta kaunista uusiokäytössä olevaa entistä teollisuusrakennusta: Sibeliustalo, Oppilastalo, ravintola Casselin talo, tulitikkutehdas. Myös sataman puiset rakennukset, etenkin asemarakennus ovat kauniita.

Tänään pysähdyin katselemaan Wanhaa Walimoa tarkemmin. Sisäpihan puolelle, jossa pääsisäänkäynti sijaitsee, on säästetty betonipilari- ja kuljetinrakennelmia muistuttamaan teollisesta menneisyydestä. Nythän tuolla voi käydä esimerkiksi syömässä tai kokoustamassa. Porttikopissa on pieni Walimon puoti, mutta se oli tänään kiinni, joten ihmettelin uusiotöitä vain lasin läpi.

Wanhan Valimon värimaailma on hyvin tiiliseiniin sopiva ja rakennusten sisäpihalle muodostuu oma rauhallinen aukio, jossa tulee aivan liian harvoin käväistyä.

Lahti - nosturikurkien luvattu kaupunki 2014

Kaunis Kultasepäntalo




keskiviikko 12. maaliskuuta 2014

Kirje nuoremmalle minälleni



Hei rakas minä, ihan pikkuisen nuorempana!

Oletko huomannut, että siipesi kantavat? Löydät kyllä paikkasi elämässä, vaikka kaikki onkin juuri nyt ihan auki. Se tuntuu pelottavalta, mutta usko pois, asiat järjestyvät. Pidä silmäsi kuitenkin auki. Olet oppinut kotonasi suoruuteen ja rehellisyyteen, mutta valitettavasti kaikki vastaasi tulevat ihmiset eivät ole saaneet ponnistaa samanlaiselta pohjalta. Joku saattaa yrittää polkea sinua päästäkseen itse ylemmäs. Joku taas ei edes ymmärrä pettävänsä luottamustasi, koska uskoo tarinoihinsa itsekin.

En voi kertoa sinulle koko juttua, sillä minua on kielletty paljastamasta tarinan jatkoa, mutta sen voin sanoa, että kaikki tulevat ihmissuhdekiemurat ovat hyödyksi myöhemmin, sillä niiden avulla opit arvostamaan oikeita, suurisydämisiä ystäviä; auttavaisia, tukevia kollegoita ja sitä arjen ritaria, joka vaivihkaa vie sinulta jalat alta. Ei, en paljasta, onko hän tumma vai vaalea. Ei punatukkainen kuitenkaan, eikä mikään parkettien partaveitsi. Ups, anteeksi, paljastinko jo liikaa? Unohda tuo viimeksi mainittu.

Ammattiko? No valitettavasti sinusta ei tule Suomen ensimmäistä naispresidenttiä. Jotain hallituksen sihteerikköhommia saattaa tulla, mutta muista vaalia omaa jaksamista ja opettele ajoissa sanomaan ei. Myöhemmin et tule harmittelemaan poisjätettyjä luottamustehtäviä vaan sitä, jos et jaksa pitää huolta itsestäsi ja antaa aikaasi perheellesi. Ai rahaa? No ei ole mitään kroisoselämää luvassa, mutta kaikkea on, mitä tarvitset. Eikä rahalla saa onnea, senhän opit jo kotoa.

Vaikeatakin tulee olemaan, mutta olet saanut sellaisen eväsrepun ja tukiverkoston, että niistä kaikista selviät kyllä. Nyt vain rohkeasti elämään.  Tänään on loppuelämäsi ensimmäinen päivä. Joka päivä.

Rakkain terveisin minä itse, ihan vähän kypsempänä, mutta ei aikuisena

P.S Terveyttäsi voisit alkaa kyllä vaalia vähän jo nyt. Ihan totta, ei nuoruus ole ikuista.

Item

A Blog Challenge



Tämä oli Mintun maaliskuun haaste "A letter to younger you" ja kirjeen saa 18-vuotias minä jatko-opintojen kynnyksellä.

Paikallispostia Saksasta

Siis mitä ihmettä? Jo minä luulin jotain jännää saaneeni postista. Kuoressa luki Lufpost, par avion, Brief zum Kilotariff ja Deutsche Post. Tiedä vaikka salainen ihailija Saksanmaalta olisi rakkausviestin rustannut. Tai ehkä olen voittanut Saksan Liittovaltion virallisissa arpajaisissa peräkontillisen rahaa.


Kuoressa olivatkin "vain" Lahden kaupunginteatteriin tilaamani liput. Eivät ne nyt sentään Lahdesta Saksaan ja takaisin ole matkanneet, mutta maasta toiseen kumminkin. Ei siis ole lähilahja tai ekoteko antaa lahjaksi teatterilippuja, jotka tulostetaan ja postitetaan Saksasta Lahteen. Ei auta, vaikka kuinka olisit paikalliseen teatteriin menossa, liput saapuvat Saksasta. Näin ainakin  lippu.fi:llä ja taitaa olla sama juttu muillakin vastaavilla palveluilla.

tiistai 11. maaliskuuta 2014

Ei mitään johdonmukaista taaskaan

Uskomattoman väsyttävä päivä, mutta silti kiva fiilis. Aamusta asti yritin pysyä askareitteni tahdissa. Eväät vaan jäivät kotiin, joten oli hieman ohkoinen olo lounaan paikkeilla. Onneksi on ihanaisia naisia työkavereina. Sain eräältä heistä puolikkaan omenan, jolla jaksoin siihen saakka, kun mieheni tuli tuomaan minulle evästä, minulla kun ei ole autoa käytössä, eikä tänään mitään väliä, jossa olisin pystynyt hakemaan syötävää. Pääsin kyydissä työpisteeltä toiselle ja parin tunnin kuluttua palasin bussilla työpisteeseen A, jossa koulutusta viiteen saakka. Onneksi koulutuksen lomassa ruokittiin myös ruumista eikä vain aivoja, niin en ihan kuukahtanut. Viisas esimies meillä!

Kotiinpäästyä oli vielä luvassa säätöä oman nuorison kanssa, pitkän ja mutkikkaan viestiketjun selvittelyä, pino työpostia menemään eetteriin ja lopuksi skypetystä kaukaisemman kollegan kanssa. Saimme asiat valoisalle tolalle ja totesin, että päivän saldo oli loppujen lopuksi plussaa!

Voimaannuttava kuu kurkkaili minua bussipysäkille ja iltarusko helli töistäpalaajan väsyneen kurttuotsan siloiseksi.




Where´s the cat? The cat´s on the moon! Niin, Neil Hardwick, pelkosi ei ole toteutunut - olen oppinut tämän prepositioilmauksen ihan oikein. Mutta kyllä sietää oppikirjailijoiden miettiä, mitä merkillisyyksiä materiaaleihinsa kirjoittelevat, sillä Neilinkin lause on elänyt 1970-luvulta saakka. Jos siis ruotsin kirjassa kehaistaan, että tytöt tykkää, kun on "rena naglar", niin jää se aika monen oppilaan mieleen vuosikymmeniksi.

sunnuntai 9. maaliskuuta 2014

Olipa kerran innokas tyttö

Olipa kerran innokas tyttö, olkoon nimeltään Inkku, kahdeksankymmentäluvun nuori. Kotonaan Inkku oli tottunut siihen, että tyttö sai tehdä kaikkea sitä, mistä oli kiinnostunut. Niinpä Inkku oli kiipeillyt puihin, leikkinyt autoilla ja nukeilla, tehnyt käsitöitä, hakannut halkoja, vuollut pajupillejä ja puuhevosia, autellut yhtä lailla äitiä leipomisessa kuin isää sokkelin maalaamisessa. Koulu oli sujunut hienosti. Pieniä vihjeitä naisten paikasta maailmassa oli tullut kuudennella luokalla. Inkun keskiarvo oli luokan toiseksi paras ja hän ilman muuta odotti saavansa toisen stipendeistä. Juhlassa stipendi kuitenkin ojennettiin luokan parhaalle pojalle, jonka keskiarvo oli kolmanneksi paras. Opettajan perustelu asialle oli, että täytyyhän nyt yhdelle pojallekin stipendi olla.

Inkku ei lannistunut, vaan päätti opiskella entistä ahkerammin. Hänen odotettiin lähtevän opiskelemaan ja hankkivan ensin ammatin ennen kuin asettuu aloilleen perhettä perustamaan. Inkulla oli hyvä ystävä Sussu, jonka molemmat vanhemmat olivat akateemisesti menestyneitä itsenäisiä uraihmisiä. Näiden esimerkki innosti Inkkua. Hän haaveili arkkitehdin, sisustusarkkitehdin, metsänhoitajan ja psykologin urasta. Yksi ideoista oli mainosala. Lukio järjesti työhöntutustumispäivän ja yhtä innokkaan tyttökaverinsa Hansun kanssa Inkku lähti vierailulle lahtelaiseen mainostoimistoon.

Inkulla oli korvassaan pitkä roikkuva
koru ja kaulassa Masi. 

Vastaanotto oli miehekäs - toimistossa ei ollut lainkaan naisia töissä - anteeksi, taisi tuolla Moccamasterin luona sentään yksi nainen vilahtaa. Miehekäs AD (Art Director) esitteli lyhyesti mainostoimiston eri ammatit, lähinnä oli puhetta copyn (copyrighter eli tekstinsuunnittelija) työstä, sillä se olisi oikein sopiva ammatti tyttölapselle: työhön pääsee aloittamalla pohjalta vaikkapa juoksutyttönä kröhm siis assarina ensin ja kahvia keitellen höhö. AD:ksi asti nyt tuskin nainen eteneekään. AD kun on kuitenkin se pääideoija, copy on melkein niinkuin sihteerikkö, kirjoittelee tekstit. Niinpä Inkku ei ikinä päätynyt mainosalalle ja elää elämäänsä onnellisena loppuun asti. Sen pituinen se.

lauantai 8. maaliskuuta 2014

Päivää vaan naiset!

Sain nukkua niin pitkälle kuin unta riitti - ja sitä riitti, sillä pari edellistä yötä meni luonnottoman lyhyillä unilla; mikä lie akuutti unettomuus iskenyt. Mies toivotti hyvää naistenpäivää oma-aloitteisesti ja luontevasti. Täytyy tietysti vielä käydä tarkastamassa, ettei olisi joku kaveri sitä facebookissa neuvonut.

Sain syödä aamupalaa rauhassa nauttien Jarmo Heikkisen äänestä. Aiheena tällä kertaa Madagaskarin luonto. Mutta voi voi! Jarmo-parka joutui kertomaan isomustakaijoista, että "naaras näyttää hieman kulahtaneelta". Että sellaista joutuu Naistenpäivänä kuulemaan. Onneksi isomustakaijakoiraat ovat reilua sakkia, ei haitannut paritteluasioita naaraan kulahtaneisuus, vaan hellää kaulansivelyä oli ohjelmassa. Myöhemmin kaijamokaa yritettiin tietenkin ohjelmassa paikkailla: "naaraasta on tullut oikea kaunotar" -kehuttiin värikästä kameleonttia, laiha lohtu vaan kaijarouvalle. Ja olipa vaikea selvittää syypäätä kaijanaaraiden mollaamiseen. Ihanaääninen Heikkisjamo (EI se putouksen, vaan tämä lukija) on tietenkin viaton. Ohjelmateksteissä ei lue selkeästi, kuka kirjoitti lauseen. Onko asialla ollut producer Mary Summerhill, assistant producer Emma Napper vai executive producer Michael Gunton? Minä taivun veikkaamaan viimeksimainittua, sillä ei kai naiset naarasten ulkonäköä noin julmasti olisi kommentoineet. Naisten keskenhän vallitsee aina suunnaton solidaarisuus ja hyväntahtoisuus.



Aamupalaksi söin luomujälkiuunileipää salaneuvoksella, tomaatilla ja viinisuolaheinällä, nam. Seuraa sivuhyppy aiheessa (ohita, jos ei oksaalihappotietous kiinnosta): Mietin syödessäni viinisuolaheinää, että se maistui ihan aidolta lapsuuden suolaheinältä. Minulle sanottiin jo lapsena, että sitä ei saa syödä paljon, koska se sisältää oksaalihappoa. Mietin siksi leivänpäälliseni terveellisyyttä. Ystäväni Internet auttoi: Pieniä määriä voi syödä rauhassa, mutta sydänsairauksista, reumasta ja munuaisvaivoista kärsivien tulisi välttää oksaalihappoa sisältävien kasvisten syömistä (lähde).

Tässä iltapäiväkahville lähtöä odotellen:

Hyvää naistenpäivän jatkoa ihmiset, kaijat, 
kameleontit ja kaikki muutkin naaraat!

perjantai 7. maaliskuuta 2014

Kauppahallitunnelmaa

Lahden kauppahallissa näkyy rakennusvuoden 1923 tunnelmaa muun muassa kauniissa katossa. Asiakkaita riittää lounasaikaan vilinäksi asti. Kävin Jaanan pitokievarissa. Pieni salaatti oli vitosen ja siitä olisi riittänyt reilusti kahdellekin hengelle syötävää. Paransimme kaverin ja siskon kanssa maailmaa. Ihmettelimme muun muassa sitä, kenen kuuluu laittaa erottajakapula liukuhihnalle ostosten väliin - sinun vai jäljessäsi tulevan asiakkaan ja kuuluuko bussissa enää antaa istumapaikkaa vanhemmalle rouvasihmiselle.