maanantai 26. elokuuta 2013

Mummon perintöjä

Nyt niitä oikeita ostokortteja sitten osui käsiini mummoni esineperintöä läpikäydessä. Nämä kortit ovat minulle henkilökohtaisesti koskettavia, sillä kortit ovat kuuluneet edesmenneelle läheiselle sukulaiselleni ja lähtevät nyt hänen tyttärelleen muistoksi.

Korteilla on voinut hankkia lapselle vaatteita, viljatuotteita, leipää ja maidolle. Liikuttavin oli leipäkortti, johon ammatin, arvonimen tai toimen kohtaan oli kirjoitettu "tyttönen". Toisissa korteissa luki "tytär". Korttien omistaja on ollut tuolloin kolmevuotias. Ei voi kuin arvostaa sodanaikaisten sukupolvien selviytymiskykyä ja miettiä sitä tuskaa, jota vanhemmat ovat kokeneet miettiessään, millä ruokkia ja vaatettaa lapsensa.

(Anteeksi suttu - henkilötiedot poistettu.)


lauantai 24. elokuuta 2013

Tapettimaalilootia

Tapettia ja maalia jää aina vähän yli. Otin vanhat hanhikuvin varustetut pahviset säilytyslaatikot ja tuunasin ne tähteillä. Maalasin laatikon sinisellä seinämaalilla ja päällystin kannen Regatta-tapetilla. Jopa kannen ja laatikon sisäpuolet saivat maalikerroksen, sillä luulenpa, että ne eivät olisi läpäisseet tarkastusta vauvamaisine hanhikuvineen. Nyt säilytyslaatikot sopivat täydellisesti kuopuksen huoneeseen.



Valmis lipasto

Lipasto valmistui viimein. Nupit ovat nyt nuo vanhat vahattuina.



Kesäiset kelit vielä jatkuvat ja odottelen kriikunoiden kypsymistä. Eihän niissä paljon syömistä ole, mutta sen sijaan niitä on paljon! Nam!




perjantai 23. elokuuta 2013

Zombeja karkuun!

Sain äitienpäivälahjaksi lataussetelin ja tiesin heti sille sijoituskohteen: Zombies, run! -liikuntapeli. Luin sovelluksesta ensimmäistä kertaa jostain amerikkalaisessa blogista ja pakkohan se oli itsellekin saada. Olin koukussa eka lenkistä lähtien.

Hehe, mullapa onkin Runner 5 -t-paita. Vähänkö hurahdin tähän peliin.

Olen Runner 5, tarvikkeiden kerääjä, joka saa korvakuulokkeisiinsa ohjeita Sam Yao:lta, Abel-kaupungin radiolähetiltä. Ääniä kuuluu myös muilta juoksijoilta ja muiltakin tarinan hahmoilta. Lenkille voi valita välimusaksi oman musiikkikirjaston ja säännöllisin väliajoin tulee uuden tehtävän nauhoitteita, joissa selviää vähitellen, miten tässä näin kävi: lääketieteellinen kokeilu, jossa tavoiteltiin ikuista elämää, meni jotenkin pieleen ja muutamat koehenkilöt muuttuivatkin zombeiksi. Ja nyt zombi-epidemia leviää. Muutama kaupunki pitää puoliaan muurien takana ja juoksijoiden avulla saadaan tarvikkeita ja yritetään selvittää, mikä lääketietellisessä kokeessa meni pieleen hakemalla potilasasiakirjoja ja muuta kokeiluun liittyvää. Muitakin ihmisjoukkoja on liikkeellä, eikä heidän motiiveistaan voi olla varma...

Lenkkiä varten voi aktivoida zombit päälle, jos haluaa jännittävän lenkin, jonka aikana ei ikinä voi tietää, milloin zombit alkavat "jahdata". Silloin korviin ilmoitetaan "Warning! Zombies detected" ja alkaa piipitys, joka tihenee, kun zombit lähestyvät. Tarkoitus on juosta karkuun noin 20% kovemmalla tahdilla kuin muuten on mennyt. Noin minuutin kuluttua, jos olet liikkunut tarpeeksi ripeästi, kuuluu korviin helpottava tieto: "Zombies evaded!" Tehokas intervallipyrähdys. Aika kovaa saa kyllä painaa, että pääsee zombeja karkuun. Jos zombit saavat juoksijan kiinni, menettää muutaman keräämänsä tarvikkeen (zombit jäävät ihmettelemään niitä ja voi livistää). Eli ei tässä sentään zombiksi muutu :D

Tarvikkeita keräillessä lenkin aikana kuuluu korviin, mitä on löytynyt. Ensimmäisen lenkkini ensimmäinen tarvike oli "Underwear" (vähänkö nauratti, kun korviin kuului "You´ve collected a pack of underwear"), jonka menetin samantien, koska ensimmäinen zombihyökkäykseni tapahtui heti ensimmäisillä minuuteilla ensimmäistä lenkkiäni. Zombien kohtaamista ei voi mitenkään ennakoida. Jollain tehtävällä niitä ei tule lainkaan vastaan, jonkun toisen tehtävän aikana voi tulla kolmekin hyökkäystä. Jos ei jaksa juosta pakoon, voi lenkkeillä vain tarvikkeita keräillen, zombitoiminto pois päältä.

Lenkin jälkeen palataan tukikohtaan, jossa voi korjata ja laajentaa Abel-kaupunkia. Viimeisimmällä lenkilläni otettiin yhteyttä Kanadaan, jossa radioäänenä oli camoeroolissa Margaret Atwood. Häneltä sai tietää, että zombiet inhoavat Celine Dionin ääntä, mutta sen sijaan rakastavat Justin Bieberiä. Celine Dionia käytetäänkin Kanadassa zombikarkoitteena. :D Tuskin maltan odottaa, mitä Zombijuoksun kehittelijät keksivät seuraavaksi.

Tässä muutama kuvaruutukaappaus pelistä ja rakentelemastani kaupungista.

Jännää! Edellislenkillä huomasin, että vartiotorni on kärsinyt zombihyökkäyksestä.

Oma tornini on tasolla 1. Eri rakennusten tasoa voi korottaa tietyssä loogisessa järjestyksessä.

Osa tarvikkeista meni tornin korjaukseen.
Tältä minun Abelini näyttää: asevarasto, kolme asumusta ja tiedotuslaitteisto tasolla 2.
Olen rakentanut sairaalan ja harjoitusleirin. Viimeisin ostokseni oli leikkikenttä,
joka parantaa asukkaiden mielialaa. Keskellä Janinen maatila, jota en vielä ole
 pystynyt korjaamaan. Siihen vaaditaan muun muassa tietty määrä asukkaita.




torstai 22. elokuuta 2013

Värilastu purkutyömaalta


Let's chip it -sovelluksella voi etsiä maalilastut vaikka purkutyömaan maanläheisistä väreistä. Perusväritys on tukevasti harmaassa, mutta onneksi sinapin, kehäkukan ja kuparin sävyt tuovat tähän asiallisuuteen kontrastia. Oma suosikkini olisi näistä väreistä jätekontinsininen Georgian Bay. Kaunis Koti -värilastut - teidät on haastettu. Sisustus ei ole niin vakavaa - vai onko?

keskiviikko 21. elokuuta 2013

Lipastoehostus

Fidalta löytyi kehityskelpoinen mäntylipasto, jolle teimme kuopuksen kanssa Zen Petsivaha -käsittelyn, sävy Origami. Toistaiseksi kerroksia on levitetty kaksi, saa nähdä, tarvitaanko kolmas. Työläin vaihe oli tietenkin hioa ensin kaikki pinnat. Itse vahan levittäminen sujui sutjakkaasti ja pölykuivaksi pinta tuli jo reilussa puolessa tunnissa. Toistaiseksi saavat lipaston omat nupit kelvata, mutta ne vaihtamallahan saa lipastoon nopeasti uuden ilmeen.

On tähän kaikki laatikot olemassa, mutta apuvahaaja oli niin hätähinen,
että en saanut otetuksei kuvaa kaikilla laatikoilla. :D


Ensimmäisen kerroksen jälkeen vielä hyvin haalea vaalea.


Hämä-hämä-häkki

Tooosi iso hämähäkki on kutonut verkkonsa porrasharjan varteen, joten nyt ei meillä harjata portaita hetkeen ollenkaan.

Kuvakulma hämää, ei sen kroppa ole kuin sentin halkaisijaltaan.


Elämää aurinkoisemmalla rannalla

Kuva: http://gfx.svd-cdn.se/multimedia/dynamic/00961/solsidan_961094d.jpg

Aivan mahtavaa. Syksy on pelastettu, sillä Solsidan (Onnea onkimassa) -sarjan uusintojen avulla maltan just ja just odottaa uuden kauden alkuun saakka. Sarja kertoo nimensä mukaisesti Saltsjöbadetin osasta, jota kutsutaan nimellä Solsidan. Hahmoista löytyy inhimillisiä piirteitä, joille nauraessaan huomaa samalla nauravansa myös itselleen. Hammaslääkäri Alex on kiltti mies, joka tahtoisi tehdä oman tahtonsa mukaan, mutta ei osaa sanoa vaimolleen Annalle mielipidettään, joten päätyy toimimaan Annan selän takana ja joutuu tietenkin vaikeuksiin ja jää kiinni, kuinkas muuten. Vaimoltaan ei kannattaisi salata mitään. Anna on jotenkin juureva nainen jalat maassa, mutta etsii kulttuurityöntekijänä paikkaansa "Saltiksessa" ja opettelee äitinä olon moninaisuuksia. Raskauksista ja äitihormoneista saa monta hauskaa juttua. Ja tietenkin Anna joutuu tasapainoilemaan Alexin äidin kanssa, Alex kun on mammanpoika.

Alexin lapsuudenkaverit Fredde ja Ove ovat hyvin erilaisia. Fredden ja tyylikkään edustusvaimo Mickanin luulisi pääsevän helpolla, mutta raha ei tietenkään tuo onnea. Voiko kahdeksanvuotiaan pojan saada ovelasti luopumaan Ican lihatiskin myyjän haaveammatista? Fredde hifistelee viimeiseen asti - mikä on Cortadon ja Espressinon ero? Mickan on liikuttavan hieno, pyyhkäisee kätensäkin takinhelmaan, kun joutuu soittamaan tavisväen ovikelloa. Mickanille on suuri ongelma vaikkapa se, että Saltikseen perustetaan Schillertin pesula - mitä jos lapsia pilkataan koulussa, kun heillä on sama sukunimi.

Ove Sundbergistä on rasittava tyyppi - pihi ja tylsä. Hauskinta onkin, kun Alex yrittää tasapainoilla Oven kanssa, välttää lainaamasta hänelle työkalujaan, koska niitä ei saa takaisin ja kuitenkin säilyttää ystävyyden, sillä onhan Ovesta hyötyäkin. Sivuhahmotkin tuovat omat mausteensa. Alex saa ennakkoluuloilleen kyytiä, kun keittiöremontin tekijä ajelee paikalle luksusautolla. 


tiistai 20. elokuuta 2013

Pientä pintaremonttia

Molemmat lapset ovat jo ehtineet kyllästyä tapetti- ja maalivalintoihinsa. Neljä vuotta sitten piti olla värejä, nyt taas hillittyä vaaleaa. Viikonloppu meni toisen huoneen parissa, viikolla yritetään aloittaa toista. Hitain vaihe on oikeastaan tavaroiden siirtäminen pois pienen ehostuksen tieltä. Ja miten sitä ei ikinä muista ottaa niitä "ennen"-kuvia. Tässä pari kuvaa neljän vuoden takaa.




Ja tässä kuvaa eilisillan uurastuksen jäljiltä. Maali on vaaleansinistä Tikkurilan Y354 Cumulus, tapetti Regatta.



maanantai 19. elokuuta 2013

Urhea pikku astia

Pakko oli ottaa tämä kuva. Täällä päin puretaan paraikaa pariakin koulua. Toisen työmaalla nököttää pikkuinen energia-astia keskellä purkutyömaata. Urhea pikku astia!



lauantai 17. elokuuta 2013

Korttien arvoitus ratkesi

Kerroin aiemmin löydöistä vajan ylisillä ja kiitos rakkaan siskoni, arvoitus ratkesi. Kyseessähän olivat tämän näköiset kortit:



Olin niin oman ostokorttipäätelmäni vanki, etten edes osannut ajatella muita vaihtoehtoja. Mutta kyseessä ovatkin reikäkortit, joita on käytetty mm. varhaisten tietokoneiden ohjelmointiin. Omat korttini ovat käyttämättömiä, joten en pääse pähkäilemään, mitä niissä mahdetaan sanoa. Reikäkorteista ja reikäkorttikoneista voi lukea lisää Suomen tietokonemuseon sivuilta ja WikipediastaEnglanninkielisessä Wikipediassa on enemmän tietoa punch cardeista. Antikvariaatti.net-sivun perusteella korteilla ei ole kovin suurta arvoa, 2 euroa kappale. Luultavasti näistä korteista ei saisi sitäkään, kun ovat kosteuden tummentamia. Mielenkiintoinen löytö kuitenkin.


torstai 15. elokuuta 2013

Kesäjuhlat

Kesäjuhlien myötä loppui kesäkin, siltä ainakin tuntuu. Talo on vieläkin juhlan jäljiltä vieraskorea. Herkkuja on kaapeissa liikaa ja jotkut tavarat on viety varastoon ja muistijälki niiden sijainnista on jo pyyhkiytynyt pois. Etsin vieläkin rannekelloani, jonka laitoin varmaan talteen leipoessani. Aika varma talle olikin. Alan vähitellen palautella tavaroita takaisin omille paikoilleen, mutta tarkoitus on karsia samalla turhaa pois. Sellaista ei vaan ehtinyt juhlavalmistelujen keskellä tehdä.

Amerikkalainen suklaajuustokakku Valion sivuilta, mutta pohja gluteeniton, täytekakkupohja perunajauhoista

Täytyy muuten kehua Kukkatarha Koskisen hienoja pöytäkimppuja.

sunnuntai 11. elokuuta 2013

Ikuisia kesäkukkia

Taas olin unohtanut jo kerran kehittämäni kesäkukkien hankintasuunnitelman. Viime kesänä tiesin, että olemme kolme viikkoa poissa kotoa, enkä halunnut velvoittaa ketään kukankastelijaksi. Siksi viime kesän kukka-asetelmat olivat kaksi isoa ruukkua täynnä erilaisia kivikkokasveja. Vaikka kaikki ei kukkinutkaan samaan aikaan, olivat kasvit muodoiltaan ja lehtien väreiltäänkin kauniita katsella.

Peitekiveä olisi saanut olla hieman enemmän.
Nyt nämä kivikkokasvit kasvavat rinnepenkissäni.

Tänä vuonna hankin ensin ne perinteiset pikkuorvokit (pienet nyt vaan on suloisempia kuin normikokoiset). Elokuuhun mennessä orvokit olivat kasvattaneet vartta ja roikkuivat häiritsevästi. Niinpä taas muistin suunnitelmani ja kävin hakemassa puutarhamyymälän (Plantagen) perenna-alesta ruukkuihin uudet kukat. Myymälän perennoissa ei ollut enää paljon hyvännäköisiä, mutta heti ovella oli ihana valikoima alennuskärhöjä. Niitä otin kuusi ja sitten löysin vielä ison ruukun jaloritarinkannuksia täydessä kukassa. Tupsulaventeliakin otin, vaikka en ole varma, että jaksaisin tulevaisuudessa niistä joka kesä kukkineita kukintoja poistaa. Mutta kokeillaan, miten hyvin ne kukkivat omillaan.

Tupsulaventeli



Jaloritarinkannus

Kärhöjen hoitoa pitää vähän vielä opiskella. Plantagenin sivuilta huomasin ainakin, että hoito-ohjeet vaihtelevat lajista riippuen. Täytyypä istutella kärhöt hoitonsa mukaan ryhmittäin.

Kolme kärhöä samassa astiassa

Ensi kesän suunnitelma: ei lainkaan kesäkukkia. Ostan jotain kukkivaa perennaa ja jos kukinta lakkaa kesken kesän, haen lisää kukkivia perennoja. Kun syksy saapuu, voin istuttaa perennat puutarhaan ja nauttia kukista tulevinakin vuosina. Silkkaa säästöä. Ainoa heikko kohta suunnitelmassa on tietenkin se, että saatan kyllästyä katselemaan ruukuissa samoja kukkia kuin puutarhassa kukkii muutenkin. No, ehkä jatkan tällä suunnitelmalla niin kauan, kuin uusia lajeja löytyy ostettavaksi. Ja voiko kukkiin kyllästyä? Ei kai.

keskiviikko 7. elokuuta 2013

Lisää raitaa

Vielä ehtii ommella, ennen kuin loma lopahtaa. Hankimme Ikeasta Äpplarö-säilytyspenkkejä ja niille piti saada istuintyynyt. Ideana on, että penkit ryhmitellään 3+2, joten halusimme istuintyynyjen menevän useamman penkin yli. Etolassa vaahtomuoveja katsastaessa tuli kuitenkin patjan maksimileveys vastaan. Siitä ei olisi saanut kolmen penkin pituista ilman liimaamista. Muutimme siis suunnitelmia ja otimme vaahtomuoveja 2+2+1 -yhdistelmää varten. Leikkuineen ne tulivat lopulta halvemmaksi, kuin olisi tullut ostaa tavallinen patja ja pilputa sitä itse. Sitä paitsi silputessa olisi varmasti tullut itku ja hammastenkiristys, joten parempi näin. Ja patjojen mitat olivat täsmälleen oikeat penkkeihin ja reunat viivasuorat!

Sitten vielä kankaat. Eurokankaassa hipelsin jo ihanaa tummansinistä pellavaa (vain 9,90/m!). Kyselin myyjältä ominaisuuksista ja muutin sitten mieltäni luonnonkuidun suhteen, sillä sehän alkaa homehtua ulkotiloissa. Myyjä puhui vakuuttavasti ja niinpä hankin Sunbrella-kangasta, joka on homeenestokäsiteltyä ja ulkotiloihin suunniteltua kangasta. Täytyy sitä nyt omaa työtä ja vaivaa sen verran säästää, ettei tarvitse vuoden päästä ommella uusia päällisiä patjoille. Eikä ostopäätöstä tietenkään heikentänyt myyjän kommentti, että näillä kankailla ne Karibian risteilijätkin sisustetaan :D Olin myyty. Langoiksi myyjä suositteli kestävää nailonia. Vielä kolme vetoketjua ja kotiin ompelemaan.

Vähän kyllä hirvitti aloittaa ensimmäinen leikkaus kankaaseen. Ompelu onnistui lopulta kuitenkin odotettua paremmin. Täysin vastoin luonnettani maltoin arvokkaan kankaan takia tehdä koepäällisen vanhasta lakanasta. Leikkuuvaiheessa olin myös tarkka. Mittasin patjat millilleen, varasin sentin saumavarat ja pidin niistä tiukasti kiinni niin leikatessa kuin ommellessakin. Ja se kannatti - patjat mahtuivat nätisti, mutta liikoja löysiä ei jäänyt. Pitkien patjojen pujottelu koteloon oli oma urakkansa, mutta onneksi viisi senttiä paksun vaahtomuovin pystyy taittamaan kahtia, jolloin pujottaminen onnistuu paremmin.

Käyttöohjeista täytyy mainita vielä sen verran, että kankaan ominaisuudet aktivoidaan silittämällä (ykkösasetuksella). Nyt mun täytyy varmaan hakea vielä sitä pellavaa ja keksiä, mitä siitä tekis.

Vaahtomuovit ja Sunbrella PORTO STRIPES, beige B100-kangas

Pitkät patjat
Pieni patja Äpplarö-säilytyspenkin päällä
Onnistumisen iloa!

maanantai 5. elokuuta 2013

Unohdettuja elämiä kirppiksellä

Jotenkin tulee haikea mieli, kun löytää vanhoja valokuvia tai muita henkilöäkohtaisia esineitä kirpputorilta. Ovatko nämä ihmiset kokonaan unohtuneet, kun heidän kuvansa on voitu hylätä myyntiin. Vai tietävätkö jälkipolvet? Onko tehty könttäsiivoussopimus edesmenneiden isovanhempien omaisuudesta ja valokuvat ovat menneet siinä samassa.

Ostin kirpparilta valokuvakehyksiä, joissa oli hienot kuperat lasit. Mukana tuli valokuvia ja nyt en oikein tiedä, mitä tehdä niillle. Tuntuu rikolliselta heittää niitä pois.

Vasemmanpuoleisessa kuvassa näkyy jännästi myös miehen varjo. Oikeanpuoleisessa sama mies myöhemmin.

Aiemmin keväällä selailin kirppiksellä nahkakantista muistikirjaa, joka osoittautui jonkun päiväkirjaksi. Koska kirjan alku oli täynnä henkilökohtaisia kirjoituksia, en voinut sitä ostaa. Luin kuitenkin muutaman pätkän ja otin pari valokuvaa. Kirja oli jonkun isoäidin kirjoittama ja osoitettu pojanpojalle. Kirjassa oli kuvia ja muistoja yhteisistä puuhista ja rakkauden ilmauksia. Miten surullista, että kirja oli päätynyt kirpputorille, eikä jälkipolvien kalleimmaksi aarteeksi.

Taitaa olla pääsiäisen tienoilla tehty piirustus.

Hajanaisia ajatuksia isoäidin lapsuudesta ja elämästä
sekä lapsenlapsen omasta elämästä.

Rakkaita sanoja pojanpojalle.
Tässä yksi toive omille lapsilleni. Älkää antako minun henkilökohtaisten kirjeiden, kuvien tai päiväkirjojen joutua kirpputoreille ja -turuille. Kiitos jo etukäteen!


sunnuntai 4. elokuuta 2013

Avoimet puutarhat 2013

Avoimien puutarhojen päivää ei kyllä paljon oltu markkinoitu paikallismedioissa. Onneksi luin sattumalta Karolinan puutarhablogia eilen illalla. Avoimet puutarhat- nettisivuilta pääsin etsimään sopivia vierailukohteita. Hollolassa sijaitsevan Timon puutarhan rinneratkaisut ja lammet kiinnostivat, joten sieltä aloitimme tänään. Ja siihen olisimme voineet lopettaakin, sillä kyseessä oli päivän paras puutarha.

Tervetuloa Jussin puutarhaan!
Portaiden juurelta ei vielä aavista, mitä ylhäällä odottaa.
Huumaavaa liljantuoksua

Voimakas liljan tuoksu toivotti tervetulleeksi, kun olimme kiivenneet autotallin nurkalta lähtevät portaat ylös pääoven tuntumaan. Puutarhaa 18 vuotta rakentanut Timo on onnistunut luomaan kuivasta soraisesta mäntykangastontista varsinaisen keitaan. Sudenkorennot lentelivät lammelta toiselle, kimalaiset pörisivät kilpaa laventelissa. Muurilla oli kypsymässä viinirypäle ja appelsiini. Minne tahansa katsoikin, löytyi uutta tutkittavaa. Kuvasin kahta lampea, mutta pois lähtiessä huomasin vielä kolmannenkin, jota en sitten tajunnut enää kuvata. Tiedä vaikka lampia olisi ollut enemmänkin.

Muurilla luikertavan viinin satoa
 voi odotella ja myöhemmin nauttia vaikka penkillä istuksien.
Appelsiineja ja takana talvipuutarhassa lisää sitruksia.
Ei uskoisi olevansa Hollolassa.
 Tontin lähes joka neliö oli käytössä, vaikka Timo kuulemma yhteen kulmaukseen aikookin vielä tänä kesänä kukkapenkin laittaa. Minusta oli hienoa, että tontilla jo ennestään kasvaneet mustikat ja puolukat oli jätetty omille sijoilleen ja ne saivat kasvaa sulassa sovussa puutarhakasvien kanssa. Nurmikkoa ei ollut lainkaan, vaan maanpeitteenä toimi erilaisia ajuruohoja. Vaikeaa olisikin nurmea leikata jyrkällä rinteellä. Saimme runsaasti ideoita omaa rinnetonttia ajatellen.

Kivireunuksia ja piiloihin mutkittelevia polkuja.
Ylälammen välimerellinen tyyli ja pinkkejä lumpeita.
Alalammen luonnomukainen ilme. Rauhoittavaa solinaa, jossa sudenkorennot viihtyvät.
Puolukoita polun varressa

Kimalaisetkin viihtyvät






Toinen kohteemme oli kaupallisempi Sara Garden, jossa varsinaista puutarhaa oli vähemmän, myyntivajojen ja -laatikoiden vaatiessa oman tilansa. 


Pitipä taas kokeilla perhosen metsästystä kuvaan. Tämä yksilö ei ujostellut. Taisi olla isoniittyhumalassa. 




Monenlaisia kärhöjä.
Näin siististi voisi omankin keittiöpuutarhan sommitella.

Jotenkin minulta on kokonaan jäänyt tajuamatta Sara Gardenin nimen sarat ja että niitä olisi ollut tuolla nähtävillä. Olen aina ajatellut Saraa tytön nimenä tässä yhteydessä. Pakko kai mennä uudelleen Sara Gardeniin, onneksi kyseessä on muulloinkin avoinna oleva ideapuutarha, joten minun ei tarvitse odottaa ensi vuoden Avoimet puutarhat -tapahtumaan asti.

Pistäydyimme myös Anne Jokisen puutarhassa, jossa oli perinteisiä perennoja. Niitä löytyy omaltakin pihalta, joten kovin pitkään emme siellä viihtyneet. Harmi, että alppiruusujen kukinta-aika on ohi; emme päässeet näkemään Annen silmäterää täydessä kukassa.