maanantai 30. syyskuuta 2013

Runtastic

Nimestään huolimatta Runtastic-sovellus mittailee kyllä kävelyäkin tai vaikka hiihtoa. Sattuipa vaan eräänä päivänä, että unohtui Runtastic päälle kävelyn jälkeen. Niinpä kun seuraavan kerran ajattelin taas laittaa sen päälle, näin lenkkihistoriasta, että liikuttu on, ei niinkään kartalla eteenpäin kovin paljon, mutta rakennuksen sisällä kuitenkin edestakaisin. Ja nousuakin oli tullut, olin käynyt yläkerrassa. :D



sunnuntai 29. syyskuuta 2013

Kasvuvyöhykkeet ja talvi

Lahti kuuluu kasvuvyöhykkeeseen II (kasvuvyöhykkeet kunnittain voi tarkistaa tuolta), joten täällä voi kasvattaa aika monenlaisia kasveja. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, että voisin laiminlyödä talvisuojauksen arkojen kasvien osalta. Täytyy siis muistaa peittää jalokärhöt talveksi, etteivät niiden versot kuivu.

Aikanaan ihastuin puutarhamyymälässä syyssyrikkään, sen väri oli ihastuttava syvän lila ja sen kukilla pörräsi parvena perhosia. Myyjä lupaili, että syrikän saa säilymään talven yli suojaamalla hyvin. Ostin yhden taimen kokeeksi, ihailin perhosiloittelua loppukesän ajan ja valmistauduin sitten talveen huolella. Rakensin syrikälle laatikosta ja pakkasharsosta oman talvimökin, mutta siitä huolimatta se kuoli talven aikana. Kasvuvyöhykehän sillä on I, joten oikeastaan ei ihmekään. Toivottavasti löydän jonkun muun yhtä ihanan perhoskasvin pihaani.

Syyssyrikkä, kasvuvyöhyke I, talvenarka. Kuva Nuuuuuuuuuuul, Flickr


lauantai 28. syyskuuta 2013

Pinkki kuu



Kuva: Teo, Flickr

Tukekaamme lokakuussa jälleen kaikkia kanssasisariamme, jotka taistelevat rintasyöpää vastaan. Tukekaamme myös heidän perheitään ja läheisiään, hoitavaa henkilökuntaa ja tutkijoita, jotka etsivät parempia hoitoja. Syöpä on kokonaisvaltaisesti elämän pysäyttävä asia, johon sairastuu myös lapsia ja nuoria. 

Rintasyöpä on eniten medioissa esillä oleva syöpälaji, sillä se on naisten eniten sairastama syöpä. Miesten yleisin syöpä on eturauhassyöpä. Muutkin syöpälajit vaativat tutkimusta, mutta edistysaskeleet rintasyövän hoidossa tuovat lisää tietoa myös muiden syöpälajien hoitoon. 

Kerran syövän sairastanut ihminen ja hänen perheensä kantavat kokemusta mukanaan koko loppuelämänsä. Hoidot ovat raskaat fyysisestikin ja asian työstäminen henkisesti saattaa lykkäytyä siihen vaiheeseen, kun varsinaiset hoidot ovat jo takana. Se henkinen sukellus saattaa yllättää pahemman kerran siinä vaiheessa, kun järki sanoo, että nythän kaikki on taas hyvin. 

Suomessa on vielä paljon tehtävää syövän kohdanneiden potilaiden ja omaisten psyykkisen tukemisen saralla. Ja kyllä, puhun omasta kokemuksesta. Lääkärit lähestyvät usein syöpää kliinisellä tasolla ja uskovat hoitotoimenpiteiden tuovan sitä mielenrauhaa - kyllä tästä selvitään. On leikkaus, sytostaatteja ja sädehoitoa. "Ja älkää nyt vain menkö nettiin tutkimaan mitään, ettette järkyty." (lääkäri minulle ja miehelleni järkyttävän diagnoosin varmistuttua) Mutta sieltä netistä löytää myös sen vertaistukiverkon, jos verkosto puuttuu omasta elämästä, tai jos läheiset ovat itse liian vereslihalla tukeakseen. Tuen hakemisen voi aloittaa www.cancer.fi-sivuilta, josta löytää verkkokeskustelujen lisäksi yhteystiedot oman lähialueen syöpäjärjestöön, joka järjestää tukiryhmiä ja sopeutumisvalmennusta niin potilaalle kuin hänen perheelleenkin.

Katso sunnuntaina 29.9 klo 19.30 mtv3:lta dokumentti Voimanlähde (uusintana AVAlla 30.9. klo 16.00 ja 5.10. klo 17.00) ja tue hyvää asiaa. 


Tv-ohjelmien siivittämänä takaisin lapsuuteen ja nuoruuteen 1970-80 -luvuille

Ei ollut kuin kaksi tv-kanavaa, ja nekin harvat ohjelmat, joita lapsena sopi katsoa, katsottiin musta-valkoisena. Väri-televisioitakin kai jollakin jo oli, mutta ei meidän kotona pitkiin aikoihin. Mitään ei voinut tallentaa, joten ohjelmatietoja seurattiin tarkasti etukäteen ja jopa alleviivattiin joku, mitä ei saanut unohtaa katsoa. Ohjelmien väliin kuuluivat tietenkin tyylikkäät kuuluttajat, jotka kuuluttivat tulevan ohjelman (alkujaan kaksikielisesti). Tuolta voi käydä katsomassa tv-kakkosen Tiia Hasan (mun kaikkien aikojen lempparijuontajan!) viimeisen juonnon helmikuulta 2012. Illalla viimeisen ohjelman tultua näytettiin Yleisradion joutsenlogo tuttuine musiikkeineen. Ei tullut ohjelmaa läpi vuorokauden. Alla mainoksia 1970-luvulta. Ja nehän nähtiin niissä mtv:n osuuksissa ylen kanavilla, ennen kuin mtv sai oman kanavansa.




Mitä katsottiin? Ala-asteella piti rientää äkkiä koulusta kotiin katsomaan alkuiltapäivän Mustaa oria ja Lassieta. Kotimaiset lastenohjelmat olivat aika kotikutoisia, vahvasti opettavaisia, mutta liikuttavia. Niin kuin vaikka Aikapoika ja mono (1979), Villahousupakko vuodelta (1977) tai Läskilinssi (1976-77). Kössi Kengurua ja Käytöskukkia katsottiin joskus koulussakin.


Muita mieleen nousevia ovat ihana Kylli-täti, jonka taitoa piirtää ihailin, Taikuri SavinenLasse Pöystin iltasadutNukkumatti - yritimme arvailla etukäteen, millä kulkuneuvolla Nukkumatti tuleekaan tänään. Nukkumatti-laulun osaan ulkoa vieläkin. Samoin osaan laulaa Nalle Luppakorvan tunnuslaulun: Heipä hei! Hyvää iltaa! Luppakorva seikkailee taas... Valistuspätkä Meille tulee vauva oli minulle aikanaan ajankohtainen, sillä meilläkin odoteltiin pikkusisarusta. Mieleenpainuva oli myös haastattelupätkä lasten toiveammateista. Tulikohan siitä yhdestä tytöstä "lääkärihoitaja" ja pääsikö se poika "lakasemaan lakasinkoneella"? Enemmän huoh-osastoa olivat opettavainen Noppa, Heikkopeikko ja 70-luvun seksivalistusohjelmat, joita oli ihan pienillekin. Tietoiskut olivat joskus pelottaviakin. Ne alkoivat terävällä sormien napsautuksella, kuten tämä, jossa varoiteltiin pilaamasta lapsen joulua alkoholin käytöllä.

Opetusohjelmista muistan lämmöllä englanninkurssia "Hello, Hello, Hello". Where´s the cat? - The cat´s in the moon. Where´s the moon? The moon´s in the house. Myöhemmin Neil Hardwick on selittänyt virheellistä "in the moon" -ilmaisua Länsiväylän haastattelussa: "Kieltenopettajien toimitus pakotti käyttämään vain in-prepositiota, koska heidän mielestään lapsia ei saanut hämmentää kahdella prepositiolla. Koko ohjelmassa sai käyttää vain 20 sanaa." Hehe, aikansa pedagogiikkaa. Mitähän se toimitus sanoisi nykyisestä kieltenopetuksesta?

Hieman tosi-tv:tä oli Géza Szilvayn ihana Viuluviikarit-sarjassa. Siinä lapset lähtivät "Musiikkimaahan" ja viulun kielet (lintu-, äiti-, isä- ja karhukieli) tulivat tutuiksi. Olisin niin halunnut oppia soittamaan viulua, aivan kuin ne onnekkaat Gézan oppilaat televisiossa.

Aikuisten ohjelmista sai katsoa valikoidusti jotain. Olen katsellut muun muassa Rintamäkeläisiä ja Tankki täyteen -sarjaa. Myrskyluodon Maija -sarja katsottiin läpi, eläytyen ja itkienkin. Myrskyluodon Maijan musiikki nostaa vahvoja tunteita edelleen mieleen.



 Angélique-elokuvia emme olisi saaneet katsoa, mutta näimme siskon kanssa salaa pätkiä, kun vanhemmilta silmä vältti. Sieltä opin ranskaakin: "Angelika" oli usein pulassa ja eräässäkin osassa sidottuna jonnekin huusi "Laissez-moi! Laissez-moi!"

Varsinaisen ohjelman keskeytyminen teknisiin ongelmiin oli melko tavallista ja lapsista suorastaan toivottua, sillä jos tauko venyi pidemmäksi, näytettiin Vaaleanpunainen pantteri tai viivaukko (Linus linjalla).



Mitä suuria uutisia tai mediasensaatioiksi luokiteltavia asioita jäi mieleen? Omanlaisensa sensaatio oli 1974 Uri Geller, joka taivutteli lusikoita poikki ja korjasi "ajatuksen voimalla" rikkinäisiä kelloja. Etyk on jäänyt mieleen vain sanana, jota kuulin paljon uutisista, ymmärtämättä, mistä on kyse. Surullinen uutinen oli Lapuan patruunatehtaan räjähdys 1976 (40 ihmistä kuoli), josta on itselle jäänyt mieleen se tunnelma, jossa aikuiset uutisia seurasivat; hiljaisen järkytyksen vallitessa. "Kekkonen, Kekkonen, Kekkonen"-valitsijamiesvaalitkin muistan vuodelta 1978. Kun olin pieni oli Kekkonen synonyymi presidentille. 1979 puhutti Koijärvi-liike. Vanhempani eivät voineet ymmärtää nuoria, jotka kiinnittivät itsensä kettingein kaivinkoneeseen asiansa puolesta.

Ulla-Maija Aaltonen eli Uma puolusti eläinten ja nuorten oikeuksia ja hoiti monessa perheessä seksuaalivalistuksen kirjojensa Murkkuseksi, Ekakerta ja Uman kirja sinulle avulla. Uma kävi meidänkin yläasteellamme puhumassa. Vahvimmin vain jäi mieleeni Uman mielipide, että korvakorut ovat nuorelle sopimaton koristus, etenkin jos niitä on useampi samassa korvassa. No, minulla oli sentään vain yksi pari korviksia.

Hehe, Aikalisä-elokuvan roolihahmot kertovat jo paljon asetelmista: "Keijo Rautapää ja Urpo Mäkelä ovat iskeneet silmänsä samaan tyttöön." Täältä tullaan elämä (1980) oli monella tapaa vaikuttava jo alun oikean synnytyskohtauksen ansioista. Elokuva kuvaa tarkkisnuorten risaista elämää ja siinä nähdään Kati Outinenkin. Elokuvan yläaste olisi rakennuksena voinut olla yks yhteen omani - kolkko tasakattoinen betonitalo, pitkät, suorat käytävät ja ulkoiluun ankea asfalttipiha.

Ahdistavissa aiheissa liikuttiin ohjelmassa Kesä kartsalla, jossa lastenkotipoika pääsee biologisen äitinsä uuden perheen luokse, jossa kaikki ei tietenkään ole mallillaan - senhän tietää jo ohjelman nimestä. Toinen ahdistusohjelma oli Elämänmeno. Ruumiillista kuritusta käyttävän äidin rooli sai minut suhtautumaan nurjasti Ritva Oksaseen näyttelijänä, eli sen verran hyvin hän siis näytteli sarjassa!

Musiikkiohjelmia oli todella vähän. Nuorten musiikkia näki lähinnä Levyraadissa ehkä yhden kappaleen verran. Samalla joutui aikuismusiikkisiedätykseen, joten on sitä Mattia ja Teppoakin kuunneltu.
Onneksi joskus sentään konsertti-ohjelmiakin näytettiin. Piti katsoa Hanoi Rocks, Hassisen kone, Hurriganes ym. Parodialinjaa löytyi myös: "Kukaan ei soita enää Abbaa, hevi tulee ja hevi tappaa..." (Sleepy Sleepers ja Tiina Tiikeri). Kake Singersin "Mäntsälä mielessäin" kuuntelimme koko matkan Helsinkiin luokkaretkelle. Ja Mäntsälän kohdalla laulettiin tietysti täysillä. Radioäänistä Jake Nyman oli suosikki.



Mitä mahtaa jäädä nykynuorten mieliin? Omat lapseni varmaan muistavat lapsuudestaan ainakin Hui hai hiisin ja Syrhämän. Mitä sinä muistat?




Mustankallion tunneli

Kun lähtee kävellen nousemaan Paavolan päästä Mustankallion tunneliin, huomaa nopeasti, miten pitkältä tuntuu rakennusaikanaan Suomen pisin liikennetunneli. Se on 440 metriä pitkä ja valmistunut vuonna 1965. Se on erikoisen tuntuinen äänimaailma jalankulkijalle, sillä autojen äänet kimpoilevat tunnelin seinämistä ja saavat korvat humisemaan.

Mustankallion tunnelin suu kaupungilta päin tultaessa.

Tunnelia on käytetty ja käytetään muuhunkin kuin yhdistämään Kivimaan kaupunginosa Paavolaan. Tunnelin seinämässä olevasta ovesta aukeaa pääsy väestönsuojan (suojatilat 1500 hengelle) urheilutiloihin, jossa voi harrastaa perinteisempien lajien ohella myös parkouria. En ole päässyt kokeilemaan liikuntatiloja itse, mutta olen viettänyt yhden kesäisen illan toisesta päästä suljetussa tunnelissa nauttien Lahden Urkuviikkojen esityksistä, joita järjestettiin tunnelissa 1996-2000 välisenä aikana. On tunnelissa käyty oikeuttakin vuonna 2000 (mtv3.fi).

Vanhoissa Lahti-valokuvissa näkyy Mustankallionmäen syrjässä sijainnut lähes 50 m korkea haulitorni. Haulien valmistuksesta lainaan Pispalan moreeni ry:n sivuja:
Haulimestari kiipesi torniin neljän aikaan aamulla tulia virittelemään. Kylminä aamuina padan lämpiäminen kesti kolmekin tuntia. Pataan mahtui kerralla 400 kiloa lyijyä. Se hinattiin harkkoina ylös valuverstaaseen. Hauliputken päällä oli vaihdettavat erikokoiset seulat, joiden läpi sula lyijy putosi alas pisartuen halutun kokoisiksi hauleiksi. Lyijy nosteltiin seulan päälle käsikauhalla. Haulit pyörivät ja jäähtyivät pudotessaan putkea alas. Lopullisen jäähtymisen varmisti alla oleva vesiastia. Haulitehtaassa haulit kuivattiin ja seulottiin, muotovialliset poistettiin ja lopuksi haulit kiillotettiin grafiittirummussa. Naiset ompelivat pellavakankaasta pusseja, jotka täytettiin punnituilla hauleilla.
Lahdessa Haulitorniin pääsi puusiltaa pitkin Metelinmäen (Mustanmäen) huipulle, valurin asuntoon. Mäenpäällistä rakennusta, puusiltaa ja tornia ei enää ole, mutta itse tehdasrakennuksessa mäen juurella on nykyään yksityisasunto.

Kuvan lähde

Kuvan lähde

Minun piti fillaroida tänään ihan erikseen etsimään se tehdasrakennus, ikään kuin omana pikku Lahti-historiaretkenäni. Se on hieno punatiilirakennus, mutta yllättävän pienen tuntuinen vanhaan kuvaan verrattuna, sillä rakennusta ympäröivät suuret puut. Historiaretkistä puheen ollen - pitäisikin lähteä ensi kesänä jollekin monista Lahdessa tarjolla olevista historiakävelyistä kuulemaan lisää Lahti-historiaa. Mustanmäen hautausmaalle on esimerkiksi tarjolla oma kierroksensa. Siinäpä ilmainen kesäpuuhavinkki, jota voi soveltaa useimmille paikkakunnille. Oman asuinpaikkansa nähtävyyksiin ja historiaan tulee helposti tutustuttua ihan liian vähän.






keskiviikko 25. syyskuuta 2013

Ethän plagioi

Tässä teille nautittavaksi uusin teokseni, Sinitaivas. Inspiraation lähteenä olen käyttänyt Suomen luontoa. Ethän plagioi työtäni.




Lahti on mesta paikka


Lahtelaisilla on ollut tapana väheksyä omaa kotikaupunkiaan. On aiheesta blogikin, mutta saatte etsiä sen itse, sillä minusta Lahti on ihan tavallinen kaupunki: löytyy niin hyvää kuin parannettavaakin.

Kymintie on pieni palanen sellaista vanhaa Lahtea, josta tykkään. Positiivista on sekin, että Kymintien varrella on useampikin opiskelijoiden vuokra-asunto. Vähän erilainen miljöö, kuin vaikkapa Jyväskylän Kortepohja, jossa itse asustelin opiskeluaikanani.

Vertailupohjaksi tähän siis pikainen vilaus "Kortsupohjaa" :P

Kummassakin talossa tuli asuttua:
D-talon 21 m² yksiössä ja S-talon perheasunnossa kaverikimpalla.
Kuva: Wikimedia Commons

Vaikka täytyy kyllä sanoa, että eihän ne kiviseinät haitanneet lainkaan kiireisessä opiskelijaelämässä. Ihan hienot muistot on Rentukan illoista ja opiskelijariennoista milloin Ilokivessä, milloin jonkun kaverin luona. Ja jossain välissä tuli opiskeltua ja valmistuttuakin.

Vanhimmat Kortepohjan ylioppilaskylän tornit ovat vuosilta 1968-72 - ja yllätyin lukiessani seuraavaa Kortepohjan sivuilta:
Ylioppilaskylän vanhimpia asuinrakennuksia on peruskorjattu säännöllisesti vuosikymmenien saatossa ja nykyisin talot ovatkin museoviraston suojelukohteen nimikkeen ansainneina ylioppilaskylän historian havinaa ylläpitävä voima. (www.kortepohja.fi)
Siinäs sen taas näkee; enpä osannut opiskelijanplanttuna arvostaa sitä historian havinaa.

No, kröh, harhauduin aiheesta. Eli kai ne ihmiset kuitenkin on se tärkein asia asumisessakin, vaikka kyllä silmä silti lepää näissä Kymintien puutaloriveissä.




Muitakin silmäniloja Lahdesta löytyy, esimerkiksi Radiomäeltä tai Urheilukeskuksesta maisema avautuu kauniisti. Ja aina on kiva käydä Pikkuvesijärvellä, Satamassa, Pyhättömän mäellä, Anttilanmäellä. Huomasiko joku jo, että tykkään katsella paikkoja ylhäältä käsin? Lasten ollessa pieniä nautimme Launeen perhepuiston kivoista jutuista ja Yli-Marolan kotieläinpihan tunnelmasta: keskellä kaupunkia, mutta kuitenkin kuin maalla.

Oodi Lahdelle! Annetaan vaikka Brädin esittää se:




lauantai 21. syyskuuta 2013

Syksy tuoksuu ja lemuaa

Ensin vähän nautiskelin.

Tuomen lehtiä



Ja sitten piti tarttua hommiin. Ensin kompostin täyttöä ylhäältä päin, sitten poistoa alta päin. Lopuksi toisen kompostin tyhjennystä istutuksiin.



Huurut ja lämmin henkäys kertovat, että homma toimii! Hienoa!

Kiva Pika Kievari

American Style Diner Pika Kievarissa (Savontie 409) oli sateisesta kelistä huolimatta jonoa. Ja kuulemma lauantaisin on yleensä vilkkaampaa kuin tänään. Vanhan Heinolantien varren ruokapaikka on siis asiakkaansa löytänyt. Eikä kyllä ihmekään. Burgerit olivat hyviä ja kaiuttimista soljui rento rock n roll. Ulkoapäin entinen Teboil ei sykähdytä, mutta sisällä on sisustuksella saatu huolttisilme häivytettyä. Pöytiä ei ole järin montaa, joten tällä suosiolla on suomalaisten opeteltava sosiaalista kanssakäymistä. Ihan hyvä vaan. Ja ainahan voi purilaisensa napata mukaan. Söin kokolihahampparin ja mies Classicin. Voimme suositella.


Pika Kievari on kyllä yhdyssana.


Kokoliha

Classic-ateria


Rakkaudesta kirjoihin

Nuorena luin todella paljon. Ahmimisvaiheessa kirja päivässä, parhaassa kaksi. Laadusta ei ehkä niin taetta, mutta joukkoon mahtui kyllä teinikirjojen lisäksi klassikoitakin. Olen oppinut jo kotoa arvostamaan kirjoja. Niitä pitää käsitellä kauniisti, puhtain käsin, esimerkiksi sivun kulmaa ei saa taittaa kirjanmerkiksi. Kerran hankitusta kirjasta ei myöskään luovuta. Ja jos kirjan aloittaa, se pitää lukea loppuun.

Ajan mittaan ongelmaksi syntyy tietenkin säilytys. Jos ei milloinkaan ole luopunut yhdestäkään kirjasta, pitäisi asua talossa, johon mahtuu erillinen kirjastohuone. Meillä ei sellaista ole ja parinkin remontin tieltä olen pakkaillut kirjoja laatikoihin pois. Olen siis alkanut liennytellä jyrkkiä sääntöjäni. Mitkä kirjat sitten saavat lähteä? Olen luopunut halvoista hankinnoista, esimerkiksi pokkareista, jotka luetaan vain kerran. Toinen kategoria ovat ahdistavat kirjat. Tämä on tosin vaikea. Esimerkiksi Sofi Oksasen Puhdistus oli osin erittäinkin ahdistava, mutta koin, että ahdistavuudelle oli perusteensa tarinan kannalta, joten en missään nimessä luopuisi kirjasta. Toisenlaisen kohtalon sai sen sijaan eräskin kirja, jossa oli ahdistusmässäilyä, inhorealismia ja ontuva tyyli. Jääköön kirjan nimi tässä sanomatta.

Mietin kirjojen poistotekniikoita. Jos on aina arvostanut kirjoja, on vaikeaa heittää huonoakaan kirjaa vain (paperi- ja energia-) roskikseen. Hiljattain törmäsin askartelumuotoon, jossa muunnetaan kirja joksikin muuksi. Haulla "altered books" löytää huikeita teoksia, jotka on tehty kirjoista.

Robfos, Flickr CC by 2.0 

Ongelmaksi muodostuu vain se, että usein kauniit teokset syntyvät kauniista kirjoista, joita on sääli tuhota teoksen vuoksi. Ja siitä ällökirjasta, joka joutaisi silputtavaksi, en edes haluaisi tehdä mitään.

Olen itsekin tuhonnut askartelemalla yhden kirjan; ja kirja oli kauniskin vielä. Hankin varta vasten vanhojen kirjojen poistosta hienon vanhan lastenkirjan ja leikkasin sen kanteen aukon ja käytin sitä valokuvakehyksenä. Toista en kuitenkaan tekisi niin hienosta kirjasta, ellei sitten itse kirjasta puuttuisi sivuja, jolloin se mielestäni ei enää palvele kirjana.

keskiviikko 18. syyskuuta 2013

Uuden tuoksua

Syksy on merkinnyt minulle uuden alkua seitsemänvuotiaasta saakka eli  koulun aloittamisesta lähtien. Ilmat viilenevät, kesän loputtomalta tuntuvalle joutilaisuudelle sanotaan hyvästit ja ostetaan uusia vaatteita, kenkiä ja koulutarvikkeita. Niitä uusia tarvikkeita pitää muuten nuuhkia! Uuden koulukirjan tuoksu on lähtemättömänä tunne- ja kehomuistissani, samoin uuden koululaukun muovinen haju.

Millä sitä tuoksumaailmaa tai uuden aloittelun tunnelmaa voisi herätellä? No, työkassin uusimisen voi sijoittaa syksyyn, vaikka kasseja nykyään tuleekin uusittua pikemminkin silloin, kun entinen hajoaa alta, ei välttämättä syksyllä. Mutta ainahan voi hankkia uusia Pilot Frixion -kyniä ja iloita siitä, että kuulakynävirheetkin on mahdollista pyyhkiä pois! Viime keväänä minulla meni noita kyniä ihan tuhottomasti. Pidin piirustuspäiväkirjaa ja olipa mukavaa, kun tekstiä saattoi korjata. Niin no, voisihan sen päiväkirjan siirtää koneellekin, mutta ei vain olisi yhtä kätevää muistella päiväänsä läppäri sylissä kuin pieneen (kauniiseen) muistikirjaan. Ah, uuden muistikirjan tuoksua!

Mm, nahkainen muistikirja (lahjaksi saatu) on vielä korkkaamaton.
Muistilappuja voi lätkiä kaikkialle. Vaikka olkapäähän: Muista soittaa uusi kampaamoaika.
Ja ajatella, nyt Frixionia saa päälleviivaustussinakin. Mitähän alkais opiskella...
Ja kaikkea ne saksalaiset keksii: teroittimen ykkösosiolla teroitetaan ensin kynän puuosa,
kakkosella itse terä.Teroitin pysyy hyvässä kunnossa pidempään! 

Yksi uusi hankinta olisi ainakin tehtävä. Läppärireppanani tarvitsisi uuden salkun. Edellisestä petti vetoketjun vedin. Uudesta läppäristä en uskalla edes haaveilla tällä erää.



Mutta uuden harrastuksen voisi aloittaa. Tai ottaa vanhan unohtuneen puuhan takaisin ohjelmistoon. Minulla odottaa edelleenkin kadonnut neulesuoni löytymistään. Nähty viimeksi kevättalvella - kiinni otettava ja palautettava tavattaessa!

sunnuntai 15. syyskuuta 2013

Lapiointi piristää

Pitkälle iltapäivään oli ihan plääh-olo. Mitään ei olisi huvittanut alkaa tehdä. Viimein viideltä sain väännettyä itseni ulos. Loput kärhöt piti saada maahan, samoin leijonankita. Lapioin kompostista pari kottikärryllistä hyvää lehtimultaa (meidän ja naapurin vaahteranlehdistä kompostoitunutta) ja kaivoin taas isot ja syvät kuopat. Yksi kärhö päätyi vaahteran juurelle. En tiedä, onko se sille paras paikka, vai kilpaileeko vaahtera kärhön kanssa vedestä ja ravinteista. No, tulevaisuus näyttää. Sain maahan myös aiemmin ostamani viisi pakettia isoja valkoisia narsisseja. Tulppaaneja en nykyään juuri raaski laittaa, sillä myyrät vievät ne mennessään. Sisälle tulin kahden ja puolen tunnin hikiuurastuksen jälkeen rentona ja tyytyväisenä.

Lapioterapiaa - suosittelen!







lauantai 14. syyskuuta 2013

Raidallinen aamupala

Tänä sumuisena aamuna mieltä piristää kauniin raidallinen aamupala: toisessa lasissa latte ja toisessa luonnonjogurttia, puolukoita ja mysliä. Nam!


Aamiaisen jälkeen on hyvä alkaa pikku hiljaa hommiin. Nurmikko pitäisi leikata. Ja sisälläkin pitäisi siivota, mutta en tiedä, malttaako siihen ryhtyä. Tekisi mieli vain ulkoilla, ennen kuin tämä lämmin syksy taittuu viileäksi ja sateiseksi.

maanantai 9. syyskuuta 2013

Kukkatarhan primadonnat


Kärhöt maahan - ihan helppo ja nopea homma. Kaivan kuopat ja siinä se. Vai pitäisköhän ensin vähän googl.. (googletustauko) No, pitihän se arvata, että  neuvot on monet, mutta selväksi tuli kuitenkin, että jalokärhöt taitavat olla aikamoisia primadonnia. Saas nähdä, ovatko neidot tulleet puutarhaani jäädäkseen, vai ovatko tähdenlento vain.

Yrittänyttä ei laiteta. Kun primadonnat nyt joka tapauksessa on tullut hankittua, on niille paikka keksittävä. Ja paikka onkin mietittävä tarkkaan: ei sellaiseen paikkaan, missä vesi pääsee seisomaan juurilla, aurinkoiseen, mutta ei kuitenkaan liian paahteiseen paikkaan tai jos paahteeseen, niin sitten varjostavia perennoja kasvin juurelle tai vaikka katetta. Ja se kuoppa! Sen pitää olla 60 cm syvä, vähintään 60 cm leveä (eri lähteissä mainituista mitoista suurimmat), kompostilla perusparannettu, pohjalta soralla salaojitettu. Kaivoinpa siis Kiinaan asti, tai siltä se ainakin tuntui - ja tyhjensin parasta kompostiherkkua kuoppiin. Kaksi kärhöä on toistaiseksi istutettu, aikaa meni pari tuntia. Valitsin paikaksi puolivarjoisan rinteen. Köynnös voisi siinä kivasti kuohuilla alas kukkineen.

Riskejä: lakastumistauti, oikukas talvehtiminen.
Työ: vaatii kastelua ja lannoittamista, talvisuojausta ja leikkausta
Palkinto: Ihanan kaunis, pitkä kukinta

Minulla on kahteen ryhmään kuuluvia kärhöjä. (Ohjeet Plantagen)

Piilu  
Ryhmän kasvit kukkivat ensin viime kesän aikana kehittyneillä kukkanupuilla ja jatkavat sitten kukintaan saman vuoden vuosikasvusta. Roudan sulettua aikaisin keväällä poistetaan kuolleet ja heikot versot ja sitten leikataan kaikki oksat ylhäältä ison ja vahvan silmun yläpuolelta. Jos kasvi on paleltunut tai kuivunut talvella, lähtee se kasvamaan maan alta uudelleen, ja silloin kukinta on myöhäisempi ja kukkien koko usein pienempi.

Hagley Hybrid, Margaret Hunt (?), Warsawska Nike, Star of India (?), Ville de Lyon
Ryhmän köynnökset kukkivat saman vuoden versoista juhannuksen tienoilla ja loppukesästä. Leikataan kokonaan alas aikaisin keväällä, ennen silmujen puhkeamista.

Margaret Hunt ja Star of India olivat kysymysmerkkejä ryhmiltään (ei mainittu Plantagenin esimerkeissä, eikä itse kasvin lapuissa lue ryhmästä mitään). (googletustauko) Ulkomaisten sivujen perusteella ne kuuluvat samaan ryhmään kuin Hagley Hybrid (Prune hard). Piilu kuului sivujen mukaan ryhmään Prune light.

Pitäkää peukkuja näille mun oikukkaille söpöliineille!

sunnuntai 8. syyskuuta 2013

Eräänä aamuna Lahdessa

Muutakin on näköjään rempassa kuin tori. Aamu-usvainen kuva hyppyritorneista, joista keskimmäiseen uusitaan päällystettä.



lauantai 7. syyskuuta 2013

Torikaivauksilla taidelauantaina

Lahden museon järjestämille kierroksille torikaivauksille oli tänään ihan ruuhkaa. Päivän aikana alueella kävi kaikkiaan noin 250 vierailijaa. Vaikka olimme tulleet ajoissa paikalle kymmentä vaille yksitoista, emme mahtuneet mukaan ensimmäiseen kierrokseen, sillä mukaan otettiin parikymmentä kerrallaan. Onneksi puolen tunnin odotus meni kuitenkin nopsaan.



Itse kierros oli mielenkiintoinen ja oppaamme Jenna Karhu oikein hyvä. Reitti oli rajattu lippusiimoin. Kuilu on sen verran syvä, että ei olisi leikin asia pudota alas. Saimme tutkia alueesta tehtyä karttaa, johon on merkitty 1800-luvun rakennukset ja muutamia 1700-luvun rakennuksen paikkoja. Lyhenne PiMa kartassa tarkoittaa pilaantuneita maita, jotka ovat seurausta torilla aikanaan sijainneesta bensa-asemasta. Alue on ollut ennen Lahden kylän paloa 1877 hyvin erinäköinen kuin tänään, sillä paikka on ollut tiiviisti rakennettu. Palo oli traaginen tapahtuma aikalaisille, mutta antoi Lahdelle mahdollisuuden kaupunkimaisen arkkitehtuurin kehittymiseen keskustoreineen.

Viipurintie on kulkenut nykyisen  Aleksanterinkadun viertä ja kaartanut torin kulmalta etelään
kaivausalueen 5 alla. Alueelta 5 on löytynyt niin paljon astia- ja esinelöytöjä, että siellä uskotaan olleen kaupan.

Juhakkalan tilan mailta löytynyt mahdollinen humalatarha on jo kaivettu pois, mutta sijaitsi torin koillisnurkassa.

Kaarevan katoksen tuntumassa on kaivausta, josta on löytynyt kaivon jäänteet.

Kaivausvälineiksi ei tarvita huipputekniikkaa kameroita ja mittauslaitetta lukuunottamatta. Työhön tartutaan lapioiden, sankojen, lastojen, harjojen ja siivilöiden avulla.

Lasta odottelee kaivajaa

Lasta on hellävaraisempi kuin lapio. Taustalla näkyy siivilä, jolla maasta saadaan pienetkin löydöt siivilöityä.

Viitosalueelta Aleksanterinkadun viereltä (merkitty ylläolevassa kuvassa oppaamme takana näkyvään aitaan) on löytynyt sen verran paljon 1800-luvun lasia, posliinia, esimerkiksi Arabiaa ja Villeroy & Bochia, ja muuta esineistöä, että tutkijat uskovat paikalla sijainneen kaupan.

Mahdollisesti uuninpohjaa

Arkeologi käyttää kaikkia aistejaan. Meille näytettiin mahdollista uuninpohjalöytöä, joka saattaa näytteiden valmistuttua paljastua joksikin muuksikin, sillä kaivauskohdassa tuoksahtaa lanta.

Kierroksen lopuksi saimme nähdä alueelta tehtyjä löytöjä. Arat löydöt, jotka vaativat tiettyjä lämpötiloja säilyäkseen, sekä konservointiin menneet esineet eivät olleet nähtävillä. Emme siis nähneet kolikoita emmekä hiljattain löytynyttä medaljonkia. Veikeimpiä löytöjä olivat pari pientä pyöreää silmälasin linssiä ja kukkopilli. Odotan innolla tulevaa näyttelyä, kunhan tutkijat ovat saaneet kaivausten jälkityöt tehtyä.

Keskellä näkyy liitupiipun jäljennös, jonka vieressä pienessä rasiassa on löytyneitä liitupiipun palasia.
Piipun takana vihreä lääkepullo ja pöydän reunalla punasaviastioiden palasia.
Kaivauksilta on löytynyt runsaasti metallinauloja, tasolasia ja ruukunpalasia.

Rasian etukulmassa pala juomalasia, jonka pohjassa on tähtikuvio. Nämä tähtilasit ovat olleet suosittuja aikanaan.

Eläinten luita - lehmää, hevosta, lammasta, karjua.

Kaivausten facebook-sivuilla voi ihailla tarkemmin kaikkia löytöjä, niitäkin, joita ei oltu voitu pöytään tuoda esille.

Kiitos Lahden museon väelle mielenkiintoisesta retkestä menneeseen! 
Etenkin kiitos oivalle oppaallemme Jennalle!

keskiviikko 4. syyskuuta 2013

Päin seiniä

Mistä pidän? Ainakin kauniista vanhoista rakennuksista, ja niissä etenkin taidokkaista käsityön merkeistä. On mieltä rauhoittavaa katsella esimerkiksi puuveistotöitä, joista huokuu käsityömestarin paneutuminen, ammattitaito ja työhön käytetty aika.

Myös seinämaalaukset sykähdyttävät minua. Ne ovat olleet ja ovat suurta ylellisyyttä, sillä niiden maalauttaminen on aikaa viepää kallista käsityötä, eivätkä ne edes kestä seinällä ikuisuutta. Monet aiheet ovat yleviä - kukkaköynnöksiä, vaakunaeläimiä, pyhimyksiä. Mutta toisinaan seinillä on vitsikkäitäkin aiheita tai silmänhämäyksiä. Tässä maistiaisia menneiltä matkoilta (uusista haaveillessa).

Ikkunat saavat maalaten arvokkaat kehykset ja postitorvi kertoo rakennuksen käytöstä.

Oikea ja maalattu soittoniekka.

Oikea ja vasen - eikun valeikkuna.

Ei tullut kysyttyä, onko tässä rakennuksessa ollut alkujaan kapakka,
nykyisin tämän katon alla myydään sisustustavaraa ja käsitöitä.

Taitava ikkunamaalaus.

Lisää illuusioita. Vasemmalla pitsapohjan pyörittäjä.

tiistai 3. syyskuuta 2013

Ihmisen tekemät kielet

Sain taannoin lahjaksi Arika Okrentin kirjan In the Land of Invented Languages. Se on maanläheisesti kirjoitettu teos rautaisesta kielitieteellisestä perustastaan huolimatta.


Itselleni tulivat keinotekoisista kielistä mieleen lähinnä Klingon ja Esperanto. Eikä minulla ole kummastakaan kovin tarkkaa käsitystä. Klingonin kehittelijä pääsee "helpommalla", sillä sen kuvailema maailma on kuitenkin elokuvan tapahtumiin ja viittauksiin rajoitettu, kun taas esperantolla pitäisi selvitä kaikesta aidon kielen tavoin.

Kirja on minulla pahasti kesken - jotenkin en ole vielä kesän jäljiltä ollut parhaassa lukuvedossa. Ajatusleikki lähti kuitenkin jo liikkeelle, vaikka kirja kesken onkin. Olisi valtava työ, jos pitäisi aloittaa kieli alusta. Helpompaa olisi tietenkin lähteä liikkeelle jostain tunnetusta kielestä ja vain virtaviivaistaa kielioppi sellaiseksi, ettei poikkeuksia olisi. Sanasto pitäisi tietenkin luoda kokonaan. Säilyttäisinkö länsimaisen kirjoitustavan? Olisiko uudessa kielessä sellaisia äänteitä tai äänneyhdistelmiä, joita tuntemissani kielissä ei ole? Paljon kysymyksiä. Pitäisikö pyrkiä löytämään konkreettisille asioille jotenkin äänteillä kuvaava nimitys. Koira olisi vuh, kissa nau. Mutta entä tietokone - olisiko se vaikka napunapu. Kaikkea ei pysty kuvailemaan äännevastaavuuksin, joten kannattaako sille tielle edes lähteä. Miten kuvailla esimerkiksi pilveä?

Entäs verbit - helpointa olisi, jos ne taipuisivat mahdollisimman vähän, esimerkiksi eivät persoonassa ollenkaan. Mutta riittääkö se monipuolisen ilmaisun tarpeisiin? Entä artikkelit? Pitäisikö ensin tutkia, mitä rakenneratkaisuja on eniten maailman kielissä, jotta keinotekoinen kieli olisi mahdollisimman monelle tutun oloinen. Silti kieli ei voisi koskaan olla kaikkien kielten edustajille tutun tuntuinen, kun kompromissien tielle joutuisi.

Mitä jos antaisi tietokoneen muodostaa uudet sanat - minkälainen kielestä tulisi satunnaistoiminnolla? Jos olisin hullu kielitieteilijä ja antautuisin kielenluomistyöhön, toimisin tietenkin despootin lailla ja pitäisin muutamia oman kieleni lempisanoja ihan kiusallakin. Merkityksen tietenkin muuttaisin, ihan vaan tasoitusmielessä. "Ääliömäinen" olisi kiva öökkössana uuteen kieleeni. Tarkoittakoon vaikka hymykuoppaa.



maanantai 2. syyskuuta 2013

Orava nuuhkimisretkellä

Seurailin pihakurren puuhia. Mikähän tuossa keinussa niin kovasti nuuskututtaa? Onko keinussa keikkunut toinen orava?

Nuusk! Nuolaus!

sunnuntai 1. syyskuuta 2013

Torin alta aikakoneella menneeseen

Lahden tori on tämän kesän aikana muuttunut ensin Suomen suurimmaksi kaupunkiarkeologiseksi kaivaukseksi ja nyt kaivausten päättyessä suunnattomaksi hiekkakuopaksi, johon toriparkki on tarkoitus rakentaa. Toivottavasti tutkimuskaivaukset ehdittiin tehdä tarpeeksi tarkasti, uusia kaivausmahdollisuuksia kun ei ole tulossa.

Varjona erottuu vanhan KOPin rakennuksen pykäläreunainen katto.

Kunnon kuvahistorioitsijan olisi pitänyt käydä samalla paikalla ennen kaivuiden aloittamista ja useaan otteeseen kaivuiden aikana. Onneksi muut ovat niin toimineetkin. (Kuvia löytyy vaikkapa tuolta). Minä vain satuin kävelemään tuosta ohi lauantaina ja nappasin kuvan. Ilman jatkumoa, ilman suunnitelmia. Olen seurannut arkelogisia kaivauksia facebookissa ja ihastellut muun muassa kissan käpäläjäljellä koristamaa tiiltä. Esinelöytöjä on ollut aika vähän, lähinnä kaakeleita, astioita, lukkoja, piippuja, mutta ainakin vanhojen rakennusten sijaintipaikat ovat tarkentuneet ja vanhaa kasvimaatakin päästiin tutkimaan. Kasvijäännetutkijakin vieraili paikalla ja oletettavasti tarhassa on kasvanut humalaa ja luumua. Tarkemmat määritystulokset tulevat vasta myöhemmin. Mielenkiintoista. Jos pitäisi vaihtaa ammattia, voisin ajatella arkelogiaa. Kasvijäännetutkija kuulostaa myös mielenkiintoiselta. Tosin siinä ammatissa taidetaan toisinaan tutkia myös ulosteiden sisältämiä kasvijäänteitä...