keskiviikko 31. joulukuuta 2014

Ähkyisää uutta vuotta!

Katselin tänään SVT:ltä lempiruotsalaisnäyttelijäni Rolf Lassgårdin haastatteluohjelman, jossa hän ylisti The Bandin The Last Waltz -levyä. Niinpä etsin sen youtubesta ja laitoin taustamusiikiksi kokkailuille. Levyt kestävät yhteensä reilun kaksi tuntia ja sen verran meni myös herkkujen laittoon aikaa. Tarjolla tänään perinteisten makkaroiden ja patonkien lisäksi jauheliha- ja lohitähtiä. Lohitäytteen sävelsin: kylmäsavulohta, punasipulia, kermaviiliä, juustoa, limen mehua.



Jälkiruokaa laittaessa yllätin tyttären kuuntelemalla Ariana Grandea. Päätin nimittäin kuunnella lisää jotain täysin randomia ja Ariana löytyi hakusanoilla best album ever. Tein Makuja kotoa-blogin Ihanaa suklaista pavlovaa. Marenkipohja jäi ohjeen ajalla ja uuninlämmöllä sisältä pehmeäksi ja rikkoutui reunalta nostaessani sitä pelliltä tarjoiluvadille, mutta mitäpä ei voisi kermavaahdolla salata. Marjoina pensasmustikoita ja vadelmia.



Syömisen ja jälkiruuan välissä naureskelimme hassuille hevihenkisille youtube-kokkivideoille, kuten Regular Ordinary Swedish Mealtime: Meatball Massacre ja Cooking Hostile with Phil Anselmo, Part 2. Ja katsottiin me pöhkömpiäkin, mutta ne saatte etsiä ihan itse.

Hyvää luiskahdusta uuteen vuoteen ja onnellista vuotta 2015 kaikille!


tiistai 30. joulukuuta 2014

Siksipä niin mä pidän harmaasta

Pidän väreistä, mutta saatuani just äsken lokakuussa Mansikkatilan mailla-blogin Tainalta Väriä viikkoon -haasteen, huomasin, että se ei oikeastaan näy meillä kotona. Aloitanpa siis tämän värikkään värittömän kodin esittelyn harmaasta.

Me molemmat mieheni kanssa pidämme luonnollisista materiaaleista. Siksi tuli vähän kiviöverit, kun mieheni edellisen remontin aikaan päätti yllättää minut vessan sisustuksella. Sain siis ihan oikeasti nähdä vessan vasta aivan valmiina. Mieheni pakotti jopa remppahäiskät piilottamaan kaikki laatanpalatkin ja ripustamaan vessan oviaukon eteen verhon aina ennen kuin tulin rempparaksalle käymään. Vähänkö jännitti odottaa lopputulosta. Kovasti teki mieli kurkkia, mutta olin päättänyt olla kurkkimatta, sillä jo lapsuuden joululahjakurkkijaisista opin, että on paljon hauskempaa avata yllätyslahja, kuin sellainen, jota on käynyt salaa kurkkimassa.

Siinä muuten on oma haasteen lajinsa aivan erikseen - puolisoon luottaminen. Monestihan naisihmiset tuppaavat valtaamaan sisustusmielessä kodin lähes kokonaan. Me olemme tehneet remontoidessa ja sisustaessa valintoja pääasiassa sulassa sovussa, mutta oli mielenkiintoista huomata, miten vaikea oli sitten oikeasti antaa miehelle täysin vapaat kädet yhden pikkuisen kopin kanssa. Oli pakko uskoa, että mies tuntee minun makuni ja valitsee jotain, mistä me molemmat pitäisimme oikein kovasti. Ja niin hän valitsikin. Paljastushetki oli kuin suoraan sisustusohjelmien voitte-avata-silmänne-tuokiosta. Olin sanaton ja mitä enemmän yksityiskohtia huomasin, sitä innostuneempi olin. Ei voi olla totta! Eikä! IIhana!

Kollaasin kolme laattaa ovat pikkuisesta vessastamme. Tuota kakkoskuvan lattiaa on muuten tosi helppo pitää puhtaana. Varmaan yhtä helppo, kuin sitä on remppamiesten ollut saumata.

Kolmas kuva on viimeisimmästä pienestä ehostuksesta, jossa päällystimme yhden seinän tummanharmaalla panelilla. Nyt pitäisi vielä vaihtaa seinän viereen kirkkaammat valot, sillä yllättäen tumma seinä imaisee valoa tehokkaasti aiempaan valkoiseen seinään verrattuna - aina oppii jotain. Kuvassa on myös pikku tiiseri seuraavaan väriin - ruosteenruskea kynttilänjalka. Näillä värikkäillä jatketaan, kun kerran alkuun päästiin.

Väriä viikkoon -haasteen saa tästä napata jokainen kiinnostunut. Tarkoitus on siis kertoa viiden arkipäivän ajan kotinsa väreistä ja haastaa kullakin värillä joku mukaan. 

perjantai 26. joulukuuta 2014

Ylläripylläri

Eipä aavista eräs sukulaiseni, mitä saa kohta postista. Jouluksi tämä hipponen ei tietenkään ehtinyt. Miksi aika aina kiihdyttää kulkuaan joulun alla?

Kaikki alkoi marraskuussa, kun tämä sukulainen haaveili ihan kuvien kera, että joku virkkaisi hänelle Heidi Bearsin Happypotamus The Happy Hippon. En mennyt lupaamaan mitään, kun en ollut varma, kykenenkö moisen 3D-otuksen synnyttelemään. Haaste oli kuitenkin hauska ja niinpä aloin selailla netistä kuvia erilaisista hipposista. Langaksi valitsin omaani tukevaa puuvillaista Kotiväen Kartanoa ja Huvilaa sillä halusin melko pienen hipon ja tiivistä virkkauspintaa, jotta täytteet pysyisivät elukan sisuksissa. Valmiin hipposen strategiset mitat ovat (kuiskaan, ettei hippo kuule): paino 423g, pituus kuonosta peppuun 34 cm, säkäkorkeus 16 cm.

Afrikan kukan virkkaaminen ei ollut ollenkaan haasteellista. Erikokoisia kukkia putkahteli tuosta vain telkkaria töllötellessä.



Haastavin vaihe alkoi kokoamisesta. Virkkaamalla yhdistämiseen löysin kätevän videon, joka helpotti asian hahmottamista suuresti.

Aloitin ensin hipposen pepusta, mutta tein jatkuvasti jonkun liitoksen väärin ja päädyin lopulta purkamaan noin kymmenen palan aloitelman ja aloittamaan uudelleen selän seiskakukkasista. Laitoin otukselle pepun korkeimmalle kohdalle hakaneulan ja se helpotti työn suunnan hahmottamista. Myös kropan suunnittelukokoaminen nuppineulojen avulla auttoi sekä mallin hahmottamisessa että väripaletin suunnittelussa. En halunnut liian montaa samanväristä palasta vierekkäin.


Koekoontia nuppineuloilla.
Ei se ihan pepusta ole...
Saatuani vartalon valmiiksi täytin sen ja aloin pähkäillä päätä kokoon. Siinäkin käytin apuna nuppineulakokoamista.


Tämä ei ole myöskään pepusta, vaan pääpäästä!'

Täytin pään ja kaulan valmiiksi korvia varten jättämistäni aukoista ja ompelin korvat paikalleen. Silmät ostin Sinooperista. Paketissa oli kolme paria silmiä, mutta en kyllä ihan kohtakaan ole aloittamassa uutta hipposta, turha vinkkailla edes Pinterest-kuvien avustamana...



Jossain malleissa oli hipolle tehty häntäkin, mutta minä jätin omani alkuperäisen mallin lailla paljaspepuksi.



Vastasyntynyt hipponen oli aika hämillään kuusen juurella olkipukkisten ihmetellessä joulun lasta.



Malli: Heidi Bears Happypotamus the Happy Hippo
Langat: Novitan Kotiväki Kartano ja Huvila (vaaleanpunainen ja farkku)
Menekki ja värit: liila (743) 21g, beige (614) 26g, farkku (161) 20g, vaaleanpunainen (507) 29g ja tummanharmaa (484) 39g, yhteensä 135g
Koukku: 1,50 mm
Syntymäpäivä: 24.12.2014



torstai 25. joulukuuta 2014

Lahjasäkin uumenista

Tein pukinkonttiin tilaustyönä puikkovirkatun myssyn ja kaulurin. En ostanut DROPSin lankoja, vaan Katia Peru -lankaa Möysän Lankakaupasta. Perun väreissä olisi ollut myös ihana luumu ja turvalliset luonnonvaalea ja musta, mutta tällä kertaa turkoosi vei voiton.


Etukäteen pähkäilin puikkovirkkauksen onnistumista, mutta sekin sujui lopulta hyvin, kun maltoin lukea ohjeen kunnolla - jouduin purkamaan ainoastaan yhden puikkovirkkauskerroksen huolimattoman ohjeenluvun takia.
















Myssyn sauma kikertää hieman - näköjään en aloita kerrosta ihan samalta kohtaa joka kerta, mutta onneksi sauma jää taakse, joten siitä kärsivät muut kuin pipon kantaja.


Lanka: Katia Peru 
(Super Bulky: 40% Acrylic, 40% Wool, 20% Alpaca, 
konepesu 30°, tasokuivaus)
Koukku: 8
Puikot: 20



keskiviikko 24. joulukuuta 2014

Joulupuu on rakennettu

Kuopuksen mielestä kuuseksi pitäisi hankkia myyjän surkein kuusi; se toispuoleinen, harvaoksainen rumilus, johon kukaan muu ei koske - sitä käy niin sääliksi, että se pitää pelastaa hyvään kotiin joulukuuseksi. Lapset ovat kuitenkin jo tulleet siihen ikään, etteivät lähteneet kuusikauppaan mukaan. Niinpä sain ihan itse valita palleroisen kaunokaisen meille. Kuusimyymälän pihalla leijui huumaava pihkan tuoksu, joka sekoittui roihuavan ulkotulen savunhajuun.



Joka joulu kuusen koristelun aikaan meillä on mietitty, että pitäisi ostaa uusi latvatähti. Entinen alkaa olla jo niin luiru harvakarva, että se on jo useamman vuoden ajan saanut vahvistusta toisesta lähes yhtä harvasta yksilöstä. Tänä jouluna mies sai kuitenkin ihanan lahjan - Tina Shukla Designin vanerisen latvatähden. Se on niin kaunis, että suunnittelin jo todella askeettista kuusenkoristelua! Suunnitelmani eivät saaneet minkäänlaista vastakaikua muussa perheessä, joten laitoimme jälleen kerran sellaisen suloisen sekametelisopan kaikenlaisia, -ikäisiä ja -värisiä koristeita.



Rauhaisaa joulua!

sunnuntai 30. marraskuuta 2014

Joulutunnelmaa Ahtialan vanhalla asemalla ja Muotsikassa

Ensimmäinen adventti toi maahan hieman valkoista. Aloitimme päivän tunnelmoimalla Ahtialan vanhalla asemalla. Siellä oli myynnissä paistovalmiita laatikoita, kransseja ja paljon muuta jouluista. Kahvila oli pystytetty aseman entiseen lipputoimistoon. Ihana vanha asema, jota onneksi vaalitaan ja pidetään kunnossa.



 Ihastelimme vanhaa lippuluukkua, jonka edestä lattia on kulunut kuopalle.



Toisena käyntikohteenamme oli Muotoiluinstituutin joulumarkkinat. Siellä oli puolenpäivän aikaan melkoinen ruuhka, joten joitakin pöytiä oli vaikea päästä näkemään. Kaikkea mielikuvituksellista ja taitavasti tehtyä oli pöytäkaupalla. Ihastuin Tomi Laukkasen tammiviiluiseen kännykänkuoreen ja Alejandro Maasin jätepellava-metalliverkkopussukkaan. Lisäksi ostin Saara Santalan suloisen työn nimeltä Oksat. Pidän etenkin tuosta kärpäsestä.



Iloista joulunodotusaikaa!

maanantai 24. marraskuuta 2014

Keijukahvilassa

Oskarin piha sulki syksyllä ovensa, mutta onneksi Kahvila Oskari avasi ne tässä kuussa. Toivottavasti tänään järjestettävässä asukaskuulemisessa löytyisi sellainen ratkaisu Oskarin kortteliin, että ihana puutalo saisi jäädä keskustaa kaunistamaan.

Olen ehtinyt käydä kahvilla jo neljä kertaa ja joka kerta on kahvilassa ollut ilahduttavan paljon asiakkaita. Kerran jopa sen verran ruuhkaksi asti, että saimme mieheni kanssa hetken odotella istumapaikkoja. Eilen kävimme lämmittelykahveilla Tainan kanssa, kun ensin olimme palelluttaneet varpaita varikolla. Varikkoretkestä voitte lukea Tainan blogista. Kahvilan seinältä saimme lukea historiaa ja katsella vanhoja valokuvia rakennuksen ja Lahden menneisyydestä - yritimme eläytyä aikaan, jolloin Lahdessa suihki menemään peräti kaksitoista polkupyörää!



Ehkä ruuhka on ollut syynä siihen, että huomasin keijujen kujeet vasta eilen. Yhdessä huoneessa vie tikapuut kohti korkeuksia, toisessa heiluu pikkuinen riippumatto ja viimeisestä huoneesta löysimme sitten itse keijunkin. Onkohan sillä puolukka sylissään? Joku keijukuje jäi varmaan vielä näkemättäkin.


Keijukujeita on kahvilan seinille taikonut taiteilija Leena Jääskeläinen, jonka tauluja on myös nähtävillä kahvilassa 29.12. saakka.

keskiviikko 19. marraskuuta 2014

Raha ja onni

Sébastien Thiéryn näytelmässä hyvin toimeentulevan pariskunnan kotiin alkaa ilmestyä rahaa tyhjästä. Ensin satanen sohvapöydälle, sitten pieni tukku lattialle, sitten aina vain lisää. Ensimmäiset säröt parin suhteeseen lyö mies heti alkuun sujauttamalla satasen setelin lopulta taskuunsa. Jossain vaiheessa kuvaan astuu uhkaavan oloinen naapuri Traque. Mikä on hänen osuutensa rahojen ilmestymiseen? Väliaikaan mennessä on tullut sellainen olo, että tarina on umpikujassa. Rahaa tulee, se on ongelma ja pariskunnan onnellinen elämä on vaarassa.

Kuva: Images Money on Flickr, CC BY 2.0

Onko ihminen oikeasti näin raadollinen - menisinkö näin nopeasti pilalle ja sekaisin, jos kotiini sataisi suunnaton määrä mammonaa? Nyt näen haaveissani toimeentulosta huolettoman elämän sellaisena, että opiskelisin mitä ikinä tahtoisin, näkisin enemmän rakkaita ystäviä ja sukulaisia lähellä ja kaukana, tekisin jotain luovaa työtä. Vai enkö sittenkään? Näillä arjen raameilla on epätodennäköistä, että pääsisin koskaan testaamaan teoriaani käytännössä, kun en edes lottoa tai rapsuttele arpoja.

Parasta teatteriantia oli mukava seura, jonka kanssa pohdiskelimme rahan ja onnen suhdetta ptikään vielä kotimatkallakin.

Jos haluat tietää, kuinka Brunolle ja Laurencelle lopulta käy rahatulvassa, käy katsomassa Kouvolan teatterin Ovista ja ikkunoista

sunnuntai 16. marraskuuta 2014

Joskus löytyy, toisinaan sitten taas ei

Perjantaina rentouduimme Pauskan kanssa viikon rasituksista. Ensin oli tarkoitus ylittää taas rajoja ja kokeilla jotain uutta pelaamalla bingoa. Bingo oli kuitenkin muuttanut remontin alta, joten menimme ensin syömään. Bigoli Di Nettuno oli hyvää, vaikka annoksen väri olikin vihertävänharmaa.

Mamma Marian Bigoli Di Nettuno:
itsevalmistettua paksua t
uorepastaa, jättikatkarapuja,
 äyriäisiä, sinisimpukoita ja valkosipulia valkoviinikastikkeessa

Ruuan jälkeen lähdimme etsimään paria kätköä Lahden keskustasta. Anttilan takapihalla haahuillessa meni tunti ilman tulosta. Ainoa, mitä löysimme, oli se muuttanut bingo. Se oli tosin jo kiinni, joten rajan ylittelyä seuraa toisen kerran. Luovutimme siinä vaiheessa, kun Anttilan taakse ilmestyi tyyppejä juomien kanssa. Siirryimme etsimään bensiksen viereistä kätköä, mutta sekään ei suostunut paljastamaan itseään, joten lopettelimme sitlä illalta. Kotiin päästyäni löysin kenkäni pohjasta kätköretken toisen löydön: löyhkäävän koirankikkareen.

Pahoitteluni: koiran kakkaa


Tänään kävimme iltapäiväkahveilla mieheni kanssa Kahvila Karirannassa. Satamassa oli hämyisän tunnelmallista: valot heijastuivat värikkäinä vedenpinnasta.


Karirannan kahvilassa lempihuoneeni on keltainen salonki. Jopa kultareunaiset peilit näyttävät hyvältä tässä värimaailmassa, vaikka en normaalisti välitä kullasta sisustusvärinä.

Kahvila Karirannan ikkunoissa oli jo jouluiset piparkakkukoristeet




















Kahvien jälkeen kipaisin vielä yhdelle uudella kätköllä ja pusikon sysipimeydestä huolimatta löysin
sen helposti. Kyseessä oli minulle uudenlainen kätkö, jonka aukisaamiseksi täytyy ratkaista arvoitus. Se oli onneksi kuitenkin helppo. Joskus geojumalat ovat suotuisat, joskus taas täytyy myöntää tappionsa ja jatkaa toiste paremmalla onnella. Mutta siinä se etsimisen houkuttavuus onkin - se ei saa olla liian helppoa.

Lumikimalteinen pipo

Maassa ei näy lunta muuten kuin likaisissa kasoissa parkkipaikoilla. Teki mieli saada jotain lumenhohtoa tähän pimeyteen, joten neuloin lumitähtipipon.

Langat hain Möysän Lanka ja Asuste -nimisestä käsityöliikkeestä. Kauppa ei ole koolla pilattu eikä näyteikkunoista arvaa, miten monipuolisesta myymälästä on kyse, joten kannattaa poiketa sisään hypistelemään. Itse olen hakenut lankoja ja niitä löytyy todella hyvin, mutta myös tilkkutöiden tekijät, kirjojat ja muut käsitöistä innostuneet löytävät liikkeestä vaikka mitä. Sinipellavainen on esitellyt liikettä kuvien kera blogissaan.

Lanka on ihanan pehmeää hopeankimaltavin paljetein koristeltua Galaxya. Mallin sävelsin itse ja sen huomaa etenkin tähdessä, joka voisi olla vielä lumitähtimäisempi. Useamman piirretyn version ja kolme kertaa alusta aloittamisen jälkeen olen kuitenkin aika tyytyväinen. Kaksi ensimmäistä tähtimallia venyivät liikaa vaakasuunnassa, mikä on ongelma pipossa, joka venyy päässä vielä lisää. Lisäksi ensimmäisen pipon resorista tuli liian tiukka.

Lyijykynä ja ruutuvihko ovat minun mielestäni nopeimmat hahmotteluvälineet.

Purettu versio nro 2.
Alasakarat ovat paljon lyhyemmät, kuin sivusakarat, vaikka niissä on yhtä monta silmukkaa. 

Malli: oma
Lanka: King Cole: Galaxy, chunky (56% akryyliä, 42% villaa, 2% payetteä)
Langan menekki: 10g eli kaksi vyyhteä
Puikot: 3 mm


Lumitähteä voi pitää suoraan edessäkin,
 mutta minusta se on kivoimman näköinen hieman toisella sivulla.

Osallistun tällä neuleella ensimmäistä kertaa Pipon ytimestä ja Silmukansaalistus -blogien Silmukan ytimestä -haasteeseen, jossa on marraskuun aiheena lumihiutale. Käykää ihmeessä katselemassa muitakin lumihiutale-töitä, jahka niitä alkaa putkahdella haastesivulle. 



maanantai 10. marraskuuta 2014

Ulk eli fossiilisimppu

Olimme muutama vuosi sitten Tanskassa koko perheen voimin ja osallistuimme fossiiliretkeen. Löysin noin kaksikymmentä senttiä pitkän kalan fossiilin, joka valitettavasti oli monessa palasessa. Jätimme silti palaset paikalliseen fossiilimuseoon geologien ajanvietteeksi. Kirjoittelin fossiilista jo aiemmin ja alunperinhän professori oletti kalan olevan "ulk" eli jokin simpun sukulainen. Nyt, reilu kolme vuotta myöhemmin sain sähköpostia Museumsinspektør René Lyng Sylvesterseniltä ja löytö varmistui todellakin simpun sukulaiseksi. Mielenkiintoista! Ja miten mukavaa, että meille löydön tehneille turisteille vaivauduttiin lähettämään työn tuloksista viesti. Tekee mieli päästä taas fossiileja kaivelemaan.


Kuva: Pearson Scott Foresman CC by 4.0

Uskomatonta, että louhoksesta kaivetaan kissanhiekan raaka-aineeksi tavaraa, joka on täynnä fossiileja. Emme voi tietää, mitä arvokasta luonnonhistoriallista tietoa katoaa ikiajoiksi kissojen pissa-alustoiksi. Älkää nyt kuitenkaan menkö kaivelemaan kissanne hiekkalaatikkoa, siellä ei simppujen eikä haiden fossiileja ole.

sunnuntai 9. marraskuuta 2014

Mitä tiedät isästäsi?

Havahduin siihen, että olin kuvitellut tietäväni kaiken isästäni. Onhan hän ollut olemassa koko elinikäni ajan. Setäni sattui soittamaan ja kertoi, miten isäni oli nuorena miehenä asustellut kaverinsa kanssa teltassa aloitellessaan uudessa työpaikassa. Tapahtuma sijoittuu aikaan ennen isän ja äidin seurustelua, enkä muistanut moista kuulleeni ollenkaan. Päätin haastatella isää vähän lisää.

Lahja isälle.
Paketoitu oman isoäitini muistoa kunnioittaen ilman teippejä.

Isä oli joutunut lähtemään omalta kotipaikkakunnaltaan töiden perässä. Töitä oli ollut enemmän tarjolla kuin asuntoja, joten isä oli tosiaankin asustellut kolmisen kuukautta huhtikuusta eteenpäin teltassa. Tehtaalle oli osoitteeksi annettu läheisen retkeilymajan osoite, sillä työpaikkaa ei saanut ilman osoitetta paikkakunnalla. Huhtikuussa on vielä kylmiä öitä ja veto tuntuu maassa maatessa, joten paikat olivat olleet lujilla, etenkin selkä oli vihoitellut. Lähes yhtä kurjaa oli ollut erään tehtaan työsuhdeasunto parakissa. Sielläkään ei kunnon yöunista voinut haaveilla, sillä huoneessa oli aina useampi asukki ja parakissa koko ajan menossa jonkun seurueen bileet tai tappelus. Niinpä ensimmäinen alivuokralaisasunto oli tuntunut isästä suorastaan ylellisyydeltä. Muistan taas arvostaa omaa kattoa pään päällä.

Taidetta pimeässä

Piipahdin perjantaina Galleria Uusi Kipinässä. Jo valkoisella peitetty ikkuna on kaunis. Hienon heijastuman huomasin vasta ottamaani kuvaa katsoessani. Ikkunan oikealla puolella oleva tumma jälki näyttää kuvassa aaveelta, varsinkin kun hahmon "helmat" vaikuttavat saavan alkunsa tuosta kohtaa, jossa on lumen raja.



Elisa Lientolan suuret metallirypisteet ovat vastakohtia videofilmissä rannalla leikkivän lapsen kanssa. Metalli on kovaa, mutta ihmisen muokattavissa. Meren aallot ovat jo muovanneet sileät kivet, joilla lapsi leikkii. Sanapari mieli ja tahto saa minut ajattelemaan sitä, miten monet asiat ovat muokattavissa tahdonvoiman avulla, osittain mielikin. Arka ihminen voi harjoitella sosiaalista kanssakäymistä ja tulla rohkeammaksi. Hiljattain katsomassani ajankohtaisohjelmassa kerrottiin lääketieteen tarttuneen sosiaaliseen arkuuteen ja käyttäneen sitä omiin kaupallisiin tarkoituksiinsa. Nappaamalla pillerin saattaa arka ihminen voittaa arkuutensa. Hintana vain ovat lääkkeen tuomat sivuvaikutukset, kuten tunne-elämän typistyminen: mikään ei naurata tai itketä enää, nautittavat asiat tuntuvat yhdentekeviltä, elämä on tasapaksua. Eikö sittenkin ole parempi olla arka ja eikö meidän tulisi hyväksyä kaikki ihmiset keskuudessamme sellaisina kuin he ovat?


Karkki Mäkelän ihmishahmoissa toteutuu taitelijan tavoite kuvata leipäjonossa seisojia tavallisina ihmisinä. Katsoin ensin sarjan ja vasta sen jälkeen luin selosteen töistä.

Katri Kokkisen Tila-näyttelyn teoksissa pääosissa on nukkeja erilaisissa miljöissä. Minua kiehtoo nukkekoti, jossa on jotain eschermäistä mahdottomuutta - perspektiivillä ja mittasuhteilla leikitään.

Eniten nautin Riikka Toivosen installaatiosta Kadonnut tila. Etenen pimeään huoneeseen hitaasti kädet eteen ojennettuina, vähän peläten, mitä vastaan tulee. Säikähdän yhtäkkiä päälle syttyviä valoja. Kun pimeä tulee uudelleen, hahmotan kunnolla valoa hohtavien lankojen muodostamat "seinät" ja nauran mielessäni sitä, miten en tahdo uskaltaa kävellä valolankaseinän läpi, vaikka hetkeä aiemmin olin tiennyt keskilattian olevan vapaa kävellä. Kannattaa ehdottomasti käydä kokeilemassa Kadonnutta tilaa. Elämys on aivoja kutkuttava!

maanantai 3. marraskuuta 2014

Tuliset tumput

Sain valmiiksi punamustat lapaset miehelle. Kuviona on punaista siksakkia ja peukaloissa lieskat. Esikoinen kommentoikin, että onpa nopeat tumput - lieskat vain jää jälkeen. Nyt voi pakkanen taas tulla.

Malli: Omasta päästä, kiilapeukalo-lapanen, 48 silmukalla, peukalokiilaan 17s.
Lanka: Novitan Pirta, 100% akryyli, musta (099) ja punainen

Toisaalta oli hyvä, ettei vielä tänään pakastanut: pengoin kaupan alelaarista edullisia sipuleita ja sain ne vielä kaivettua maahan. Tuskin maltan odottaa kevättä - etenkin tuo Purple Flag -tulppaani on minusta ihana! 25 narsissia maksoi kolme euroa ja kymmenen tulppaania euron. Ei paha.



Hyvää alkavaa viikkoa!


keskiviikko 29. lokakuuta 2014

H2O-kuvia

Pimeä ja märkä syksy voi olla myös innoittaja. Jo ennen Markus Henttosen näyttelyä olin napsinut syksyisiä kuvia työ- ja kotimatkoilla.


Markuksen kuvasarjassa Twisted Tales - Road to Hope on eräs hieno ukkosmyrskykuva. Markus kertoi sen syntyneen tiiviissä yhteistyössä Markuksen kuvatessa ja vaimon toimiessa sokkona kuskina, sillä tuulilasinpyyhkijöitä ei tietenkään saanut laittaa päälle. Minä en heittäytynyt (pelkääjän paikalla!) yhtä uhkarohkeaksi aamun työmatkaliikenteessä.








Viimeisestä kuvasta ja sen valomiekoista pidän niin paljon, että siitä tulee uusi otsakekuvani.

Mitäs sanotte? Minulla siis ei ole minkäänlaista valokuvauskoulutusta. Kuvia en käsitellyt muuten kuin rajaamalla.